Canterburyn arkkipiispa syrjäytetty - anglikaaninen kirkkoyhteisö hajosi homoparien siunauksiin
Globaalin anglikaanisen kirkkoyhteisön johtaja Canterburyn arkkipiispa Justin Welbyä ei enää tunnusteta suuren enemmistön taholta. Vaikutukset säteilevät laajasti.
- Wikimedia Commons (CC BY-SA 4.0)
Viime viikolla järjestettiin anglikaanien suuri konferenssi, GAFCON 4 (Global Anglican Future Conference). https://gafcon23.org Tämä GAFCON koostuu evankelikaaleista, jotka painottavat Raamatun ja lähetystyön asemaa. Kokouksen tärkeintä päätöstä on kuvattu monumentaaliseksi ja Canterburyn arkkipiispa Justin Welbyn painajaiseksi.
Kokoontumisen 17.-21.4. 2023 paikkana oli Keski-Afrikassa sijaitseva Ruandan pääkaupunki, Kigali. Delegaatteja oli yli 50. maasta ja piispoja yli 300.
Kokouksessa luettiin voimakas ja vankasti perinteistä kristinuskoa puolustava Kigalin Sitoumus (Kigali Commitment).
Sen luki konferenssin päälavalta arkkipiispa Henry Ndukuba. Laitan kirjoituksen loppuun linkin tekstiin ja videoon konferenssista, jossa Sitoumus virallisesti luettiin.
Siihen liittyi mukaan jäsenmäärältään massiivinen globaalin etelän suurien anglikaanikirkkojen ja provinssien edustus, Global South Fellowship of Anglican Churches (GSFA). https://www.thegsfa.org
Tämä eteläinen kirkollinen yhteisö kattaa jo yksistään enemmistön koko maailman anglikaaneista.
Kuvassa anglikaanisia, klassista kristinuskoa, edustavia piispoja GSFA:n kokouksessa. Kairo 2016. Crístico / Wikimedia Commons (CC BY-SA 4.0)
HISTORIAA
Englannin kirkko erkaantui roomalaiskatolisuudesta 1500-luvulla. Tästä seurasi myöhemmin Brittiläisen Imperiumin laajentuessa Anglikaaninen kirkkoyhteisö. Nykyisin siihen kuuluu yli 85 miljoonaa jäsentä.
Suomen ev.-lut. kirkolla on voimassa oleva Porvoon kirkkoyhteisön sopimus Englannin Kirkon kanssa. Sopimukseen sisältyy esimerkiksi ehtoollisyhteys.
Englannin kirkkoa johtaa Canterburyn arkkipiispa. Näin ollen se mitä tapahtui viime viikolla GAFCON 4. kokouksessa säteilee myös kotoisiin kirkollisiin piireihimme.
Meidän ns. kansankirkon ystäväkirkon johtajaan ei enää valtaosa anglikaaneista luota. Mutta mitä siis oikeastaan tapahtui?
Englannin kirkon johtaja Canterburyn arkkipiispa Justin Welbyä nuhdeltiin julkisesti. Liittoutuneet evankelikaalit ja etelän konservatiivit eli - GAFCON ja GSFA - syrjäyttivät Welbyn asemastaan Anglikaanisen kirkkoyhteisön johtajana.
Canterburyn arkkipiispan asema suhteessa muihin yhteisön kirkkojen provinssien johtajiin on ensimmäinen vertaistensa johdossa (primus inter pares).
Nämä mainitut kaksi laajaa, klassista kristinuskoa (esim. vankka sitouminen uskontunnustuksiin), edustavaa monikansallista kirkkoyhteisöä eivät enää tunnusta Justin Welbyn asemaa ensimmäisenä vertaistensa joukossa.
Justin Welby on vasemmalla. Wikimedia Commons (CC BY 2.0)
Tämä on paitsi periaatteellisesti myös käytännön kannalta erittäin merkittävää.
Symbolisesti tästä seuraa, että Canterburyn arkkipiispa ei saa enää edustaa maailman laajaa anglikaaniyhteisöä sen keulakuvana ja ykseyden merkkinä.
