Inkerin vihkimykset: kirkon johto vs. SLEY, SEKL ja SRO
Järjestöjen johto toimii määrätietoisesti. Tilanne kirkollisessa shakissa on edennyt pattitilanteeseen.
Kolmen johtajan tiimi Raamattuopiston Hengellisillä syventymispäivillä elokuussa 2023. Vasemmalta alkaen: Vartiainen (SRO), Säilä (SLEY) ja Nummela (SEKL). Kuva: P. Selkee.
Syksy toi mukaan uuden vaiheen pitkäaikaisessa pappien sukupuoleen liittyvässä kiistassa. Asia tunnetaan nimellä virkakysymys. Syvimmältään kyse on Raamatun ja luterilaisen oppitunnustuksen tulkinnasta. Voi hyvin todeta, että kirkolliset järjestöt pelaavat kovaa peliä Inkerin kirkon avulla. He eivät suostu alistumaan Suomen ev.-lut. kirkon piispojen komentoon pappisvihkimyksiä koskevassa riidassa.
Kuvailen tässä artikkelissa kirkon johdon ja eräiden herätysliikejärjestöjen välistä vaikeaa kiistaa. Lähinnä loppupuolella mainitsen joissakin kohdissa oman mielipiteeni. Tässä heti olennaisin: Toivoisin, että kirkon johto antaisi tilaa ikivanhan järjestyksen mukaisille messuille. Eli minusta kirkon johto kohtelee liian ankarasti kirkon järjestöjä ja kirkon johdon näkökulmasta vanhanaikaisella tavalla kristinuskoa harjoittavia.
Suuren enemmistön mielestä pappina voivat yhtä hyvin olla mies tai nainen. Mutta kirkon jäsenistä edelleen merkittävän vähemmistön kannan mukaan vain mies.
Teemaan liittyy olennaisesti toinen kiista. Se käsittelee peruskysymyksen - pappisviran sukupuoli - jälkeen messun toimittamisessa yhteistyötä miespapin ja naispapin kesken. Osa naisen pappisviran torjuvista miespapeista on valmis messujen yhdessä toimittamiseen naispappien kanssa. Mutta osa ei ole. Inkerin kirkon vihkimät miehet eivät tee alttarilla yhteistyötä naispappien kanssa. Eivätkä vakaumuksensa vuoksi pysty osallistumaan pappisvihkimykseen, jossa myös naisia vihitään. Tässä on virkakiistan ydin.
Monet, ymmärtääkseni suurin osa, naispappeuden teologisin syin torjuvista miespapeista toimittaa messuja, eikä näe samaan pappisvihkimykseen osallistumista vihittyjen naisten kanssa mahdottomana ongelmana.
Yhtäältä siis virkakiistaan liittyy kirkon johdon ja joidenkin herätysliikkeiden erimielisyys, ja toisaalta myös näiden herätysliikkeiden ja naispappeuden torjuvan vähemmistön sisäinen erimielisyys.
Onko perinteisellä kannalla olevien miespappien mahdollista osallistua alttariyhteistyöhön messussa naispappien kanssa? Tai pappisvihkimykseen, jossa naisiakin vihitään. Inkerin kiista liittyy erityisesti tähän viimeiseen näkökohtaan.
INKERIN KIRKKO JÄRJESTI SUOMALAISILLE EKSKLUSIIVISEN MIESPAPPISVIHKIMYS
Nimittäin 3.9. sunnuntaina Pietarissa Inkerin kirkon piispa vihki viisi konservatiivista miestä paimenvirkaan: neljä suomalaista ja yhden japanilaisen. He kaikki toimivat kotimaisten järjestöjen palkkalistoilla. Mutta heidän hengellinen johtajansa, kaitsijansa, on Inkerin kirkon piispa Ivan Laptev.
Inkerin kirkon pappisvihkimys on ollut runsaasti esillä kristillisessä mediassa. Siitä ovat uutisoi ensimmäisenä Kotimaa. Myöhemmin esimerkiksi verkkomedia Seurakuntalainen, Radio Dei, Radio Patmos ja Uusi tie -lehti.
Asiaa on kommentoinut kirkollisista johtajista ainakin: arkkipiispa Tapio Luoma, lähetysjohtaja Daniel Nummela (SEKL), toiminnanjohtaja Tom Säilä (SLEY), kotimaantyön johtaja Juhana Tarvainen (SLEY), lähetysjohtaja Ville Auvinen (SLEY) ja toiminnanjohtaja Lauri Vartiainen (SRO).
Kirkon sisäisen riidan osapuolia ovat: eräät kirkolliset järjestöt, kirkon johto, Inkerin kirkko ja Venäjällä vihityt perinteisellä tavalla Raamattua ja luterilaista oppia opettavat miespapit. Suomen ev.-lut. kirkko kieltäytyy järjestämästä pelkästään miespappeja ja miespiispan toimesta toteutettavia pappisvihkimyksiä.
Mutta eräät konservatiiviset järjestöt näyttävät päätyneen entistäkin voimallisemmin tähän johtopäätökseen: jo riittää!
Takuumieheksi ja murtajaksi pappisvihkimyssulkuun järjestöille löytyy Inkerin määrätietoinen miespiispa Ivan Laptev. Kirkon perinteiset järjestöt etsivät nykyisessä tilanteessa turvaa ja apua piispa Laptevilta.
Hän on ottanut nyt vihityt miespapit piispalliseen kaitsentaansa. Inkerin kirkko on Luterilaisen maailmanliiton jäsen kuten myös Suomen ev.-lut. kirkko. Luterilaisen maailmanliiton kautta kirkoilla on ehtoollisyhteys. Tämän lisäksi Suomen ev.-lut. kirkko ja Inkerin kirkko ovat tehneet jo pitkään syvällistä yhteistyötä.
Onko arkkipiispa nyt laittamassa kapuloita rattaisiin, kun Inkerin kirkon konservatiivinen piispa on päättänyt konkreettisesti murtaa järjestöjen toivomille perinteisille vihkimyksille asetetun vihkisulun?
Entistäkin vaikeampi vaihe kolmen järjestön ja kansankirkon johdon välillä on alkanut. Mukana konfliktissa on suorastaan pelintekijänä itse piispa Laptev.
Pappismiesten pääasialliset työnantajat ovat virallisia Suomen ev.-lut. kirkon järjestöjä: Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys, Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ja Suomen Raamattuopisto. Kaksi miehistä toimii SEKL:n työssä ja kaksi SLEY:n palveluksessa ja yksi SRO:n tehtävässä.
MIKKELIIN NAINEN PIISPAKSI
Samana päivänä 3.9. Mikkelin hiippakuntaan vihittiin uusi piispa. Entinen konservatiivinen piispa Seppo Häkkinen jäi eläkkeelle. Tilalle piispaksi tuli Mari Parkkinen.
Mari Parkkinen ja piispa Munib Younan. Kuva: Riitta Luume / kirkon kuvapankki
Inkerin kirkon edustus oli kutsuttu paikalle, mutta ketään ei saapunut. Oliko kyseessä sattuma vai tarkoituksellinen protesti?
Inkerin kirkko hyväksyy vain miehet pastoreiksi ja piispoiksi. Naisten paikka on sen mukaan muissa tehtävissä: ei alttarin takana tai saarnatuolissa. Tämä lähtökohta asettuu nyt jyrkkään törmäykseen Mikkelin naispiispan realiteetin kanssa.
Mikkelin piispa on piispakunnasta erityisesti hoitanut yhteydenpitoa Inkerin kirkkoon. Ennen tämä oli luontevaa, kun piispana oli herätysliikeväen ja konservatiivien arvostama Seppo Häkkinen.
Nyt tilanne kirkkojen yhteistyössä vaikeutuu, sillä Inkerin kirkon piispa tai emeritus piispa tai pappikaan tuskin on valmis ottamaan ehtoollisen sakramentin vastaan naispiispan kädestä. Eivätkä Inkerin kirkon miehet mene samalle alttarille toimittamaan ehtoollista naispiispan tai -papin kanssa.
Oletettavasti Inkerin konservatiiviset kirkon pappismiehet eivät mene edes samaan messuun, jos alttarilla palvelee naispiispa tai -pappi. Näin ollen viralliset välit ovat nyt Mikkelin naispiispan realiteetin vuoksi myös vaikeutuneet.
Eläkkeelle jääneen miespiispa Häkkisen avioliittokanta oli vakaa: avioliitto on miehen ja naisen liitto. Mutta uusi Mikkelin hiippakunnan kaitsija Parkkinen kannattaa kirkon opin muuttamista niin, että samaa sukupuolta olevien avioliitosta tehdään kirkon kanta, oppi ja opetus. Tämän hän ilmaisi selvästi esimerkiksi piispanvaalin haastattelussa:
“Suomen ev. lut. kirkossa on keskusteltu vuosikausia samaa sukupuolta olevien kirkollisesta vihkimisestä. Kirkolliskokous ei ole muuttanut kirkon oppia, mutta käytänteet ovat silti muotoutuneet kirjaviksi eri hiippakunnissa. Miten asemoisit itseäsi piispana suhteessa kirkossa vallitsevaan sisäiseen erimielisyyteen?
Arvostan avioliittoa ja olen valmis odottamaan asiasta yhteistä päätöstä kirkon tasolla. Toivon kuitenkin, että samaa sukupuolta olevien avioliitto olisi kirkossa mahdollista. Papistolla täytyisi silti säilyä asian suhteen omantunnonvapaus.”
- Piispanvaalin haastattelu
Uuden piispan vihkijänä toimi arkkipiispa Tapio Luoma, joka on menettänyt suuren osan arkkipiispan uran alussa olleesta arvostuksesta lukuisien perinteisellä tavalla uskovien keskuudessa. Arkkipiispa on ankara kirkon konservatiiveille, mutta lempeä opin uudistajille.
Arkkipiispa Tapio Luoma. Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio
KIRKON SÄÄNNÖT
Tässä kohtaa on tärkeä todeta: pelkän miespappeuden kannattaminen ei ole harhaoppi: tästä on Suomen ev.-lut. kirkossa täysi yksimielisyys.
Tämän vuoksi toinen ja uudempi kiista on Suomen ev.-lut. kirkon nykyisen ja virallisen opin näkökulmasta suurempi. Sillä kirkolla on avioliitto koskeva oppi, joka on ilmaistu esimerkiksi Katekismuksessa ja vihkikaavassa. Tämän kirkon opin ja järjestyksen valossa on täysi mahdollista ja mielestäni perustellusti oikein todeta: samaa sukupuolta olevien kirkollinen vihkimys / siunaus on harhaoppi.
Eli se mitä virkakysymyksessä perinteisimmät tahtovat ei ole kirkon voimassaolevan uskonopin kannalta harhaoppi. Mutta samaa sukupuolta olevien parien avioliittoon vihkiminen ja siunaaminen on, kun sitä tarkastelee virallisen opin valossa.
Kirkon johdon kanssa kiistelevät järjestöt toivovat tilaa järjestää 100% miespapillisia messuja ja pappisvihkimyksiä.
Kirkon sääntöjen mukaan pappisviran sukupuolesta jokainen kirkon työntekijä tai seurakuntalainen saa ajatella niin tai näin. Mutta virallinen kirkon avioliittoa käsittelevä opetus tuntee vain ja ainoastaan klassisen avioliitto-opetuksen. Eli kirkon kanta on aina ollut ja on edelleen: avioliitto on miehen ja naisen liitto.
Suomen ev.-lut. kirkon sääntöjen mukaan pappispihkimykset ovat avoimia miehille ja naisille, eikä vain miehille järjestettäviä erillisvihkimyksiä toteuteta. Sekä seurakuntatyössä kaikkien papiksi vihittyjen täytyy olla valmis toimittamaan messu yhdessä.
Kirkollisten konservatiivisten järjestöjen ja joidenkin teologian maisterien toivomuksen vain miehille avoimien erillisvihkimyksien järjestämisen piispat ovat määrätietoisesti torjuneet. Osa miehistä, jotka valmistuvat tai ovat valmistuneet teologian maistereiksi tulkitsevat Raamattua niin, etteivät katso voivansa mennä samaan pappisvihkimykseen kuin naispuoliset maisterit. Tämä asia on heille sekä teologisesti vakava että omantunnon vakaumus.
Kirkossa kaikilla papeilla ja muilla työntekijöillä on silti vakaumuksen ja mielipiteen vapaus. Tämä vapaus on monissa muissakin asioissa.
Kirkkoa ja seurakuntia työnantajina kiinnostavat erityisesti käytännön kirkon hyväksi katsoma toiminta käytännön työelämässä ja jumalanpalveluksiin liittyvä yhteistyö. Kirkolliset kiistat liittyvät usein juuri jumalanpalveluksiin.
