SLEY:n LINJAPUHE KRIISIN KESKELLÄ.

Toiminnanjohtaja Tom Säilä piti virallisen linjapuheen 30.9. Helsingissä. Tärkeimmät pointit kommentoituna. Piispa Jari Jolkkonen käsittelee asiaa. Tilanne on dramaattinen.

Tom Säilä. Kuva: P. Selkee

PÄIVITYS 3.10. KLO 20.28. Alaotsikkoon lisätty piispaan liittyvä lause.

4.10. KLO 0.33 Alaotsikon päivämäärä korjattu: 29.9. > 30.9.

Tässä pitkässä artikkelissa kommentoin ja analysoin Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen (SLEY) toiminnanjohtajan Tom Säilän viime lauantaina 30.9. pitämän linjapuheen (video). Lopussa myös nostan esiin muitakin uusimpia Inkerin kirkon pappisvihkimys kiistan vaiheita.

Säilä puhui tämän SLEY:n 150-vuotisjuhlassa Helsingin Luther-kirkolla. Etenen seuraavalla tavalla. Lainaan kronologisessa järjestyksessä puhetta. Mustalla viivalla ja tummennetulla tekstillä kirjoitan omat analyyttiset huomioni ja komenttini. Tämä puhe on pidetty harvinaisen jännitteisessä kirkollisessa tilanteessa, johon SLEY on joutunut yhdessä Kansanlähetyksen ja Raamattuopiston kanssa. Arkkipiispa Tapio Luoma on erittäin voimakkain sanoin kritisoinut järjestöjen työntekijöiden, suomalaisten miesten, Inkerin kirkossa toteutettua pappisvihkimystä. Arkkipiispa on epäillyt järjestöjen olevan irtaantumassa Suomen ev.-lut. kirkosta, nostanut kysymyksen pitävätkö järjestöt kirkkoa enää Kristuksen kirkkona ja todennut Inkerin vihkimyksen aiheuttavan hajaannusta.

Arkkipiispa Tapio Luoma. Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio

Puhe alkaa:

---

“”Pyhä Raamattu asetetaan aina ensimmäiselle sijalle kaiken perustaksi.” Sley 2073

Puheen otsikko on otettu SLEY:n säännöistä. Nimittäin sen kolmannesta pykälästä: “Yhdistys pitäytyy kaikessa toiminnassaan Pyhään Raamattuun ja siinä ilmoitettuun Jumalan Sanaan sekä evankelis-luterilaisen kirkon kaikkien tunnustuskirjojen oppiin. Pyhä Raamattu asetetaan aina ensimmäiselle sijalle kaiken perustaksi.” Tämä pykälä ilmaisee toiminnan perustan, ja on luonteeltaan siksi erittäin merkittävä.

Kirkollisesti valistuneen lukijan mieleen saattaa nousta kolme Suomen ev.-lut. kirkon oppiin liittyvää kirjallista tekstiä, joissa on sama idea: Raamattu perustaksi. Nämä kirkolliset tekstit ovat Luterilaisten tunnustuskirjoihin sisältyvän Yksimielisyyden ohjeen ensimmäinen artikla, kirkkolain ensimmäinen pykälä ja kirkkojärjestyksen ensimmäinen pykälä. Viimeinen näistä kuuluu näin:

“Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että Vanhan ja Uuden testamentin profeetalliset ja apostoliset kirjoitukset ovat ainoa sääntö ja ohje, jonka mukaan kaikki opit ja opettajat on koeteltava ja arvioitava.” (Artikla jatkuu, mutta päätän lainauksen.)

Tom Säilän linjapuheen otsikko asettuu siis tähän raamatulliseen ja kirkolliseen jatkumoon. Alaotsikko “SLEY 2073” viitoittaa suuntaa vuosikymmeniksi eteenpäin.

“Evankeliumiyhdistys on ollut viimeisen kolmen kuukauden aikana tiiviisti mediaotsikoissa. Otsikoihin meitä on vienyt kristillinen avioliitto-opetus, Siunaukselan tuhopoltto, Mika Aaltolan presidenttikampanjan ensi askeleet ja Inkerin kirkon pappisvihkimys. Olen hoitanut Sleyn toiminnanjohtajan tehtävää seitsemän vuotta. En ole aiemmin kokenut vastaavaa mediapyöritystä.”

Mistä johtuu, että konservatiivinen kristillinen järjestö on ollut näin paljon mediassa viime aikoina? Säilä mainitsee neljä “mediapyörityksen” aihetta, joista kolme liittyy herätysliikejärjestön opetukseen. Joten juuri opetuksen sisällöstä on ytimeltään kyse.

Tämän maailman ajan henkinen ilmapiiri on sellainen, että vanhoillisena pidettyjä arvoja edustavat tahot joutuvat tahtomattaan ristiriitaan niin sanotun yleisen mielipiteen kanssa. Näin käy myös monesti kirkon sisällä. Johtavat mediatalot - YLE ja Sanoma - muodostavat tästä hyvin suuren osan valtamediaa vaikuttaen merkittävästi kansalaisten keskustelunaiheisiin ja valittuihin näkökulmiin.

Kirkollisessa keskustelussa vaikutusvaltaiset kirkolliset bloggaajat nostavat esiin näkökulmia ja taustatietoja ajankohtaisiin keskustelunaiheisiin. Heistä mainittakoon konservatiivien joukosta dosentti ja pappi Timo Eskola ja opillisesti liberaalimpi dosentti ja pappi Niko Huttunen.

Koska SLEY:llä on perinteinen kanta niin pappisviran sukupuoleen kuin avioliittokäsitykseen joutuu perinteinen järjestö usein negatiiviseen valoon niin valtamediassa kuin kirkollisissa keskusteluissa.

“Keskellä riemuvuottamme kuljemme kuohunnan kuukausia. Näissä käsillä olevissa kuukausissa ja vuosissa tunnemme historian ja enkelien siipien havinaa. Perinteinen kristillinen vakaumus joutuu yhä selvempään vastakkainasetteluun ympärillä vallitsevien mielipiteiden kanssa. Eikä tämä ole vain klikkiotsikkokysymys. Sama ilmiö tulee vastaamme yhä useimmilla tavoilla.”

Tämä on järjestön “riemuvuosi”, koska perustamisesta on 150-vuotta. Näin suuri vuosiluku kertoo pitkäaikaisesta elinvoimasta ja kestävyydestä myrskyissä. Yhdistys on toiminut erittäin kauan yhteistyössä Suomen ev.-lut. kirkon kanssa. SLEY on kirkon virallinen lähetysjärjestö. Ainakin vielä…

Tämän syksyn kirkollinen kohu Inkerin kirkon pappisvihkimyksestä, jossa vihittiin kaksi miespappia järjestön palvelukseen on aiheuttanut SLEY:n aseman kyseenalaistamisen itsensä arkkipiispa Tapio Luoman taholta. Suuri kysymys juuri tällä hetkellä onkin: onko SLEY vielä ensi vuonna ja siitä eteenpäin kirkon virallinen lähetysjärjestö?

“Julkisen sektorin työpaikkahaastattelussa haastattelija kysyi työnhakijalta: Jos sinut valitaan, voitko hoitaa työtehtäväsi ilman kaulassasi roikkuvaa ristiä. Vuodesta toiseen seuraamme hämmentyneinä Päivi Räsäsen ja Juhana Pohjolan sananvapauden oikeudenkäyntejä. Kansankirkossamme herätyskristillisyyden elämän tila on yhä kapenevalla polulla. Meidän on mentävä sinne missä on tilaa.”

Toiminnanjohtajan esiin nostama työntekijän ristin kritisointi työhaastattelussa ja julkisella sektorilla herättää syvää huolta mihin suuntaan Suomi on matkalla. Monilla on esimerkiksi konfirmaatiossa saatu risti ollut kaulassa pitkään. Eikö sitä saisi enää pitää työssä?

Vaikka mainitut kansanedustaja Päivi Räsänen ja pienen luterilaisen kirkon piispa Juhana Pohjola saivat käräjäoikeudesta vapauttavat tuomiot, ei oikeusprosessi ole päättynyt. He olivat hovioikeudessa alkusyksystä, ja seuraavaksi odotetaan sen päätöstä. Pelkästään vuosia jatkuva oikeusprosessi - jota valtamedia seuraa - on aiheuttanut sananvapauden kaventumista itsesensuurin lisääntyessä. Ihmiset ovat entistä varovaisempia kertomaan mielipiteitään. On nimittäin mahdollista, että lähiaikoina Suomessa eräistä ikivanhoista kristillisistä opetuksista tulee laittomia. Tai osittain laittomia riippuen esimerkiksi siitä missä, kenelle ja miten ihminen sellaisen näkemyksen lausuu mielipiteenään tai opetuksenaan.

“Ankara kriittisyys Inkerin kirkossa toimitettua pappisvihkimystä kohtaan osoittaa miten vaikeaa tilan saaminen on. Emme saisi ottaa elämäntilaa edes lahjana sisarkirkolta. Viisikymmentä vuotta sitten emme olisi uskoneet, mitä kaikkea joudumme kohtaamaan. Maailma muuttuu kiihtyvällä tahdilla. Tulevaisuudesta tiedämme varmasti vain sen, että se on hyvän Jumalan käsissä. Ja silloin se on hyvissä käsissä.”

Lukijan kannattaa huomata SLEY:n toiminnanjohtajan harvinainen sanavalinta, jo toista kertaa: “elämäntila”. Tämä kertoo miten tärkeästä asiasta järjestölle oli kyse Inkerin kirkon piispa Ivan Laptevin Pietarissa 3.9. toimittamassa yhteensä viiden konservatiivisen miehen pappisvihkimyksessä.

“Kun katsomme eteenpäin viisikymmentä vuotta, on elintärkeää katsoa tulevaa toiminnan perustasta käsin. Vain sillä perustalla Evankeliumiyhdistys on olemassa. Vain sillä perustalla Evankeliumiyhdistyksen toiminnalla on merkitys. Vain sillä perustalla Evankeliumiyhdistyksen toiminnalla on tulevaisuus.

Sääntöjemme kolmas pykälä avaa toimintamme perustan: ”Yhdistys pitäytyy kaikessa toiminnassaan Pyhään Raamattuun ja siinä ilmoitettuun Jumalan Sanaan sekä evankelis-luterilaisen kirkon kaikkien tunnustuskirjojen oppiin. Pyhä Raamattu asetetaan aina ensimmäiselle sijalle kaiken perustaksi.”

”Pyhä Raamattu asetetaan aina ensimmäiselle sijalle kaiken perustaksi.” Kestämme vastustusta, vainoja, sortoa, aiheettomia syytöksiä, köyhyyttä ja kaikenlaisia vaikeita aikoja. Kyllä, sellaisetkin ovat osa tulevaisuuttamme. Mutta mitä tapahtuu, jos Pyhä Raamattu asetetaan toiselle sijalle, kakkoseksi? Ei meitä enää ole. Olemme kuihtuneet pois. Mikään ei voi olla evankeliselle liikkeelle kohtalokkaampaa, kuin se, että jokin muu hivuttautuu kaiken perustaksi Pyhän Raamatun tilalle.”

Kriisin aikana toiminnanjohtaja asettaa polttopisteeseen Pyhän Raamatun aseman. Tämä yhdistyksen säännön kohta liittyy erittäin olennaisesti Suomen ev.-lut. kirkon oppitunnustukseen. Järjestön ja kirkon virallinen opetuksen perusta on täysin sama. Säilä näkee vaarana Raamatun jäämisen “kakkoseksi”. Jos niin käy silloin asiat muuttuvat suuresti negatiiviseen suuntaan, hän tarkoittaa.

“Evankelisessa liikkeessä on aina uskottu, että Pyhä Raamattu on Jumalalta saatu. Sen kirjoittajilla on ollut ainutlaatuinen tehtävä palvella kaikkien aikojen uskovia. Heihin pätee aivan erityisesti se mitä Jeesus sanoo: ”Te ette puhu itse, teissä puhuu Isänne Henki.” Mt. 10: 20. Jeesus sanoo: ”Ne sanat, jotka olen teille puhunut, ovat henki ja elämä.” Joh. 6: 63. Jumalan Pyhä Henki on läsnä ja toimii Pyhän Raamatun Sanassa.”

Tom Säilä kuvaa tässä sitä miksi Raamattu on ainutlaatuisen tärkeä kirjakokoelma. Mutta voivatko kaikki kirkossamme liittyä tähän Raamatun korostamiseen ja hengellisen merkityksen tunnustamiseen? Valitettavasti suuri kirkkomme on hengellisesti arvioiden sekalainen. Myös papisto. Jopa piispakunta.

“Tänään ja entistä enemmän tulevaisuudessa tulemme kuulemaan väitteitä: ”Miksi pidät Jumalan sanana jotakin nomadien kirjaa?” ”Raamattua ei pidä asettaa järjen yläpuolelle!”

Näiden väitteiden esittäjiltä voimme kysyä: Voiko meitä olemassaolomme syvimmässä hädässä auttaa oma järkeilymme tai enemmistön mielipide? Järjellä on tärkeä paikka arjen käytännön asioissa. Järjellä on tärkeä tehtävä tieteissä. Järjellä on tärkeä tehtävä yhteiskuntamme pyörittämisessä. Ajan aatteista tai oppijärjestelmistä puhuttaessa, voisimme hyvin olla muiden ja oman järkeilymme varassa. Mutta nyt on kysymys Jumalasta. Nyt on kysymys vastauksesta meidän olemassaolomme syvimpään hätään. Tähän tarvitaan Jumala ja Hänen sanansa - meidän ulkopuoleltamme.”

Tässä ollaan kysymyksen asettelun ytimessä. Kumpi johtaa: Raamattu vai järki? Kumpi asetetaan ykköseksi ja kumpi kakkoseksi? Vastaus näihin kysymyksiin määrittää suuren määrän vastauksia. Säilä on periluterilaisen järjestön toiminnanjohtajana perinteisen luterilainen. Järjelle kuuluu suuri asema yhteiskunnallisissa asioissa. Mutta pelastava sanoma Jeesuksesta Kristuksesta saadaan tietää vain Jumalan sanasta, Raamatun ilmoituksesta. Raamatussa ilmoitetusta Jumalan laista myös löydetään vastaukset etiikan ja moraalin kysymyksiin, sillä ihmisen järki voi mennä paitsi pelastuksen asioissa myös moraalissa harhaan: kääntymällä 10. käskyä vastaan.

“Jotkut ajattelevat voivansa itse tai toisten avustamina päätellä mitkä Pyhän Raamatun kohdat ovat edelleen vakavasti otettavia ja mitkä ei. Tuolloin yleensä voimassa oleviksi jäävät itselle sopivimmat ja mieluisimmat raamatunkohdat. Jos ei Pyhä Raamattu ole kokonaan totta, mistä tiedät, että juuri lempikohtasi ovat niitä tosia. Psalmissa 119 sanotaan (KR 1938): ”Sinun sanasi on kokonansa totuus, ja kaikki sinun vanhurskautesi oikeudet.” (Ps. 119: 160). Kun katselee tätä jaetta muiden kielten raamatunkäännöksistä, toistuu tämä ajatus tällaisenaan tai erilaisilla sanakäänteillä: ”Kaikki sinun sanasi ovat totta.” Kaikki.”

Puhuja nostaa esiin erittäin terävän kysymyksen nykyajan hengellisiä asioita pohtiville ihmisille. Perinteisen kristillisen käsityksen mukaan Raamattu on Pyhän Hengen vaikuttama. Sen opetukset ja historian kertomukset ovat totta. Paratiisista taivaaseen. Ihmisen kiusaus on juuri se minkä Säilä mainitsee: sortua Raamatun ikävältä vaikuttavien opetusten sivuuttamiseen ja poimia vain miellyttävimmät kohdat.

Toki on sanottava, että monet on aivan ymmärrettävästi hämmentyneitä, kun pappiskoulutuskin on pitkälti liberaaliteologian, joka kritisoi kirkon uskoa osittain tai kokonaan, läpäisemä.

Millaiset papit, sellaiset opetukset. Millaiset opetukset, sellaiset uskonkäsitykset. Siksi pappien uskollisuus Raamatulle opetuksessaan on ydinkysymys seurakuntalaisten hengellisesti terveen uskonelämän kannalta. Jos kirkon luottamushenkilöt oivaltaisivat tämän niin pappien valintoihin seurakunnissa kiinnitettäisiin huomattavasti tarkempaa huomiota nimenomaan papiksi hakevien hengelliseen opetuksen sisältöön.

Jokainen kristitty on kuitenkin myös itse vastuussa omasta hengellisen elämänsä hoitamisesta.

“Sääntöjemme kolmannen pykälän mukaan uskomme, opetamme ja elämme edelleen seuraavat viisikymmentä vuotta: ”Pyhä Raamattu asetetaan aina ensimmäiselle sijalle kaiken perustaksi.” Viisikymmentä vuotta on yhteiskunnassa ja kirkossa pitkä matka. Monenlaisia muutoksia tulee tapahtumaan. Kirkkojärjestyksen ensimmäinen luku ja ensimmäinen pykälän aihe on: Kirkon tunnustus

”Suomen evankelis-luterilainen kirkko (kirkko) tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa. Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.”

Tämä on jykevä ankkurointi Jumalan sanaan ja luterilaiseen tunnustukseen. Miten kansankirkon elävä elämä sujuu ja jatkuu tästä eteenpäin tunnustuspykälän valossa?”

Minäkin haluaisin kuulla piispojen vastaavan tähän kysymykseen.

“Nykyajan kansankirkon konseptin ja Jumalan sanalle pohjautuva luterilaisen tunnustuksen kombinaatio on vaikea. Miten luoda yhteisöllisyys ja samalla kohdata nykyaikaisen ihmisen yksilölliset tarpeet kolmen ja puolen miljoonan ihmisen kirkkokunnassa? Ei ihme, että tämän ajan ihmiset jättävät kirkon jäsenyytensä.

Tässä on kuvattu Suomen ev.-lut. kirkon olennainen ongelma. Kirkolle ratkaisevaa on sen perustautuminen Jumalan sanan varaan. Ei kansansuosion ja yleisen mielipiteen varaan. Kirkko kestää vaikka se olisi epäsuosittu, ja merkittävästi pienempi jäsenmäärältään. Mutta kirkko ei kestä perustansa murentamista ja hylkäämistä. Olla kirkko on tunnustaa Kristusta, kävi miten kävi!

“Viime aikoina olen miettinyt, että miten Suomen evankelisluterilaista kirkkoa johdetaan. Kirkko on valtavan monimutkainen instituutio. Sen johtamisesta tai johtamattomuudesta ei voi ketään yksittäistä ihmistä kiittää tai syyttää. Vaikka meillä on arkkipiispa, niin hänkään ei ole vaikutusvallaltaan paavi. Kirkko ei ole ketterä johdettava eikä nopea muuttumaan. Tällaisina aikoina se tosin on monesti ollut evankeliumin etu.”

Kun yhteiskunta vieraantuu yhä enemmän sen historiallisesta kristillisestä ajattelusta arvoineen, on kirkon hitaus sen etu, kuten Säilä lausuu. Kirkossa valta on jaettu monille eri toimijoille seurakuntalaisille, luottamushenkilöille ja papeille. Kirkon virallisen opin hallinnollisesti asianmukainen muuttaminen on erittäin vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Se vaatii 3/4 enemmistön kirkolliskokouksen edustajista.

“Pelkoni on, että tulevaisuudessa kirkkoa yhä enemmän johtavat ja vievät yleinen mielipide ja erilaiset enemmistöt. Enemmistöjen motiivit tulevat usein uskon ulkopuolelta. Kirkon johdolta odotetaan enemmistöjä myötäileviä lausuntoja ja päätöksiä. Juuri niihin odotuksiin pyritään ja pystytään, ainakin hitaalla aikataululla, vastaamaan. Miten enemmistökristillisyys kykenee huomioimaan kirkon perustan? ”kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.””

Suomen ev.-lut. kirkolla on eräänlainen erityisasema verrattuna muihin kristillisistä kirkoista. Tämä on seurausta vuosisatojen yhteisestä työstä - valtion ja kirkon - välillä suomalaisten hyväksi. On olemassa etuoikeuksia (esim. kirkollisvero yhdessä Suomen ortodoksisen kirkon kanssa) verrattuna muihin kirkkokuntiin.

Suomen ev.-lut. kirkolla on laissa määriteltyjä tehtäviä: hautaustoimi, väestörekisteriin liittyviä tehtäviä ja arvokkaista rakennuksista ja irtaimistosta ylläpitoa. Kirkon monet viranhaltijat ovat tehtävissään usein yhteyksissä kuntien ja valtion viranomaisiin. Joten kirkolla on erittäin laajat ja yleensä luontevat yhteydet viranomaisiin. Tätä tukee vuosisatainen historia.

Näistä seuraa kuitenkin tietynlainen henkinen paine seurata valtion linjaa myös moraalia koskevissa asioissa. Juuri tässä punnitaan piispojen ja pappien uskollisuutta omalle tehtävälleen silloin, kun kirkon oma opetus joutuu ristiriitaan valtion tai yleisen mielipiteen kanssa. Onko piispa valmis jäämään yksin, ja erottumaan eliitin joukosta silloin, kun uskollisuus Kristukselle vaatii sitä? Onko piispa valmis sanomaan presidentille, ministerille tai muulle korkealle johtajalle: tuo on väärin!

Kriitiikistä voi toki olla negatiivisia seurauksia. Ehkä piispaa ei kutsuta yhteiskunnallisen eliitin tilaisuuksiin enää. Ehkä valtamedia ei enää suhtaudu myönteisesti häneen. Ehkä ei enää tule kutsua televisioon keskustelemaan.

Entä mitä ovat nämä “erilaiset enemmistöt”? Arvelisin, että niitä voivat olla vaikkapa yksittäisissä moraalisissa kysymyksissä ilmenevä näkemys tai jopa koko jonkin ideologian hallitseminen ja odotusarvo kansalaisille ja kirkolle myötäillä sitä. SLEY:n toiminnanjohtaja muistuttaa voimallisesti Raamatusta kirkon opetuksen perustana ja asioiden arvioinnin kriteerinä.

”Jumala johdattaa kirkkoa.” Tämä otetaan toisinaan perusteeksi kirkollisille päätöksille, jotka näyttävät Pyhää Raamattua vasten ristiriitaisilta. Jotkut ovat todenneet, että sitten kun kirkko muuttaa käsitystään avioliitosta, niin silloin hekin muuttavat kantansa. Johdattaahan Jumala kirkkoaan. Samalla logiikalla: Jumala johdattaa minua. Kun haluan tehdä jotakin väärää, rukoilen Jumalaa johdattamaan minua. Sen jälkeen teen sen väärän. ”Sinähän Jumala johdatit minut tähän.” Näin hämään itseäni ja pyrin sysäämään vastuun väärästä teostani Jumalalle. Harva meistä omassa elämässään toimii näin naivisti. Kun puhutaan kirkosta, antautuu yllättävän moni ja arvovaltainen taho vaaralliseen Jumala johdattaa -leikkiin. Kyllä, kyllä Jumala johdattaa kirkkoaan ihan oikeasti, mutta ei Pyhässä Raamatussa ilmaisemansa tahtonsa vastaisesti.”

Tom Säilä kuvaa tässä melko yleistä, mutta pahasti väärää hengellistä ajattelua. Vaikka on totta, että Jumala johdattaa, ei se kuitenkaan tarkoita Jumalan oman ilmoitussanan vastaisten opetusten oikeana pitämistä. Jumala puhuu Raamatussa. Jumalan tahtoa tulee etsiä sieltä.

Raamatun vastaisten opetusten piilottaminen hurskaalta kuulostavan johdatus-puheen sisälle on erittäin vaarallista. Ja täysin suoraa 2. käskyn rikkomista: “Älä käytä väärin Herran, Jumalasi, nimeä.”

Raamattu on kirkon opetuksen perusta ja kriteeri. Jos kirkko itse alkaa opettaa Raamatun vastaisesti, kirkko erehtyy. Se on traagista, mutta mahdollista.

Piispa tai pappi, joka on valmis muuttamaan kristinuskon avioliittokantaa kattamaan myös samaa sukupuolta olevien liitto - on surullisella tavalla horjahtanut luottamuksestaan Raamatun sanaan ja yksimieliseen juutalais-kristilliseen traditioon, Eedenin paratiisista aina viime vuosikymmenelle saakka. Ja vaikka länsimaisissa protestanttisissa suurissa kirkkokunnissa on liberaaliteologian vaikutuksesta Raamatun asema murentunut, on edelleen globaalisti ylivoimaisen suuri kristittyjen enemmistö vankasti perinteisellä kannalla.

“Heikentyessään ja köyhtyessään niin yksittäiset ihmiset, hengelliset yhdistykset, kuin kirkkokin saattavat palata juurilleen tai ainakin lähemmäksi niitä. Onko viisikymmentä vuotta kuitenkin Suomen kirkon paluulle liian lyhyt aika?”

Tässä on mielenkiintoisia ajatuksia. Kristinuskon ja Suomen ev.-lut. kirkon historiassa on suurestikin vaihtelevia aikoja. Näitä on myös herätysliikkeiden ja kirkon suhteiden välillä, kuten ilman pappia järjestettävien hartauskokousten kieltäminen ja lopulta salliminen. Tämä laki säädettiin Ruotsissa, konventikkeliplagaatti. Se oli voimassa Suomessa vuodesta 1726 - vuoteen 1870. Laki poistui, koska yleinen mielipide kääntyi sitä vastaan. Tämä esimerkki osoittaa miten yleinen mielipide voi myös muuttaa suuntaansa herätysliikkeiden hyödyksi.

Onko 50-vuotta liian lyhyt aika kirkon sisäiselle muutokselle nykyisesta melko opillisesti joustavasta ja yleistä mielipidettä monessa asiassa seuraavasta linjasta, kohti paluuta vahvemmin raamatullisille juurilleen? En tiedä.

Minusta kuitenkin tuntuu, että niin kauan kuin kirkolla on kirkollisveron keräämisen oikeus niin systeemi pyörii suurin piirtein nykyisellä tavalla, toki vuosi vuodelta hieman jäsenmäärältä ja taloudelta vähentyen. Tämän vuoden alussa 65,1% väestöstä kuului kirkkoon. Sitten kun jäsenmäärä laskee alle 50% kansasta seurannee jonkinlainen hengellisen suunnan etsimisen aika, arvelen. Tuo alle 50% luku toteutunee vuosien 2035 - 2040 aikana.

“Evankeliumiyhdistys haluaa toimia tulevina vuosina osana kansankirkkoa. Kirkko ei tule olemaan linna, jonka suurten vallihautojen sisäpuolella herätysliikkeet voivat työskennellä vapaasti ja rauhallisesti näkynsä mukaan. Yhteisen linnan rakentaminen on kuitenkin aina voima ja siunaus. Velvoitteemme on kilpailla toinen toistemme kunnioittamisessa.

”Ei silmä voi sanoa kädelle ”Minä en tarvitse sinua”, eikä liioin pää jaloille: ”Minä en tarvitse teitä.” Päinvastoin, juuri ne ruumiinjäsenet, jotka meidän mielestämme ovat muita heikompia, ovat välttämättömiä.” (1 Kor 12:21-22).”

Tässä toiminnanjohtaja selkeästi lausuu ääneen, että evankeliumiyhdistys haluaa toimia kansankirkon rakenteiden osana. Samalla hän ilmaisee realistisesti sen, että vaikeuksia on odotettavissa. Ovatko ne pienempiä haasteita vai suuria ongelmia on oma kysymyksensä…

Taitavasti valittu raamatunkohta. Se ilmaisee kirkon johtoon vetoavasti ja asiallisesti oikein, että kirkon jäsenillä on keskenään, Kristuksen kautta, läheinen yhteys. Apostoli Paavali kuvaa tätä vertauksella erilaisista, saman elävän ruumiin, jäsenistä. Toimiva keho tarvitsee kaikkia ruumiinjäseniä.

Oikea ja raamatullinen malli kirkolle nähdä SLEY, jota kirkko pitää vanhoillisena, on muistaa Uuden testamentin opetus vahvoista ja heikoista veljistä. (Roomalaiskirje 14. luku.)

Kirkon johto voisi uskonopillisesti ja hengellisesti omasta linjastaan käsin ajatella SLEY:tä ja muita niin sanotusti vanhanaikaisempaa hengellisyyttä edustavia liikkeitä ja henkilöitä “heikkoina veljinä” ja sisarina Kristuksessa. Eli tulkita siten, että myös vakaumuksissaan ja omissatunnoissaan vanhanaikaisemmin uskoville ja opettaville tulee antaa riittävän täysi hengellisen elämän toteuttamisen toimintavapaus.

Se merkitsee arvokonservatiivisten miespappien vihkimysten järjestämistä siten, että samalla ei vihitä naispappeja. Ja herätysliikejärjestöjen messuyhteisöjen toiminnan tukemista. Piispat saisivat varmasti arvostusta itselleen, jos heidän sydämensä avartuisi näissä asioissa heikkoja veljiä ja sisaria kohtaan.

“On oltava kykyä jättää vanhoja raja-aitoja taakse ja rakentaa uusia siltoja. Yhteinen näky yhdistää. Erityisesti Evankeliumiyhdistys, Raamattuopisto ja Kansanlähetys ovat tiivistäneet välejään ennen kokemattomalla tavalla. Suomen teologinen instituutin toiminnan painopisteeseen on enenevässä määrin tullut jäsenjärjestöjen yhteydenpito ja yhteinen toiminta. Tässä on tulevaisuus. Olen tästä tavattoman kiitollinen sisarjärjestöillemme ja Jumalalle.”

Näiden kolmen herätysliikejärjestön työntekijöitä vihittiin kohutussa Inkerin kirkon pappisvihkimyksessä, Pietarissa syyskuun alussa. Nämä kolme järjestöä ovat vahvasti nyt liittoutuneet keskenään. Tässä onkin tämän hetken kirkollisen keskustelun yksi jatkuva aihe. Herätysliiketripla vs. opillisesti liberaalit ja herätysliiketripla vs. kirkon piispat. Piispat ovat asemoituneet näiden kahden tahon - konservatiivien ja liberaalien - väliin, voisi asetelmia kuvaten ilmaista.

Mutta kymmenen piispaa eivät toki ole mikään hengellisesti ja uskonopillisesti täysin yhtenäinen joukko. Opillisesti liberaalien osuus heistä on vahvistunut monien mielestä konservatiivisimman Mikkelin piispan Seppo Häkkisen jäätyä eläkkeelle. Tilalle tuli Mari Parkkinen, joka on kirkon avioliitto-opin uuteen uskoon muokkaamisen kannalla.

“Kaikki hengellinen toiminta tulee tarvitsemaan entistä vahvemman yksittäisten kristittyjen aktiivisen tuen. Sellaiset hengelliset tilaisuudet, joihin ihmiset vain tulevat ja lähtevät kantamatta itse toiminnasta konkreettista vastuuta, eivät tule säilymään. Itse kunkin meistä on opeteltava näkemään oman hengellisen yhteisömme kotina. Ei vain messuna, raamattupiirinä, nuorteniltana, konserttina, vaan kotina. Kodin on aina oltava olemassa. Sen kustannukset on laskettava ensin ja sitten nähdään miten paljon jää muuhun elämiseen. Sama pätee hengelliseen kotiimme.

Meidän on nähtävä oma hengellinen viitekehyksemme korvaamattomana ja toimittava sen mukaisesti. Naapuri tai kukaan ulkopuolinen ei tule rakentamaan ja huoltamaan sinun kotiasi. Hengellisen kodin rakentaminen ja ylläpito on sinun tehtäväsi.”

Säilä puhuu erilaisista hengellisistä yhteisöistä “kotina”. Näin hän korostaa niiden tärkeyttä ihmisen elämässä, ja herättelee evankelista kansaa ymmärtämään tämän entistä syvällisemmin.

SLEY:n hengellisyyden ytimessä on ehtoollisjumalanpalvelus eli messu. Inkerin kirkon pappisvihkimyskiistan tilanteessa linjapuheen kuulija luonnollisesti ymmärtää messuyhteisöistä huolehtimisen ja niiden ylläpidon erittäin keskeiseksi. SLEY:llä on noin kaksikymmentä messuyhteisöä ympäri Suomen. Näissä käy paljon lapsiperheitä ja muutenkin nuoria aikuisia. Kirkon paikallisseurakuntien messuissa ylivoimainen enemmistö osallistujista on eläkeikäisiä. Lapsiperheitä ja nuoria aikuisia on vähän tai tarkemmin: erittäin vähän. Erityismessuja kuten perhemessut, lukuunottamatta.

“Seuraavat viisikymmentä vuotta meidän on kannettava oma vastuumme siitä, että ”Pyhä Raamattu asetetaan aina ensimmäiselle sijalle kaiken perustaksi.” omassa elämässä, omassa perheessä, omassa hengellisessä kodissa. Kukaan ei tule puolustamaan Pyhää Raamattua meidän puolestamme, se on meidän itsemme tehtävä. Vastuuta Pyhän Raamatun seuraamisesta emme voi siirtää jollekin toiselle, jokaisen meistä on tehtävä se itse ja maksettava siitä oma hintansa.”

Kunpa kirkon johtokin puhuisi näin voimakkaasti sen oman virallisen oppiperustan puolesta, jonka ydin on Raamattu. Seuratessaan omaa uskonvakaumustaan SLEY on nyt viimeisen kuukauden ajan joutunut maksamaan melko kovaa hintaa siitä. On ollut järkyttävää ja poikkeuksellisen ankaraa mustamaalausta kirkollisessa keskustelussa. Ja jossain määrin myös maallisessa mediassa.

“Ilman ensimmäisellä sijalla olevaa Pyhää Raamattua et tietäisi miten Jumala itse on rakastanut sinua, laskeutunut sinun syvimpään kurjuuteesi. Tämä rakkaus näkyy siinä, että Jeesus Kristus, Jumalan ainoa Poika syntyi ihmiseksi. Hän kantoi taakkasi. Kasteessa Jumala on ottanut sinut omakseen. Sinun syntisi Jeesus on ottanut omikseen. Sinun vaikeutesi hän on ottanut omakseen. Vain Kristuksen sanassa minulla on valtuutus jakaa Jumalan apua, vapaata armoa sinulle tässä ja nyt ilmaiseksi ja ehdoitta. Kristus tuli ulos siitä haudasta, jota sinä sydämesi pohjalla aina pelkäät. Tämän sanomiseen minulla ei ole muita takuita kuin Jumalan sana. Pyhän Raamatun varassa kaikki mahdolliset tulevaisuuden variantit saavat lopulta kirkkaat sävyt. Sävyt, jotka kantavat tästä ajasta taivaan kirkkauteen.

On asioita, joista voin Pyhän Raamatun perusteella, varmasti luvata sinulle seuraavaksi viideksikymmeneksi vuodeksi. Sinun tulevaisuutesi on turvallinen, koska Jeesus on luvannut olla kanssasi ”kaikki päivät aina maailman loppuun asti”. (Matt. 28:20) Sinun tulevaisuutesi on iankaikkinen, sillä ”Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassaan.” (1. Joh. 5:11)”

Omalla ainutlaatuisella arvovallallaan Kaikkivaltias Jumala vakuuttaa sinulle tulevaisuuden toivoa sanassaan profeetta Jeremian 29 luvussa:

”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.””

Toiminnanjohtaja julistaa lohduttavasti Kristuksen pelastusteosta ihmisten iloksi ja hyödyksi. Tässä näkyy hyvää evankelista julistusta. Linjapuhe päättyi niihin sanoihin.

LOPUKSI

Toiminnanjohtaja Säilä piti linjapuheensa harvinaisen vaikeassa ja jännittävässä kirkollisessa tilanteessa. Kolmen kirkon ja kolmen herätysliikejärjestön väliset suhteet ovat juuri nyt erittäin vaikeassa solmussa.

Tom Säilän puheen teemoja voisi koota näin: SLEY kohujen keskellä, tunnustavien kristittyjen tila kapenee yhteiskunnassa, Raamattu ykköseksi, ongelmalliset vaikutteet ohjaavat kirkkoa ja omaan hengelliseen yhteisöön tulee suhtautua kuin kotiin.

Säilän linjapuhe on samassa hengellisessä ja uskonopillisessa linjassa kesän muiden klassista ja perinteistä raamatullis-luterilaista kristillisyyttä edustavien herätysliikejärjestöjen johtajien linjapuheiden kanssa. Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Daniel Nummela ja Raamattuopisto toiminnanjohtaja Lauri Vartiainen puhuivat samaa hengellistä linjaa edistäen.

Tähän samaan suureen kuvaan - hieman laajentaen - voi lisätä myös Lähetysyhdistys Kylväjän lähetysjohtaja Jukka Kääriäisen linjapuheen ja Lähetyshiippakunnan (LHPK) piispan Juhana Pohjolan linjapuheen. Kylväjä ei rakenna messuyhteisöjä Suomeen toisin kuin KL, SLEY ja SRO. LHPK on oma pieni luterilainen kirkko.

Inkerin kirkon pappisvihkimyskiista on edelleen merkittävästi mediassa. Se alkoi kirkollisesta mediasta (Kotimaa) ja on levinnyt valtamediaan. Siitä ovat kirjoittaneet kirkollisen median lisäksi esimerkiksi Helsingin Sanomat, Aamulehti, Turun Sanomat, Kaleva, Keskipohjanmaa ja Etelä-Suomen Sanomat.

Eilen 2.9. Helsingin Sanomien Uutisraportti podcastissa käsiteltiin melko pitkään suomalaisten konservatiivien Inkerin kirkon pappisvihkimystä. Valitettavasti kolmesta keskustelijasta kenelläkään ei ollut tietoa Suomen ev.-lut. kirkon jo 17-vuotta voimassaolevasta säännöstä, joka liittyy seurakunnissa työskentelyyn.

Tämä vuoden 2006 piispainkokouksen päätös lopetti käytännön, joka oli mahdollistanut miespappien kieltäytyä messuyhteistyöstä naispappien kanssa.

Näin ollen Uutisraportti podcastin keskustelijat eivät olleet tietoisia kuinka heikkoon asemaan eli kokonaan Suomen ev.-lut. kirkon seurakuntatyön virkojen ulkopuolelle joutuneina Inkerin kirkossa vihityt miespapit ovat. Koska heidän omantunnon vakaumus ankkuroituu sellaiseen raamatuntulkintaan, että he eivät kerta kaikkiaan kykene tekemään messuyhteistyötä tai osallistumaan samaan pappisvihkimykseen.

Siksi he ovat joutuneet lähtemään Pietariin saakka vastaanottamaan pappisvihkimyksen voidakseen työskennellä Inkerin kirkossa ja suomalaisissa herätysliikkeissä pappina. Samalla kirkolliset järjestöt ovat saaneet tarvitsemiaan pappeja.

Helsinkiläinen kirkkoherra Päivi Vähäkangas kirjoitti 30.9. Vartija-lehdessä otsikolla: Naispappeuden vastustajien viimeinen ristiretki?

Kirjoituksensa lopuksi hän esitti kysymyksiä herätysliikejärjestöille. Nämä ovat sellaisia kysymyksiä, joihin järjestöt joutuvat pian vastaamaan. Ehkä jo tänä syksynä, sillä tilanne alkaa olla vaikea. Olivatpa vastaukset millaisia tahansa on hyvä, että järjestöt niihin vastaavat. Jotta asioihin tulee selvyyttä. Sitten vastausten jälkeen keskustelu voi olla kirkon johdon ja järjestöjen välillä entistäkin tarkempaa, ja asia keskeisempää, pohdin.

“Kirkkomme virkakäsityksen vastustajat ovat marginaalinen joukko. Osuudeltaan tasainen, ei kasvava. Kasvava sen sijaan on se osa kirkon työntekijöistä ja jäsenistä, jotka kannattavat samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä. Heitä on jo selkeä enemmistö. Kenties jo seuraavassa kirkolliskokouksessa voimasuhteet keikahtavat niin, että tämä viimeinenkin linnake, joka on vastustanut vääjäämätöntä kehitystä, murenee. Siksi näen herätysliikemiesten uhoavan viestin joutsenlauluna; viimeisenä taistona, jonka lopputulos on jo tiedossa.

Nyt on viimeinen hetki istua yhdessä alas, nostaa kissa pöydälle ja todella tarkastella, mikä meitä yhdistää – vai onko ykseydelle enää riittävää pohjaa. Timo Junkkaala kirjoitti äskettäin näin: ”Luterilaisen tunnustuksen mukaan kirkko on siellä, missä evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit evankeliumin mukaisesti toimitetaan.” Odotan herätysliikejohtajilta vastausta tähän yksinkertaiseen kysymykseen: toteutuuko tämä kaikissa Suomen evankelis-luterilaisissa seurakunnissa papin sukupuolesta riippumatta vai ainoastaan muutamassa kirkollisessa järjestössä? Onko kaikkien kirkkomme vihkimien pappien toimittama ehtoollinen oikea ehtoollinen?”

Vielä yksi asia. Tänään 3.10. Kotimaa julkaisi artikkelin, joka täsmensi syksyn aikataulua. Ensin on kirkon ulkoasiainkeskuksen edustajien vuosittainen ohjauskeskustelu lähetysjärjestöjen kanssa. Piispa Jari Jolkkonen, johtaa keskustelua. Sitten 24.10. on piispainkokous, jossa todennäköisesti käytyjä keskusteluja käsitellään eli silloin on odotettavissa mahdollinen piispainkokouksen linjaus.

Kaksi suurta pääkysymystä ovat: jatkavatko Kansanlähetys ja Evankeliumiyhdistys kirkon virallisina lähetysjärjestöinä? Entä tuleeko muutoksia Suomen ev.-lut. kirkon ja Inkerin kirkon väliseen sopimukseen, yhteistyöasiakirjaan? Vai tulisiko jopa jotain yllättävää piispainkokouksen joustoa herätysliikkeiden hätään - toivoa voi ainakin?

Varmaa on se, että herätysliikejohtajia vastassa on heti ohjauskeskustelussa ja Kuopion piispa Jari Jolkkonen. Hän on avioliitossa papiksi vihityn naisen kanssa, kuten piispan virallisen nettisivun esittely osuudesta ilmenee.

Hän käyttänee painavan puheenvuoron piispainkokouksessa. Piispa Jolkkonen on kirkon lähetystyön toimikunnan puheenjohtaja. Tilanne on dramaattinen.

Piispa Jari Jolkkonen. Kuva: Kuopion ev.lut. seurakunnat Tuija Hyttinen