Hänestä on nyt tullut hajaannuksen merkki. Lähiaikona uusi miesjohtaja korvaa Welbyn paikan reaalisena anglikaaniyhteisön enemmistön johtajana.
Näin kävi lopulta pitkän ajan ja varoitusten jälkeen. Luottamus meni muiden johtajien edustaman kiistattoman enemmistön silmissä ja sydämissä. Welbyn tilanne ja kohtalo toimii varoittavana esimerkkinä.
Vaikka uuden johtavan piispan valintaa ei ole vielä tehty ottaa uusi johtaja anglikaaniyhteisön todellisen johtajan viitan kannettavakseen. CAFCON ja GSFA ovat jo ilmoittaneet valitsevansa korvaavan primus inter pares. Tämä saattaa tapahtua pian.
Justin Welby on siis viime viikolla julkisesti ja virallisesti lausuttuna ja kirjoitettuna menettänyt enemmistön silmissä auktoriteettinsa ja uskottavuutensa. Tähän pisteeseen on johtanut Welbyn pitkäaikainen varoitusten torjuminen muiden merkittävien arkkipiispojen ja piispojen taholta. Viime viikolla mitta tuli täyteen.
Julkilausuma kuvaa lähihistoriaa, joka on johtanut tähän tilanteeseen.
Despite 25 years of persistent warnings by most Anglican Primates, repeated departures from the authority of God’s Word have torn the fabric of the Communion. These warnings were blatantly and deliberately disregarded and now without repentance this tear cannot be mended.
The latest of these departures is the majority vote by the General Synod of the Church of England in February 2023 to welcome proposals by the bishops to enable same-sex couples to receive God’s blessing. It grieves the Holy Spirit and us that the leadership of the Church of England is determined to bless sin.
Since the Lord does not bless same-sex unions, it is pastorally deceptive and blasphemous to craft prayers that invoke blessing in the name of the Father, Son and Holy Spirit.
Any refusal to follow the biblical teaching that the only appropriate context for sexual activity is the exclusive lifelong union of a man and a woman in marriage violates the created order (Genesis 2:24; Matthew 19:4–6) and endangers salvation (1 Corinthians 6:9).
Tästä näemme, että taustalla on 1) pitkäaikaiset varoitukset, 2) kieltäytyminen katumuksesta, 3) Englannin tuore päätös siunata samaa sukupuolta olevat parit, 4) Jumalan nimen käyttäminen sellaisissa siunauksissa tulkitaan pilkkaavaksi toiminnaksi, 5) miehen ja naisen avioliiton painottaminen ja 6) tulkinta uudenlaisten siunausten vaikutuksesta vaarantaa jopa pelastus.
Kun lukee julkilausumaa ymmärtää, että Anglikaaninen kirkkoyhteisö on erittäin jakaantunut.
Englannin kirkon helmikuun kirkolliskokouksen 2023 päätös samaa sukupuolta olevien virallisien siunauksieb puolesta, ajoi perinteisesti uskovat ja opettavat anglikaanit tekemään konkreettisia ratkaisuja.
Julkilausuttu Kigalin Sitoumus nostaa esiin nimenomaan Englannin kirkon johtajan ja muiden piispojen julkisen tuen uudistukselle. Heitä syytetään raskaista asioista, vihkimyksensä ja virkavalojensa pettämisestä: he eivät ole puolustaneet Raamatun totuutta.
Public statements by the Archbishop of Canterbury and other leaders of the Church of England in support of same-sex blessings are a betrayal of their ordination and consecration vows to banish error and to uphold and defend the truth taught in Scripture.
Nämä näkökohdat johtivat uskovien anglikaanien enemmistöä edustavat tahot siihen johtopäätökseen, että Justin Welbyn aika on anglikaanien johtajana on nyt ohi. Julkilausuttu Sitoumus toteaa, että Anglikaaninen identiteetti ei määrity Canterburyn arkkipiispan roolista käsin, vaan kolmesta perustavasta asiasta:
1) Kristuksen Herruus, 2) Raamatun auktoriteetti ja selkeys sekä 3) lähetystyön tärkeys.
