"Tilanne on äärimmäisen vakava." Kansanlähetyksen johtajan linjapuheen analyysi.
Daniel Nummela piti Polttopisteessä-puheen 6.7. 2024 Kansanlähetyspäivillä: kritisoi piispojen kohuesitystä ja ilmaisi kirkon hajoamisen surullisen mahdollisuuden.
Suomen evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen (SEKL) lähetysjohtaja Daniel Nummela piti Polttopisteessä-linjapuheen 6.7. 2024 Kansanlähetyspäivillä, Ryttylässä. Kansanlähetys on Suomen ev.-lut. kirkon virallinen lähetysjärjestö, joka toimii niin kotimaassa kuin ulkomailla.
Nummela on liikkeen ykkösjohtaja. Hän on Suomen ev.-lut. kirkon pappi. Nummela kuuluu Tampereen hiippakunnan papistoon. Kaikki papit kuuluvat johonkin kirkon hallintoalueeseen eli hiippakuntaan. Tässä analysoin ja kommentoin Polttopisteessä-puhetta. Perusteellinen 38 minuuttia kestänyt puhe on katsottavissa Kansanlähetyksen YouTube-kanavalla.
Daniel Nummela vuonna 2023 / kuva P. Selkee
TIIVISTELMÄ
Yleisesti arvioiden puhe oli odotusten mukainen herätysliikejohtajan ajankohtaisia asioita käsittelevä linjapuhe. Puheessa nousi esiin useita nykykirkossa erimielisyyttä herättäviä asioita. Daniel Nummela puhui esimerkiksi Kansanlähetyksen asemasta, Inkerin pappisvihkimyksestä, avioliittokiistasta, evankeliumin vääristymisestä ja Raamatun asemasta ja kirkon hajoamisen vaarasta. Nummela käsittelee Kansanlähetyksen opetuksen pysyvyyttä suhteessa Suomen ev.-lut. kirkon opetuksen muuttumiseen ja horjumiseen. Tämä aiheuttaa hänen mukaansa huolestuneisuutta, jännitettä ja ristiriitaa. Nummela pyrkii tuomaan toivoa ja valaisee Kansanlähetyksen konkreettisia ratkaisuja ja suunnitelmia.
Tässä artikkelissa mahdollistan koko puheen lukemisen kirjallisena. Tarkoitukseni on palvella lukijoitani tarjoamalla puheesta tasokkain ja perusteellisin analyysi. Puhe on kirjalliseen asuun saatettu Kansanlähetyksen YouTube-kanavan äänestä. Tekstimuoto seuraa puhuttua. (Jos siinä on virheitä: vika on tietysti yksin minun.)
Kehotan lukijaa vaikka samalla kuuntelemaan puhetta mainitulta kanavalta. Silloin voi nimittäin kuulla puheen sanat alkuperäisellä äänellä: äänenpainot sekä -sävyt.
Kansanlähetys ei ole tietääkseni julkaissut puheesta täysimittaista kirjallista versiona. Mutta on julkaissut, analyysini julkaisuun, mennessä ainakin tiedotteen ja Uusi Tie-verkkolehdessään tiivistelmän.
Nummelan puheen olen merkinnyt vasemmalla olevalla mustalla viivalla ja lainausmerkeillä. Minun analyysini kohdat on merkitty näin: “Kommentoin:”.
LINJAPUHE ALKAA:
“Mitä maailma tarvitsee tänä päivänä? Maailma tarvitsee ilosanomaa syntien anteeksiantamuksesta. Hyvä Kansanlähetyspäivien juhlaväki, rakkaat ystävät.
Tervetuloa näille päiville.
Kiitos siitä, että olet tehnyt kesäjuhlamme mahdolliseksi tulemalla paikan päälle tänne Ryttylään. Kiitos myös teille, jotka seuraatte eri syistä tätä juhlaa etänä olitte sitten kotimaassa tai jossain kauempana. Myös te olette meille tärkeitä.”
Kommentoin:
Kansanlähetyksen ydinsanoma keskittyy ihmisen tarpeeseen saada synnit anteeksi Jumalan edessä. Lähetysjohtaja Daniel Nummela aloittaa - oletettavasti - vuoden tärkeimmän puheensa nostamalla esiin Jumalan armon tarpeen ja viittaamalla iloiseen sanomaan Kristuksen hyvyydestä. Tämä keskeinen uskonelämän ydin saa puheessa myöhemmin lisää sanoitusta. Vaikka tokikaan polttopisteessä-puhe ei ole saarna tai evankeliointipuhe. Mutta juuri evankeliumista, sen säilymisestä ja Jumalan sanan opetussisällöstä on kyse.
“Aloitin puheeni väittämällä, että maailma tarvitsee tänä päivänä ilosanomaa syntien sovituksesta. Sanoessani näin tarkoitin myös meitä näille päiville kokoontuneita uskovia.
Muistetaan Paavalin sanat Roomalaiskirjeen kolmannesta luvusta jakeesta yhdeksän: ”Miten siis on olemmeko me muita parempia? Emme lainkaan olen jo esittänyt sen syytöksen, että kaikki, niin juutalaiset kuin kreikkalaisetkin, ovat synnin vallassa.”
Kenelläkään toisella ihmisellä, kuin Jeesuksella, ei ole mitään ansioita Jumalan edessä. Siksi meidän tulee tulla Jumalan eteen nöyrinä syntimme tunnustaen niitä katujen ja anteeksiantoa pyytäen. Hiljennytään yhdessä rukoukseen.”
Kommentoin:
Puheen alussa - jossa hän tulee kritisoimaan kirkon johtoa voimakkaasti - Nummela tahtoo muistuttaa Kansanlähetyksen väkeä nöyrän asenteen tärkeydestä. Johtaja muistuttaa kaikkien ihmisten syntisyydestä, katumuksen hyödyllisyydestä ja Jumalan lahjoittamasta anteeksiannosta. Nummela johdattaa suuren juhlateltan väen ja puhetta seuraavat live-lähetyksen (ja tallenteen) katsojat syvähenkiseen rukoukseen:
“Pyhä Jumala sinä tunnet meidät. Sinä tiedät, että me olemme kaikki rikkoneet sinun tahtoasi vastaan teoin, sanoin, ajatuksin ja laiminlyönnein. Herra, Sinä tiedät juuri ne kohdat, ne asiat, jotka ovat meille vaikeita ja ne missä me kompastumme yhä uudelleen. Me rukoilemme, anna meille kaikki syntimme anteeksi Sinun nimessäsi ja veressäsi. Me pyydämme, että avaat meidän sydämemme näiden juhlien aikana sinun sanallesi. Ruoki meitä sen kautta. Vahvista uskoamme ja lisää toivoamme ja syvennä keskinäistä rakkauttamme. Näin rukoilemme Jeesuksen Kristuksen nimessä, aamen.”
Kommentoin:
Rukouksessa on kolme asiaa: synnintunnustus, muistutus armosta Kristuksen tähden sekä pyyntö kuulijoiden johdattamiseen Raamatun sisällön äärelle.
“Rakkaat kristityt, on tärkeää, että me teemme parannusta omista synneistämme. On helppo osoittaa lähimmäisen elämässä olevia epäkohtia, jotka eivät ole meille itsellemme ongelmia. On paljon vaikeampaa myöntää, että minun elämässäni on sellaisia asioita, joita Jumala suree.”
Kommentoin:
Vielä herätysliikejohtaja kohdistaa sanansa Kansanlähetyksen jäsenten ja ystävien hengellisen kilvoituksen - Jumalan tahdon tiellä - epätäydellisyyteen ja synnin ilmenemiseen. Jumalan surun maininta viittaa tässä Jumalan suruun kristittyjen synnin tähden. (Ef. 4:29—31) Muistutettuaan omaa liikettään siihen kohdistetulla kriittisellä siihen huomiolla, Nummela luo samalla hengellistä ja henkistä tilaa arvostella myöhemmin puheessan myös muita. Pääasiassa kirkon johtoa.
“Samalla on kuitenkin niin, että me emme voi valita niitä taisteluita, jotka joudumme kohtaamaan. Tarkoitan tällä sitä, että moni puheenaihe, josta meidät tunnetaan ei ole ollenkaan sellainen, että me itse toivoisimme, että meidät tunnetaan siitä. Meidän on kuitenkin käytävä juuri ne taistelut, joihin Jumala meidät kulloinkin lähettää.”
Kommentoin:
Tämä on hyödyllinen asia tiedostaa. Että jokainen historian ajanjakso ja aika on jännitteessä ja ristiriidassa kristillisen opetuksen ja elämän kanssa. Mutta ne asiat ja seikat missä ristiriita ilmenee vaihtelevat. Meidän aikanamme yksi keskeinen ristiriita on kysymys avioliitosta.
Kristillinen kirkko, seurakunta ja herätysliike kohtaavat yhteiskunnallisen ja kulttuurisen paineen. Siis eri aikoina yhteiskunnan moraalinen ja eettinen ilmapiiri toivoo ja vaatii korostetusti joidenkin näkemyksen mukaista opetusta ja toimintaa. Tähän kristityt joutuvat ottamaan sitten kantaa. Kansanlähetykseen (ja moniin muihinkin) kirkossa kohdistuu tämä paine muuttaa opetusta ja käytäntöä. Ja jopa sen korkeimmasta johdosta alkaen, mikä tuli suomalaisille kristityille virallisesti ja kirjallisesti kiistattomalla tavalla selväksi maaliskuun piispainkokouksen esityslistassa ja pöytäkirjassa. Voidaan sanoa, että kirkossamme murtui entistä syvemmin niin luottamus kirkon opetuksen pysyvyyteen kuin piispainkokouksen hengelliseen uskottavuuteen.
Suomen valtio muutti käsitystään ja lakiaan vuonna 2015: myös samaa sukupuolta olevat voivat solmia valtion tunnustaman avioliiton. Jo vuosia Suomen ev.-lut. kirkossa on käyty avioliittokäsityksestä erimielistä ja tunteita kuumentanutta keskustelua. Tämä avioliittoa koskeva erimielisyys on keskeinen herätysliikejohtajan puheen tarkoittama “taistelu”. Kamppailu kohdistuu siis erityisesti kirkon opetukseen avioliitosta. Niiden siunaamis- ja vihkitoimituksiin.
Moni kysyy nykyaikana: mikä on Jumalan tahdon mukaista? Nummelan ja hänen johtamansa liikkeen voi hengellisesti kuvata sijoittuvan niin sanottuun, klassiseen kristinuskoon, sen luterilaiseen versioon. Joten herätysliikejohtaja torjuu määrätietoisesti homoparien vihkimisen ja siunaamisen.
“Kulunut vuosi on ollut haastava. Viime syksynä kävimme liikkeemme kenties raskaimmat muutosneuvottelut. Samaan aikaan mediassa kohistiin kahden työntekijämme Inkerin kirkossa saamasta pappisvihkimyksestä. Asiaan liittyvä kuulemismenettely on edelleen kesken.
Myöskään tämän vuoden alku ei ole ollut tyyni. Keväällä 9/10 Suomen ev.-lut. kirkon piispasta teki poikkeuksellisen aloitteen muuttaa kirkon avioliittokäsitystä siten, että kirkko luopuisi Raamatun selkeästä opetuksesta.
Tämän kaiken keskellä ajattelen, että meidän on yhä lujemmin ja varmemmin kiinnitettävä katseemme Jumalan sanaan.”
Kommentoin:
Lähetysjohtaja nostaa esiin Kansanlähetyksen kannalta kolme suurinta asiaa, jotka ovat tapahtuneet viime kesän jälkeen:
Muutosneuvottelut taloudellisista syistä.
Kirkkosuhteen kriisiytyminen Inkerin kirkon pappisvihkimysten vuoksi.
Piispojen opillisen liberalisoitumisen tulleen täysin avoimeksi piispainkokouksen esityksessä.
Nummela korostaa tässäkin kohdassa Raamatun opetusta, jonka hän ymmärtää perinteistä sisältöä opettavaksi. Näin ollen on ymmärrettävää ja loogista suhtautua kriittisesti luterilaisesta opillisesta traditiosta poikkeaviin yleiskirkossa vallitseviin raamattukäsityksiin ja johtopäätöksiin.
“Jumala sanoi Jesajan kirjassa luvussa 43: ”Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin - ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle.”
Moni meistä on varmaankin tunnistanut kuluneen vuoden aikana sen kuivuuden, jonka keskelle Jumala on antanut sekä Kansanlähetyksen että koko kansamme kulkea. Katseemme kiinnittyy niin kovin helposti siihen vääryyteen, joka meidän ympärillämme on havaittavissa: sotaan, hallituksen leikkauksiin, yhteiskuntamme etääntymiseen kristillisistä arvoista ja muihin vastaaviin asioihin.
Mutta oletko huomannut sitä uutta, jota Jumala jatkuvasti luo? Oletko huomannut, miten uutisissa on kerrottu siitä, että nuoret miehet ovat aiempaa uskonnollisempia? Oletko huomannut, että olemme joutuneet tai saaneet Kansanlähetyksessä lisätä perheleirejä, kun perheleirimme joka vuosi myyvät loppuun ja kymmenet ihmiset jonottavat niille? Näetkö miten Jumala viitoittaa tietä eteenpäin myös oman aikamme keskellä sanansa kautta?
Ajattelen, sitä Daavidin psalmin sanaa, jossa hän sanoo: Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Hän virvoittaa minun sieluni, hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden. Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi.”
Daavid on meille hyvä esikuva siitä, että kun kiinnitämme katseemme Jumalan hyvyyteen, opimme tunnistamaan sitä olosuhteista riippumatta. Opetellaan siis elämään Daavidin tavoin niin, että kiinnitämme katseemme Jumalan hyvyyteen elämämme joka ikisenä hetkenä.”
Kommentoin:
Nummela tahtoo muistuttaa, että vaikka ajat ovat hengellisesti vaikeat ja hänen näkökulmastaan kansankirkossa synkkenevät, tekee Jumala kuitenkin jatkuvasti uutta ja hyvää. Hänen mainitsemat esimerkit kertovat siitä, että Kansanlähetyksen edustamalla väkevästi Raamattuun ankkuroituvalla opetuksella on kysyntää.
Kirkon paikallisseurakunnissa nuoret aikuiset perheineen ovat melko harvinainen näky, mutta herätysliikkeissä yleisesti läsnäoleva todellisuus. Jumala johdattaa omiaan kaikkina aikoina ja kaikissa olosuhteissa, rohkaisee Nummelan lainaama tunnettu psalmi. Kansanlähetys tahtoo tarjota “vihreitä niittyjä”.
“Käsittelen puheessani tänä vuonna ennen kaikkea Suomen evankelisluterilaisen kirkon tilannetta ja Kansanlähetyksen tulevaisuutta.”
Kommentoin:
Tästä piirtyy näkyviin mielestäni eräs hienovarainen piirre, joka jossain määrin on Kansanlähetyksen ykkösjohtajan sanoituksissa korostuneempi kuin SLEY:n tai Raamattuopiston johtajien puheissa. Nimittäin valmius ottaa rakenteellisella tasolla eroavaisuutta Suomen ev.-lut. kirkkoon. Tämä on arvioni.
On usean tasoista rakenteellista irtaantumista: lähtien yksittäisestä tapahtumasta (esim. uusi pappisvihkimys, jota kirkon johto vastustaisi. Uuden kirkon perustaminen olisi tietysti paljon suurempi asia.