Kirkkoa työnantajana kiinnostaa käytännön tasa-arvo työvuoroissa, joiden tekeminen aikaisemmin aiheutti kiistaa eräissä seurakunnissa. Nykyään työvuorot seurakunnissa jaetaan piispainkokouksen jo vuonna 2006 antaman ohjeen mukaisesti. On tärkeä ymmärtää, että itsenäiset kirkolliset järjestöt toimivat omissa tiloissaan hieman eri säännöillä. Tähän heillä on oikeus. Mutta kaikki eivät silti pidä tätä hyvänä asiana.
Kirkollisten järjestöjen omissa tiloissaan järjestämät messut voivat ja saavat siis olla 100% miespappien toimittamia niin alttarilla kuin saarnatuolissa. Inkerin vihkikiistan osapuolet Kansanlähetys, Evankeliumiyhdistys ja Raamattuopisto toimivat näin.
ARKKIPIISPAN NÄKEMYKSET
Eläkkeelle jääneen miespiispa Häkkisen avioliittokanta oli vakaa: avioliitto on miehen ja naisen liitto. Mutta uusi Mikkelin hiippakunnan kaitsija Parkkinen toivoo kirkon avioliitto-opin muuttamista. Hän on valmis siihen, että samaa sukupuolta olevien avioliitosta tehdään kirkon kanta. Kuten edellä hänen sanojensa lainauksesta todentui.
Uuden piispan vihkijänä toimi arkkipiispa Tapio Luoma. Hän on menettänyt suuren osan arkkipiispan uransa alussa olleesta arvostuksesta lukuisien perinteisellä tavalla uskovien keskuudessa. Arkkipiispa on vaativa kirkon konservatiiveille, mutta myötätuntoinen opin uudistajille.
Arkkipiispa lopetti pohjoismaiden suurimman kristillisen nuorisotapahtuman Maata Näkyvissä -festareiden 100% miespappi-ehtoolliset. Festarin pääjärjestäjänä on konservatiivinen SLEY. Tapio Luoma kannattaa nykyisin myös miesparien ja naisparien avioliittoon vihkimistä ja siunaamista kirkossa eli on valmis muokkaamaan kirkon uskonoppia uudenlaiseksi. Näin hän sanoi Yleisradion haastattelussa: Kohtaamisia. Flikkilä & Kellonmäki.
“Tapio Luoma tunnettiin perinteisen avioliittokäsityksen kannattajana, mutta vuodet arkkipiispana ovat vaikuttaneet hänen ajatuksiinsa. – Kyllä minä voisin hyvin elää kirkossa, jossa avioliittokaava olisi sukupuolineutraali. Ja jos kirkossa näin päätetään, niin toki voisin itsekin vihkiä.”
YLE 5.11. 2022
Tässä arkkipiispa siis toteaa olevansa valmis vihkimään miespareja ja naispareja avioliittoon, mikäli kirkko virallisesti niin päättää kirkolliskokouksessa. Monien maltillisten uskovien, klassisen kristinuskon kannattajien sekä vankkojen konservatiivien tunteet saivat tarkan sanoituksen Raamattuopiston johtajan terävästä kynästä. Hän kirjoitti blogissaan:
“Pari vuotta sitten kirkon radikaalit valitsivat ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja käynnistää samaa sukupuolta olevien kirkolliset avioliittoon vihkimiset, jotka rikkovat kirkkolakia ja kirkkojärjestystä vastaan. Alkuhämmennyksen jälkeen piispakunta päätti olla puuttumatta näihin rikkomuksiin. Valitsemalla välinpitämättömyyden tai kannustamisen tien liberaalin laidan kohdalla piispat ovat menettäneet moraalisen oikeutuksensa puuttua herätysliikeväen kohdalla asioihin, jotka eivät ole heille mieleen.”
- Lauri Vartiainen SRO:n toiminnanjohtaja
PAPPISVIHKYSKIISTAN UUSIN TILANNE
Tällä hetkellä tilanne kiistassa on tämä. Arkkipiispa on todennut, että Inkerin vihkimysten seurauksena on “toimenpiteitä luvassa”.
Oletan, että Inkerin kirkon ja Suomen ev.-lut. kirkon välistä yhteistyösopimusta tullaan tarkastelemaan eli siihen saattaa tulla muutoksia. Suomen ev.-lut. kirkon ja virallisten lähetysjärjestöjen välisessä syksyn ohjauskeskustelussa arkkipiispa ainakin tahtoo keskustella Inkerin vihkimyksestä.