We rejoice in the united commitment of both groups on three fundamentals: the lordship of Jesus Christ; the authority and clarity of the Word of God; and the priority of the church’s mission to the world. We acknowledge their agreement that ‘communion’ between churches and Christians must be based on doctrine (Jerusalem Declaration #13; GSFA Covenant 2.1.6). Anglican identity is defined by this and not by recognition from the See of Canterbury.
CAFCON 4. Sitoumus liittyy aikaisempaan Jerusalemin Julistukseen, joka korostaa opin tärkeyttä niin kirkkojen ykseyden kuin kristittyjen yhteyden näkökulmissa.
Both GSFA and Gafcon Primates share the view that, due to the departures from orthodoxy articulated above, they can no longer recognise the Archbishop of Canterbury as an Instrument of Communion, the ‘first among equals’ of the Primates. The Church of England has chosen to impair her relationship with the orthodox provinces in the Communion.
LAAJEMPI EKUMEENINEN MERKITYS
Maailman näkyvin ja vaikuttavin kristillinen johtaja on roomalaiskatolisen kirkon paavi Franciscus.
Toiseksi merkittävin johtaja ekumeenisesti kirkkokuntia ajatellen on idän ortodoksikirkon Ekumeeninen patriarkka Bartholomeos. Hänen asemansa on pitkälti sama ortodoksien keskuudessa kuin nyt anglikaanien enemmistön edustajien mielestä langenneena pidettävän Canterburyn arkkipiispa Justin Welbyn.
MERKITYS
Kigalin Sitoumus herättää monta näkökohtaa pohtia ja arvioida teologisia, hengellisiä ja kirkollisia kiistakysymyksiä.
Anglikaanien enemmistö on nyt näyttänyt niin sanotusti kaapin paikan jopa Canterburyn arkkipiispalle. Mitta tuli täyteen.
Tämä merkitsee vahvaa muistutusta, että hengellistä yhteisöä ei lopulta johdeta asemalla, vaan opetuksella.
Anglikaanien jäsenmäärän painottuminen Afrikkaan, Aasiaan, Etelä-Amerikkaan ja Oseaniaan näkynee enemmistön korkeimman johtajan valinnassa.
Kigalin Sitoumus korostaa, että Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä. Ketään ei saa halventaa, eikä parjata. Tämä on suomalaisissa keskusteluissa myös aina tärkeä muistaa.
Mutta samaa sukupuolta olevien seksuaalisesti aktiivisien suhteiden siunaamisesta Sitoumus käyttää suorasanaista ja voimakasta kieltä.
Siinä sanotaan suoraan synti synniksi: “Englannin kirkko on päättäväisesti siunaamassa synnin.”
Anglikaaniyhteisön hajoaminen on opetuksellisesti ja rakenteellisesti tullut nyt näkyväksi.
Anglikaanisen kirkkoyhteisön sisäiset keskustelunaiheet ovat osittain samoja kuin Suomessa. Joten arvelen, että anglikaaniyhteisön hajoaminen laittaa myös monet suomalaiset piispat, kirkolliset teologit, papit, työntekijät ja kristityt miettimään kirkkomme asioita ja tilanteita…
Pystytäänkö Suomessa välttämään kirkon sisäinen ja ulkoinen hajaantuminen? Miten kirkko pidetään koossa?
En ihmettelisi jos joku tai jotkut suomalaisista piispoista tulee kohtaamaan joltain suomalaiselta kirkolliselta yhteisöltä vakavat ja julkiset varoitukset Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen opetuksesta luopumisesta…
Nimittäin juuri näinä aikoina uudet opin tuulet puhaltavat niin kylmästi Suomen Siionissa…
Virallinen linkki, Kigalin Sitoumus, tekstinä:
https://gafcon23.org/wp-content/uploads/2023/04/Kigali-Commitment-2023.pdf
Linkki videoon, Kigalin Sitoumus, arkkipiispan lukemana: