Avioliittokiistaan ongelmallinen ratkaisun esitys. Menossa on kumouksen yritys.
Piispainkokoukseen 12.3. tulee esitys: 1) Seurakunnat velvoitetaan homoparien vihkimisiin ja 2) kirkkoherrat velvoitetaan vihkimysten takuumiehiksi. Kirkolliskokouksella on lopullinen päätösvalta.
Täydennetty tekstiä hieman ja kielioppia parannettu. 8.3. klo 23.07.
Torstaina 7.3. 2024 kirkollinen keskustelu kuumeni jälleen. Kirkossa on meneillään taistelu raamatunmukaisen opetuksen ja maailman menon mukaisen opetuksen välillä. Kyse on nyt siitä ovatko piispat avioliittokäsityksen asiassa uskollisia Kristuksen opetukselle ja yksimieliselle kristinuskon traditiolle?
Ensi viikolla he tekevät suuren päätöksen hengellisestä linjasta.
Jos piispat asettuvat tukemaan samaa sukupuolta olevien parien vihkimysten ja siunaamisten virallistamista, alkaa kirkon hallinnossa asia edetä. Lopulta päätösvalta on kirkolliskokouksella.
Suomen ev.-lut. kirkko julkaisi 7.3. 2024 tiedotteen ensi viikon 12.3. “ylimääräisestä piispainkokouksesta”. Siihen tulee käsiteltäväksi esitys, joka sisältää esitysluonnoksen. Sen ydin on: kirkko virallisesti hyväksyy samaa sukupuolta olevien avioliittojen vihkimykset ja siunaukset. Asia on ilmaistuna näissä kahdessa sitaatissa:
Tiedote:
“Ylimääräinen piispainkokokous järjestetään 12.3.2024. Piispainkokous jatkaa kirkolliskokouksen pyynnön mukaisesti työskentelyä avioliittokäsityksessä vallitsevan erimielisyyden ratkaisemiseksi.”
Kommentoin:
Ylimääräinen piispainkokous jatkaa pitkäaikaisen kiistakymyksen käsittelyä. Piispainkokous hakee “ratkaisua”. Taustalla on kirkolliskokouksen enemmistön pyyntö. Kirkolliskokous on syvästi jakaantunut. Ne, jotka tahtovat kirkon avioliittokäsityksen pysyvän samana kuin ennenkin - avioliitto on miehen ja naisen liitto - ovat vähemmistö.
Tiedote:
“Piispainkokouksen kanslian valmistelemassa esitysluonnoksessa esitetään kirkkojärjestyksen muutosta, joka mahdollistaisi samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen niin, että kirkossa olisi kaksi rinnakkaista avioliittokäsitystä. Mikäli esitysluonnos hyväksyttäisiin sisällöllisesti piispainkokouksessa, esitys menisi seuraavaksi laintarkastustoimikunnan tarkastettavaksi. Tämän jälkeen huhtikuussa kokoontuva piispainkokous tekisi esityksen kirkolliskokoukselle. Kirkolliskokouksessa esityksen hyväksyminen vaatii taakseen kolmeneljäsosaa edustajista.”
Kommentoin:
Piispainkokoukseen tulee siis esitys, joka kirkossa toteutuessaan virallistaisi homoparien vihkimisen. Esityksen mukaan kirkossa olisi kaksi erilaista avioliittokäsitystä:
miehen ja naisen avioliitto
miesparin avioliitto / naisparin avioliitto
Jos tämä toteutuu se merkitsee suurta muutosta kristilliseen ihmiskäsitykseen ja raamattukäsitykseen. Koko kristillinen traditio murtuu ja muuttuu samalla niin perhekäsityksen kuin homoseksuaalisten avioliittojen osalta.
Mitä kaikkea päätöksestä seurasi perhekäsitykseen? Miten muutos vaikuttaisi kirkon kasvatustyöhön ja yleiseen opetukseen?
Jos piispainkokoukseen tuleva esitys, esitysluonnos kirkkojärjestyksen muuttamisesta, etenee kirkolliskokouksen käsiteltäväksi. Mikäli kirkolliskokous hyväksyy asiasisällön silloin on virallisesti kirkossa paljon muuttunut.
Suomen ev.-lut. kirkolta opetuksen muokkaajat hakevat siis homoparien avioliiton asiantilaa kirkon opetuksen mukaisena pitämistä. Koska kirkon papit täysin virallisesti saisivat vihkiä samansukupuoliset, miesparit ja naisparit kristilliseen avioliittoon.
Tiedotteen mukaan asioiden mahdollinen etenemisvauhti on nyt nopea. Nyt käsiteltävänä oleva muutos avioliittokäsitykseen vaatisi kuitenkin 3/4 enemmistön kirkolliskokouksessa.
Se ei ole todennäköistä lähivuosien aikana ottaen huomioon arviot voimasuhteista äänimäärissä kirkolliskokouksen Raamatun mukaisen opetuksen säilyttäjien ja sen käskyt murtamaan pyrkivien välillä. On hyvä toisinaan kuvata asiat suoraan: kyse on nimenomaan opetuksen murtamisesta ja muokkaamisesta kirkon virallisessa puheessa ja käytännössä.
Esitys käsittely kirkon johdon etenemisen suunnasta. Ja se suunta on erittäin huolestuttava…
Yllä kuvattu tiedotteen informaatio perustuu viralliseen esitykseen. Käyn seuraavaksi läpi piispainkokouksen esityslistalla olevan esityksen ja päätösehdotuksen kirkkojärjestyksen muuttamiseksi.
Kommentoin niitä. Esityslista on luettavissa täältä. Kommentoin seuraavaksi esityksen tekstiä:
Esitys:
“Työskentely on osoittanut sen, että samaa sukupuolta olevien parien kirkollista vihkimistä koskevassa keskustelussa on päädytty kahteen erilaiseen teologiseen näkemykseen. Näistä edellinen tukeutuu kirkon perinteiseen avioliittokäsitykseen, jossa avioliitto ymmärretään miehen ja naisen välisenä. Jälkimmäisen mukaan avioliitto on osa Jumalan luomaa hyvää todellisuutta, joka on yhteiskunnallinen järjestys ja jonka osapuolet tekevät lupautumalla toisilleen ja antamalla itsensä toisilleen. Näkemyksen mukaan avioliittoon vihkiminen tai sen siunaaminen tulisi kirkossa mahdollistaa myös samaa sukupuolta oleville pareille. Vaikka keskustelussa nousevat esillä nämä kaksi erilaista näkemystä, niin on tiedostettu, että näiden välillä on myös erilaisia välittäviä näkemyksiä.”
Kommentoin:
Esitys tuo oikein esille sen, että kyseessä on “kaksi erilaista teologista näkemystä”. Mutta ikiaikaisen kristillisen pyhiin kirjoituksiin ankkuroituvan opetuksen kannalta kyseessä on selkeästi oikea ja väärä, totuus ja valhe.
Tässä asiassa on aina ollut kristillisessa kirkossa täydellisen selväpiirteinen opetus: avioliitto on miehen ja naisen liitto. Kristillisen uskon mukaisesti Jumala ei ole antanut kirkolle valtaa muokata avioliittokäsitystään luonnollisen lain ja Jeesuksen opetuksen vastaiseksi.
Kirkossa tulee olla vain yksi linja: Raamattuun perustuva Kristuksen ja apostolien linja.
Mooses, Kristus ja Paavali ovat yksimielisiä. Koko kristillinen 2000-vuotinen traditio on yksimielinen. Näiden tosiasioiden toteaminen kertoo avaa eteemme näkymän mitä on tapahtumassa:
Mooseksen, Kristuksen ja Paavalin opetus yritetään kumota tuomalla totuuden rinnalle valhe. Vaatimalla valheelle virallistettua asemaa Kristuksen kirkossa.
Espoon piispa Kaisamari Hintikka. Hän on jo vuosia aikaisemmin kertonut olevansa avioliittokäsityksen uudistuksen kannalla. Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio
Roomalaiskatolinen kirkko totesi vuonna 2021 kristillinen tradition kannan paavin allekirjoittamalla vastauksella kysymykseen samaa sukupuolta olevien liittojen siunaamisesta:
“Lisäksi, koska ihmisille annetut siunaukset ovat suhteessa sakramentteihin, homoseksuaalisten liittojen siunaamista ei voi pitää sallittuna, koska se tietyllä tavalla merkitsisi jäljittelyä tai analogiaa suhteessa hääparin siunaukseen[7], jota kirkko pyytää avioliiton sakramentin yhdistämien miehen ja naisen ylle, sillä ”ei ole minkäänlaista perustaa samaistaa homoseksuaalisia liittoja ja Jumalan avioliittoa ja perhettä koskevaa suunnitelmaa tai pitää niitä edes etäisesti analogisina”[8].
Se, että samaa sukupuolta olevien henkilöiden liittojen siunaaminen julistetaan laittomaksi, ei siis ole eikä pyri olemaan epäoikeudenmukaista syrjintää, vaan pikemminkin muistuttaa liturgisen riitin totuudesta…)
“…Jumala ei siunaa eikä voi siunata syntiä…”
Tämä roomalaiskatolisen kirkon linja toteaa selkeästi kristillisen tradition kannan: samaa sukupuolta olevien parien liitot / avioliitot ovat kristillisen uskon vastaisia. Tämä virallinen paavin vastaus -asiakirja on roomalaiskatolisessa kirkossa edelleen voimassa ja vahvistettuna vuoden 2023 laajassa Fiducia Supplicans -julistuksessa.
Piispainkokoukselle 12.3. esitys:
“Vallitsevan erimielisyyden juuret ovat avioliittoon liitetyissä periaatteissa, myös ihmiskuvassa ja raamattunäkemyksessä. Erilaisten näkemysten lähempi tarkastelu osoittaa, että voimassa olevan avioliittonäkemyksen taustalla ei ole halu syrjiä eikä samaa sukupuolta olevien avioliiton kannattaja pyri mitätöimään Raamattua ja kirkon traditiota.”
Ensinnäkin on huomioitava, että esityksessä ei ole viitattuna yhtään ainoaa Raamatun kohtaa. Vaikka nimenomaan luterilaisen oppitunnustuksen mukaan asiat pitää perustella Raamatulla.
Piispankokouksen käsiteltäväksi tulee Raamatun opetussisällön ja seurakuntien käytännön kannalta kumouksellinen avioliittokäsityksen muuttaminen. Perinteisen ja voimassaolevan virallisen opetuksen sekä käytännön rinnalle tuotaisiin väärä opetus ja väärä käytäntö.
Kertoo toki paljon, että edes yhtään raamatunkohtaa ei mainita esityksessä. Ja vaikka mainittaisiin niin: hiekalle rakennettu epäkristillinen esitys.
Valhe etsii tilaa kirkossa. Seurakunnat yritetään kirjaimellisesti velvoittaa sellaisen siunaamiseen minkä Jumalan sana kieltää. Toteutuessaan nyt käsiteltävä esitys piispainkokoukselle asettuu sisällöltään jyrkkään ristiriitaan Raamatun ja kirkon perinteen kanssa.
“Piispainkokouksen keskusteluissa on otettu huomioon avioliittolain muutoksen jälkeinen tosiasiallinen tilanne kirkossa. Keskustelu samaa sukupuolta olevien parin vihkimisestä jatkuu vilkkaana, mikä näkyy muun muassa useina asiaa koskevina kirkolliskokousaloitteina. Tutkimusten perusteella erityisesti papiston ja kanttorien suhtautuminen samaa sukupuolta olevien parien parisuhteiden kirkolliseen siunaamiseen ja vihkimiseen on muuttunut edelleen myönteisemmäksi. Monet papit ovat julkisesti ilmaisseet valmiutensa vihkiä jo nyt samaa sukupuolta olevia pareja ja että monissa seurakunnissa on tehty päätöksiä, jotka sallivat seurakunnan tilojen käytön samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseen.”
Kommentoin:
Kirkossa on ennenkin ollut opetuksen sisältöön liittyviä kiistoja. Kaksi esimerkkiä:
Alkukirkon aikaan harhaoppi nimeltä gnostilaisuus etsi tilaa. Apostolit ja heidän seuraajansa torjuivat gnostilaisuuden.
Kolmannella ja neljännellä kristillisellä vuosisadalla käytiin ankaraa opillista kamppailua harhaoppi areiolaisuutta vastaan. Se oli jopa enemmistönä jonkin aikaa kirkossa. Mutta Raamattuun ankkuroituneet uskolliset piispat torjuivat areiolaisuuden Nikean kirkolliskokouksessa vuonna 325.
“Tulokulmasta riippumatta joudutaan tunnustamaan, että kirkosta sekä sen opista ja elämästä on monenlaisia, myös ristiriitaisia näkemyksiä. Kirkolliskokouksen pyyntö piispainkokoukselle ei realistisesti katsoen voi päätyä siihen, että lopulta kirkossa vallitsisi täysi yksimielisyys samaa sukupuolta olevien parien kirkollisesta vihkimisestä. Kirkolliskokouksen tarkoittama asian ratkeaminen täytyy nähdä toisin. Mahdollisiksi voi katsoa sellaiset ratkaisut, joissa kirkon jäsenet pystyvät hyväksymään paitsi toistensa erilaiset käsitykset avioliitosta myös sen, että kirkolla on jäsenen omasta näkemyksestä poikkeava kanta. Tämän saavuttaminen edellyttää avoimuutta ja vuorovaikutusta, joiden varaan kunnioittava keskustelu juuri rakentuu.”
Kommentoin:
On toki totta, että kirkossa on erilaisia näkemyksiä. Näin on aina ollut erilaisten asioiden suhteen.
Oikea linja piispoilta olisi ja on todeta Raamatun opetus ja torjua väärä opetus. Sellaisen virkaan piispat ovat itse vapaaehtoisesti sitoutuneet. Piispan virassa on vastuu Raamattuun perustuvassa, luterilaisen tunnustuksen mukaisessa opetuksessa pysymisestä.
Kirkon ei tarvitse miellyttää kaikkia. Mutta sen tulee pysyä uskollisena Kristuksen opetukselle.
On muistettava, että Hän nimenomaan velvoitti kaste- ja lähetyskäskyssä apostolit “opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.” (Matt. 28:19-20)
Tämä Jumalan Pojan käsky on kirkossamme esimerkiksi rippikouluopetuksen perustana. Tämä käsky luetaan myös aina kastetilaisuudessa. Näin kirkkomme on syvällisesti perustautunut Jeesuksen määräykseen opetussisällön asioissa.
Jos piispat esittävät tämän virallista murtamista olemme nykyistäkin tilannetta yhä syvemmissä vesissä. Viime vuosien aikana kymmenissä seurakunnissa pyhiä kirkkotiloja luovutettu Raamatun sanomaa vastaan oleviin ja ei-kirkollisiin samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimisiin ja siunaamisiin.
Useat seurakuntia valvovat tuomiokapitulit ovat tehneet Raamatun opetusta kyseenalaistavia ja edellytyksiä sen vastaiseen toimintaan kirkkotiloja — alttareita - luovuttavia päätöksiä.
Viimeisin näistä päätöksistä toteutui 5.3. Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin luovuttaessa Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan kirkkotilat homoparien vihkimyksiä varten.
Vaikka samaan aikaan piispat sanoisivat, että - ei saa kirkon virallisen säädöksen mukaan vihkiä homopareja - näitä vihkimyksiä on tapahtunut seurakunnissa yhteensä paljon.
Myös suuri määrä kirkon pappeja avoimesti ja julkisesti tarjoaa palveluaan näihin vihkimyksiin ja siunauksiin nettisivuilla. Tietojeni viime vuosina ei enää ole annettu varoituksia, eikä ehkä huomautuksiakaan vastoin kirkon opetusta ja järjestystä samaa sukupuolta olevia avioliittoihin vihkiville.
Kirkon kriisi on avoinna kaikkien nähtäväksi. Kirkossa yhä useammissa seurakunnissa, puheissa ja esityksissä on käynyt niin, että suolapitoisuus vähenee.
“Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.”
- Matteuksen evankeliumi 5:13
Esityksen teksti:
“Piispainkokouksen vastauksessa kirkolliskokoukselle (1/2020) todettiin: ”Jos siis halutaan turvata ykseys, vaihtoehtoja avioliittonäkemyksestä vallitsevan erimielisyyden ratkaisemiseksi on vain yksi: erimielisyyden hyväksyminen. Kirkko pysyy Kristuksen kirkkona ja elää täysin hänen armonsa varassa riippumatta sen avioliittonäkemyksestä ja -käytännöistä. Olennaista on löytää sellainen ratkaisu, jossa erimielisyys avioliittokäsityksestä ei ole ykseyden este ja jossa sen kanssa on helpointa elää.” Piispainkokouksen työskentelyssä tämä näkemys on vahvistunut. On hyväksyttävä vallitseva erimielisyys ja etsittävä ratkaisu, jossa erimielisyys avioliittonäkemyksestä ei ole ykseyden este.”
Kirkon ykseyden kannalta tärkein asia on yksimielisyys opin ja opetuksen kannalta. Kirkon tulee pysyä uskollisena Raamatun opetukselle.
Sen sijaan kirkon ei tule päästää syvälle rakenteisiinsa, kirkollisiin toimituksiin, Raamatun vastaista opetussisältöä ja käytäntöä.
Kirkon tulee torjua väärä opetus ja käytäntö. Sanoa: ei käy. Suojella Raamatun mukaista hengellisyyttä sen jäsenten keskuudessa poistamalla tarvittaessa harhaopettajat pappisviroista.
Tuomiokapitulit enemmistöpäätöksillä voivat myös periaatteessa ja käytännössä näyttää piispoille kaapin paikan, kirkon sääntöjen mukaan. Myös yksittäisten tuomiokapitulin istunnon jäsenten sanomisilla on merkitystä.
Kolmessa tuomiokapitulissa maallikkoedustaja on jättänyt rohkeasti kirjallisen eriävän mielipiteensä, kun enemmistö on tehnyt päätöksen luovuttaa jonkin seurakunnan kirkot homoparien vihkimysten ja siunausten käyttötarkoitukseen.
Nämä eriävät mielipiteet jäävät kirkkohistoriaan: he pitivät raamatullista ja apostolista linjaa yllä silloinkin, kun ajat olivat vaikeat.
Hiippakuntavaltuustoilla, jotka toimivat kymmenistä seurakunnista koostuvilla alueilla, on myös vaikutusmahdollisuuksia. “Hiippakuntavaltuusto tukee ja edistää kirkon tehtävän toteutumista hiippakunnassa ja sen seurakunnissa.” (Evl.fi) Kirkon tehtävä liittyy olennaisesti kaste- ja lähetyskäskyn mukaiseen opetukseen.
Lääninrovastien merkitys ja vaikutus saattaa olla oleellinen jos he rohkenevat tarvittaessa ilmaista piispalle: tuo on väärää opetusta. Kirkkoherroilla ja tavallisilla papeillakin on mahdollisuus vaikuttaa.
Ja seurakuntien luottamushenkilöillä sekä seurakuntalaisilla myös. He ovat paljon vapaampia usein, kuin papit, jotka ovat virkatyössään esihenkilöidensä alaisia.
Kun ajattelen tätä kiistakysymystä niin mielessäni on tämä kirkon virallisesta oppitunnustuksesta nouseva ajatus:
Kirkon tulee - tulisi, tiedän toki realismin - ottaa aktiiviseen käyttöön sen hengellisesti asianmukaiset ja juridisesti oikeutetut puhtaan ja oikean opetuksen sekä seurakuntien hengellisen tilan suojelutoimet:
huomautukset, varoitukset, tarvittaessa seurakuntavirasta irtisanomiset ja myös viimeisenä keinona seurakunnan papin virasta tai jopa koko pappisvirasta ja piispan viranhoidosta erottamiset. Nykyisessä tilanteessa nämä hätätoimet eivät kuitenkaan ole realistisia.
Pitäisi olla enemmistöt tuomiokapituleissa silloin tarvittaessa olisi mahdollisuus suojella kirkon voimassaolevaa opetusta ja vihkikäytäntöä esimerkiksi huomautuksilla ja varoituksilla.
Nykytilanteessa yksittäisillä perinteiseen raamatulliseen vihkikäsitystä ja -käytäntöön omissatunnoissaan sitoutuneita piispoilla on mahdollisuus suojella aitoa kirkon uskoa ja sen mukaisia avioliittoon vihkimisen kirkollisia toimituksia olemalla valmis huomautuksien ja varoituksien antamiseen tuomiokapitulin välityksellä. Onko tähän rohkeutta?
Samaa sukupuolta olevan parin avioliittoon vihkivä pappi rikkoo ymmärrykseni mukaan Jumalan käskyjä, vääristää kirkon opetuksen ja pettää pappislupauksensa. Sellainen pappi valitettavasti käyttää Jumalan nimeä väärin ja vieläpä Pyhän Kolmiyhteisen Jumalan alttarin äärelle.
Kyse on tietoisesta toiminnasta vastoin ikiaikasta kirkon uskoa ja Suomen ev.-lut. kirkon papin virkavelvollisuutta.
Esitys:
“Piispainkokouksen vastauksessa kirkolliskokoukselle kuvattiin kuusi erilaista mallia avioliittolaista seuraavien kysymysten ratkaisemiseksi. Jatkotyöskentelyssä on päädytty esittämään mallia 4. Siinä tunnustetaan, että on olemassa kaksi rinnakkaista, eri tavoin teologisesti perusteltua avioliittokäsitystä. Kumpikaan niistä ei ole toisen poikkeustapaus, vaan kyse on rinnakkaisista käsityksistä.”
Näin kirkon sisälle yritetään ujuttaa ja tuoda raamatunvastainen avioliittokäsitys ja sen mukainen käytäntö. On tärkeä ymmärtää, että kyse on muustakin kuin vain vihkitoimituksista. Nekin toki ovat itsessään paljon.
Mikäli piispat esittävät ja kirkolliskokous - jossain vaiheessa - hyväksyy, että on kaksi “rinnakkaista käsitystä” vaikutus säteilee laajasti kirkon opetukseen esimerkiksi kasvatustyöhön. Kuten rippikoulujen opetukseen.
Oletettavaa on, että kirkolliskokouksen asettuminen tukemaan homoparien vihkimistä pyhien alttarien äärellä ja papin vihkimyksen liturgisesti toimittaen merkitsisi laajoja seurauksia.
Kaikkeen seurakuntien opetukseen, joka liittyy avioliiton alueeseen. Myös raamattukäsityksen osalta paljon murtuisi ja muuttuisi.
Ekumeeniset suhteet kärsisivät vaurioita erityisesti roomalaiskatolisen kirkon ja idän ortodoksikirkon suuntiin. Nämä edustavat globaalisti ylivoimaista kristittyjen enemmistöä. Myös kirkkomme uskottavuus kärsisi merkittävästi suhteessa eräisiin luterilaisiin kirkkoihin.
“Rinnakkaisten avioliittokäsitysten olemassaolo merkitsisi tosiasiallisen erimielisyyden tunnustamista, mutta kuitenkin sillä tavoin, ettei se hajota kirkon ykseyttä eikä loukkaa kenenkään oikeuksia. Tällaisena ratkaisun voi arvioida olevan myös kestävä, ei vain väliaikaisratkaisu. Ratkaisu vastaa monien samaa sukupuolta olevien parien toiveeseen pyytää Jumalan siunausta ja seurakunnan esirukousta heidän elämänsä tärkeään vaiheeseen ja avioliitolleen. Ehdotettua mallia voi arvostella siitä, että sen sisälle kätkeytyy tietynlainen jännite: siinä esitetään hyväksyttäväksi kaksi avioliittokäsitystä, joiden välillä on aito teologinen jännite, jopa ristiriita. Toisaalta pyrkimys edistää ja turvata kirkon ykseyttä on myös teologisesti perusteltua ja kirkon hengellisen tehtävän kannalta tärkeää. Nyt ehdotettua ratkaisua voidaan perustella kirkon sisäisen ykseyden vaalimisen ja vahvistamisen näkökulmasta.”
Kommentoin:
Kyseessä on todellakin “aito teologinen jännite, jopa ristiriita”. Ristiriita on oikeampi sana.
Väärälle opetukselle ei tule antaa tilaa. Jo kirkkomme tunnustuskirjoissa sen ajan luterilaiset torjuivat tarvittaessa jyrkin sanoin vääriä opetuksia. Koska he tahtoivat, että kirkossa opetetaan aidosti Raamatun mukaisesti.
Myös tänä päivänä kirkossamme tulee opettaa Raamatun mukaan. Eikä sen kanssa avoimessa ristiriidassa ajan hengen mukaan vaikka sellainen olisikin suosittua ja enemmistön käsitys.
Mielestäni: Ihmisillä on toki mielipiteenvapaus, kaikki ovat tietysti tervetulleita kirkkoon. Jokainen ihminen on Jumalalle rakas.
Kristuksen kirkko on avoin kaikille, mutta ei kaikelle. Kirkon pitää opetuksessaan olla uskollinen Kristuksen käskyille.
Silloinkin kun Kristuksen opetukset ovat maailmassa ajan hengen mukaan epäsuosittuja.
Piispan viran tehtävä on opettaa oikein ja suojella Jumalan kanssaan vääriltä opetuksilta.
Millainen on piispa, joka asettuu Jeesuksen opetusta vastaan? Voiko Jumalan kansa luottaa häneen?
Papeille ja muille kirkon hengellistä opetusta antaville viranhaltijoille tai työntekijöille lupaa väärään opetukseen ei saa myöntää. Kirkon ydin on sen opetussisällössä: Jumalan tahdosta kertomisessa ja Kristuksen evankeliumin julistamisessa.
Tarvitaan laki ja evankeliumi. Kymmenen käskyä on edelleen kirkon kristinopin eli katekismuksen alussa. Evankeliumi tuo Kristuksen armon meille ihmisille. Sen saa jokainen, joka Häneen turvautuu.
Katekismus kertoo kristillisen uskon tärkeimmät opetussisällöt, koska se perustuu Raamattuun.
Esitys:
“Rinnakkaisten näkemysten tunnustaminen ei edellytä molempien näkemysten hyväksymistä vaan sitä, että hyväksytään kahden kirkon sisällä vaikuttavien avioliittokäsitysten olemassa oleminen. Vallitsevan erimielisyyden ei tule johtaa tilanteisiin, joissa toisen näkemyksen edustajia pyritään painostamaan, heitä ymmärretään tarkoituksellisesti väärin, mustamaalataan tai loukataan tietoisesti. Tämä tulee ottaa huomioon seurakuntatyön erilaisissa tilanteissa, opetuksessa sekä työtehtävien järjestelyissä. On muistettava ohjeet turvallisesta seurakunnasta sekä kunnioittavan keskustelun periaatteet ja toimittava niiden mukaisesti, kun kohdataan eri tavoin ajattelevia.”
Herää kysymyksiä näiden erimielisten kantojen sanoittamisen vapauden sallimisesta ajan kuluessa käytännössä ja “turvallisen seurakunnan” tarkasta merkityksestä sovelluksineen.
Kirkkomme konservatiivisen vanhemman papiston keskuudessa on karu muisto: Sen mukaan heille annettiin ymmärtää, että kirkolliskokouksen vuoden 1986 naispappeuspäätöksen jälkeenkin heidän perinteiselle linjalleen on tilaa myös jatkossa.
Se tila kapeni parinkymmenen vuoden aikana minimiin. Enää heitä ei ole vihitty pappisvirkaan, eivätkä he pääse vakaumuksensa takia seurakuntavirkoihin. Kirkko sallii edelleen pappisviran sukupuolen käsityksen osalta mielipiteen vapauden.
Mutta edellyttää virkaan pääsyn ehtona niin sanottuja yhteisvihkimyksiä ja seurakuntatyössä tarvittaessa messuyhteistyötä virkatehtävissä.
Tämän erityisesti herätysliikkeissä elävän kipeän historillisen muiston todellisuus on aiheuttanut syvää epäluuloa ja luottamuksen heikkenemistä kirkon johdon uusiin mahdollisiin lupauksiin. Nyt 12.3. piispainkokouksen käsittelyssä tuleva esitys sisältää juuri sellaisia.
Mutta onko uusilla lupauksilla perinteisellä vihkikannalla pysyville heidän oikeuksistaan ja tilastaan minkä verran uskottavuutta? Nimittäin herätysliikeväen tai muiden kirkon voimassaolevan avioliittokäsityksen kannattajien keskuudessa?
Asia tuntuu myös esityksessä piispainkokoukselle olevan lähtökohtaisesti erittäin ongelmallisesti kuvattu: epäkristillisesti suorastaan. Koska esitys etsii virallista hyväksyntää sellaiselle käsitykselle ja käytännölle, jolle ei löydy kertakaikkiaan mitään vakuuttavaa tukea Raamatusta eikä traditiosta. Päinvastoin torjuntaa, avioliittokäsityksen muuttamiselle kaksinaiseksi ja ristiriitaiseksi, löytyy runsaasti.
Harhakäsityksiä edustavat ovat jo kirkon alkuajoista lähtien yrittäneet kääntää ja vääntää Raamattua aitoa kristillistä opetusta vastaan. Ei siis tavallaan mitään uutta auringon alla.
Esitys:
“Edellä esitettyjä perusteluja kuvataan laajemmin piispainkokoukselle valmistellussa luonnoksessa (liite), jossa piispainkokous esittäisi kirkolliskokoukselle kirkkojärjestyksen muuttamista niin, että siihen sisältyisi säännös rinnakkaisista avioliittokäsityksistä. Esitysluonnoksen mukaan piispainkokous esittää, että kirkkojärjestyksen 3 luvun 12 §:ään otettaisiin säännös rinnakkaisista avioliittokäsityksistä. Näistä ensimmäisessä avioliitto ymmärretään miehen ja naisen välisenä ja toisessa avioliitto ymmärretään avioliittolain (234/1929) 1 §:n mukaisesti kahden henkilön välisenä. Uudesta säännöksestä seuraa tarve säätää kirkkojärjestyksen 7 luvun 1 §:ssä (papin tehtävä) papin oikeudesta toimia kummankin kirkon hyväksymän avioliittokäsityksen mukaisesti. Koska avioliittokäsitykset olisivat rinnakkaisia, ei säännöksessä olisi varsinaisesti kyse omantunnonvapaudesta, vaan valinnan oikeudesta.”
Kommentoin:
Tässä on ajatus, että papeilla säilyisi vapaus. Mutta siis samassa seurakunnassa voisi olla sekalainen opetuskokonaisuus, koska papit opettaisivat avoimesti keskenään ristiriitaisesti.
Omantunnonvapauden käsitteen sijaan tämä esitys puhuu “valinnan oikeudesta”.
Ei käy: papilla ei tietenkään tule olla oikeutta valita virkatehtävissään opettaa vastoin Kristuksen avioliitto-opetusta.
Mitkä ovat juridisesti erot omantunnonvapauden ja valinnan oikeuden välillä vanhassa kannassa pysyvien näkökulmasta? En osaa sanoa tähän. Kirkon perinteiseen vihkikäytännössä kaikissa tilanteissa pysyvien kannalta olisi tärkeä tuoda valoa tähän: Onko esityksessä mainittu “valinnan oikeus” vahvempi suoja kuin “omantunnonvapaus”? Kuka osaa arvioida?
”Maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.”
- Markuksen evankeliumi 10:6-9
Esitys:
“Samaa sukupuolta olevien parien oikeus saada kirkollinen vihkiminen tulisi säätää seurakunnan velvollisuudeksi ja tämän toteutumisen varmistaminen kirkkoherran tehtäväksi. Säännös tästä esitetään otettavaksi kirkkojärjestyksen 8 luvun 13 §:ään (kirkkoherran tehtävät). Lisätiedot Kari Kopperi, kari.kopperi@evl.fi”
Tässä siis kirjaimellisest velvoitettaisiin kirkkomme noin 350 seurakunnan yleiseksi linjaksi homoparien avioliittojen vihkimisen ja siunaamisen Kolmiyhteisen Jumalan nimeä käyttäen.
Kyse on valtavan suuresta muutoksesta. Kirkkomme joutuisi yhä syvenevän jakaantumisen ja erimielisyyksien ahdistamaksi.
“Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.” - Matteus 5:19
Hallinnollinen päätös kahdesta erilaisesta avioliittokannasta ei nimittäin muuttaisi uskonvakaumuksia, eikä kristillistä raamatullista uskonsisältöä.
Kirkkoherrat velvoitettaisiin virkatehtävissään takamaan homoparien vihkimisen seurakunnassa. Jos seurakunnassa on useita pappeja oletettavasti innokkaita vihkijöitä riittäisi ilman kirkkoherraakin.
Mutta miten kävisi kesälomien aikana tai yllättävien poissaolojen tapahtuessa juuri suunniteltuna vihkipäivänä? Pakottaisiko kirkko kirkkoherran näissä tilanteissa vihkimään ja siunaamaan samaa sukupuolta olevan miesparin tai naisparin?
Luonnollisesti kirkkoherran virkaan pyrkivä vihkiasiasssa konservatiivi joutuisi jo edeltä käsin pohtimaan kaikki mahdolliset asiat mitä käytännössä työssä voi tapahtua avioliittoon vihkimisen osalta.
Kirkkoherra joka tapauksesssa myös julkisesti edustaisi kirkon määräämää virallista seurakuntien linjaa, että miesparit ja naisparit siunataan ja vihitään. Kirkkoherra toimisi siis oletettavasti vihkitoimituksen järjestymisen ja onnistumisen takaajana.
Kirkkoherrat velvoitettaisiin palvelemaan kirkkoa Kristuksen opetuksen vastaisen toimituksen järjestämisessä. Melkoinen tilanne…
Tämä velvoite aiheuttaisi sen, että kirkkoherran virkoihin hakautuisi entistäkin vähemmän esimerkiksi herätysliikepapistoa. Tämä aiheuttaisi paikallisseurakunnien johtajien hengellisessä profiilissa yleisesti lisää muutosta hengellisesti ja opetuksellisesti perinnehakuisista, uudistavien johtajien määrän kasvuun.
Esityksen mukaan kirkkoherran omaa avioliittokantaa ei kuitenkaan määrättäisi eli periaatteessa myös perinteisenkin avioliittokäsityksen edustaja voisi toimia seurakunnan johtajana.
Mutta johtaisiko tilanne kuitenkin nopeasti tai kymmenen vuoden aikana jo useasti kirkkoherroilta henkilökohtaisen samaa sukupuolta olevien parien vihkimyslinjan toivomukseen?
Ehkä kirkkoherran virkavaalissa monin paikoin alettaisiin melkein edellyttää - vahvasti toivoen - homoparit vihkivää takuumiestä tai - takuunaista.
Entä miltä perinteisellä kannalla olevan kirkkoherran omassatunnossa tuntuisi tarvittaessa etsiä ja soitella liberaalipappi toimittamaan homoparin vihkimys kirkkoherran valvontavastuun kirkossa?
Esitys:
“Päätösehdotus
Piispainkokous hyväksyy sisällöllisesti liitteenä olevan esitysluonnoksen kirkkojärjestyksen muuttamisesta ja pyytää siitä laintarkastustoimikunnan lausunnon.”
Tässä todetaan päätösehdotus. Mikäli piispainkokous hyväksyy tuon esitysluonnoksen, prosessi jatkuu. Jos kirkkomme piispat yksimielisesti tai selvällä enemmistöllä ovat sen takana päätös vaikuttaa heti kirkon ilmapiiriin.
Liberaalikanta vahvistuu keskustelussa, koska tällöin kirkon korkeimmat johtohenkilöt olisivat julkisesti radikaalin ja virallisen muutoksen takana.
Keskiviikkona 12.3. aamulla klo 8.00 kirkko julkaisee tiedotteen piispainkokouksen asian käsittelystä. Silloin tiedämme miten piispat päättivät.
Kirkossa opetussisältö on erittäin tärkeä. Siksi jo tämän asian alkuvaiheen käsittely ja erityisesti päätös viestii piispojen hengellisen opetuksen sisältöä. Jos heidän päätös on kahden keskenään ristiriitaisen ja rinnakkaisen avioliittokäsityksen edistämiseen pyrkivät päätös koettelee ja murentaa monien hengellistä luottamusta kirkkoa kohtaan.
Raamatun Jumalan sana ja Jeesus Kristuksen pelastussanoma on ainut tie ja totuus!!!