Onko siis olennaisia muutoksia jompaan kumpaan yhteistyön sopimukseen? Ehkä. Oletettavasti jotain rajoituksia on tulossa, sillä vaikea on tämän kirkollisen mediakohun jälkeen ajatella, että mitään ei muuttuisi.
SLEY:n sosiaalisessa mediassa aktiivinen kotimaantyönjohtaja Juhana Tarvainen on tarjonnut kompromissia.
MIKKELIN PIISPANVIHKIMYS NÄYTTI SUUNTAA
Seuraavaksi pohdin ja kerron miten lähitulevaisuus minun nähdäkseni etenee.
Mikkelin piispanvaali näytti lähitulevaisuuden suuntaa: paljasti sen, että avioliitto-opin muokkaukseen valmiit tahot etenevät voitosta voittoon. Nykyisen seurakuntatodellisuuden - joka on monilta kohdin eri asia kuin kirkon virallinen tunnustus - kannalta kirkon keskilinjan maltilliseksi opin uudistajaksi tällä hetkellä luonehdittavissa oleva Mari Parkkinen valittiin uudeksi piispaksi.
Näin siitä huolimatta, että herätysliikkeille läheisin piispa Häkkinen oli toiminut piispana peräti 14-vuotta. Kirkon todellisuuden keskilinjasta vahvasti perinteisellä puolella olevan Häkkisen pitkä piispuus kausi ei taannut hiippakunnan jatkoa sillä linjalla.
Viime vuoden tutkimuksen (AKI-liitot, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tutkimusjulkaisuja 142) mukaan ainoastaan 13% papistosta on "täysin eri mieltä" eli vahvasti vastustaa samaa sukupuolta olevien parien siunaamisesta. Tämä kertoo hyvin paljon papiston teologiasta: uudistajat hallitsevat ylivoimaisesti.
Tilanne etenee samaan suuntaan päivä päivältä, koska eläkkeelle jäävä seurakuntapapisto on yleisimmin miehiä, joilla on keskimäärin merkittävästi perinteisemmin painottunut teologinen perusta kuin vihkimyksien kautta tulevilla uusilla viranhaltijoilla. Suurin osa uusista vihittävistä on myös naisia, joilla keskimäärin uudistavampi teologinen linja kuin miehillä.
Uudistushenkiset eivät tule myöskään sallimaan herätysliikkeille henkilöseurakuntien organisointia ja perustamista.
Arvaahan sen miten siinä kävisi. Voimakasta opetusta rohkeasti myös ajan henkeä vastaan saarnaavat opillis-konservatiiviset miespapit voisivat saada paljon aikaan. Erityisesti saman henkisen henkilöseurakunnan neuvoston kanssa.
Jos kirkollisille järjestöille myönnettäisiin oikeus organisoida henkilöseurakuntia niin kirkollinen kenttä alkaisi nopeasti muuttua. Muutaman vuoden jälkeen tilanne voisi olla selvästi erilainen kuin tällä hetkellä.
Kenties näihin henkilöseurakuntiin virtaisi ihmisiä opetuksen kohdalla liberaaleista seurakunnista, ja uudet ihmiset löytäisivät niistä helpommin hengellisen kodin kuin yleensä kirkon paikallisseurakunnista.
Minusta vaikuttaa siltä, että piispakunta toimii yhtenä joukkona. Ja sen linja on ja pysyy: tilaa on harhaoppisille ja kirkon järjestyksen rikkojille, mutta Suomen ev.-lut. kirkon vuosisatojen mittaisella perinteisellä tavalla uskovat SLEY, SEKL ja SRO saavat konservatiivisen miespappisvihkimyksen pyyntönsä kanssa valitettavasti jäädä pois lämpimistä pidoista. Ulos kylmään.
Minusta tuntuu, että kirjoitan vielä lähiaikoina tästä kiistasta lisää. Keskustelut jatkuvat tänä syksynä kirkon johdon ja järjestöjen johtajien välillä. Ehkä on niin, että neuvottelutaito ja kylmäpäisyys ratkaisee ainakin jotakin asioita. Varmaa on se, että arkkipiispan arvovalta on vähentynyt. Toisaalta alkaako kirkon liberaaleilla kasvaa halu tuupata konservatiiviset järjestöt kauemmaksi kirkon ytimestä? Entä mitä tekee piispa Laptev?