Kuvaisin tätä näin. Yleisurheilijat verryttelevät urheilukentällä. Mutta jotkut heistä menevät ennen muita kilpapaikalle, kuten juoksijat lähtöviivan läheisyyteen ja seiväshyppääjät suorituspaikalle. Jääkiekkovertauksella väritän teologista pohdintaa näin: Nummela on tällä hetkellä herätysliikejoukkueen (KL, SLEY, SRO) ykköskentän keskushyökkääjä: aktiivisin pelintekijä.
Kansanlähetyksen johtaja tässä puheessa ja Kansanlähetyspäivien toisessa tilaisuudessa (Luterilaisena herätysliikkeenä Pohjoismaissa 6.7. 2024) antaa tulkintani mukaan ymmärtää liikkeensä olevan valmis rikkomaan kirkon sääntöjä, voidaakseen mahdollistaa Kansanlähetyksen tavoitteiden mukaisen toiminnan toteutumisen: erityisesti messuyhteisöjen edistämisen. Jos kirkossa tapahtuu ratkaiseva opillinen lankeemus ja/tai kirkko ei anna tilaa ja mahdollisuuksia messuyhteisöjen kehittämiseen niin tämä ei estä Kansanlähetystä toimimasta…
“Alle kaksi kuukautta viime kesän Kansanlähetys päivien jälkeen Kansanlähetyksen suhde Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon kriisiytyi.
Näin voidaan varmaan sanoa. Tämä tapahtui, kun kaksi työntekijäämme vihittiin Pietarin Inkerin evankelisluterilaisen kirkon pappisvirkaan 3.9. 2023 Pietarissa.”
Kommentoin:
Liikkeen johtaja myöntää avoimesti kriisin. Molemmat papiksi vihityt miehet toimivat Kansanlähetyksen Ryttylässä sijaitsevassa keskuspaikassa. Yksi erityisen näkyvässä roolissa liikkeen lehden päätoimittajana ja toinen raamatunopetukseen liittyvässä keskeisessä vastuutehtävässä.
Molempien tehtävänkuva - on vaatinut liikkeen johdolta - uusia pappismiehiä kohtaan korkean tason luottamusta. Heidän tehtävissä on korkea vaatimustaso sisällölliseen uskollisuuteen liikkeen opetuksille: Raamatulle ja luterilaiselle tunnustukselle.
Daniel Nummelan puheen teksti on suoraan toteutuneesta puheesta, ei sen mahdollisesta tarkasta käsikirjoituksesta. Kansanlähetys ei ole julkaissut käsikirjoitettua puhetta.
Puhutussa puheessa on normaalia, että joskus ilmenee joitakin vähemmän täsmällisesti osuvia sanoja, joka näkyy tässä kohdassa. Sillä kyseinen kirkkokunta ei täsmällisesti ole “Pietarin Inkerin evankelisluterilainen kirkko” vaan Inkerin kirkko. Sen hallinnollinen keskus on toki Pietarissa ja vihkimys toteutui Pyhän Marian kirkossa, Pietarissa. Vihkijänä toimi Inkerin kirkon piispa Ivan Laptev. Saarnamies oli suolaisella sanomallaan, myös kirkollista keittoa maustanut ja hämmentänyt, saman kirkon emeritus piispa Aarre Kuukauppi.
“Viikkoa ennen tätä vihkimystä keskustelimme asiasta arkkipiispan kanssa kasvotusten, hänen kysyttyä asiasta minulta, Tom Säilältä ja Lauri Vartiaiselta yhteisessä tapaamisessa, jossa tuolloin olimme. Piispat eivät siis olleet autuaan tietämättömiä syyskuussa tapahtuneesta viiden suomalaisen teologin pappisvihkimyksestä.
Myöhemmin arkkipiispa on kuitenkin antanut ymmärtää, että tuo keskustelu käytiin liian myöhään. Tämä tarkoitti arkkipiispan mukaan sitä, että lähetystyön perussopimuksen ilmoitusvelvollisuuteen oli syntynyt rikkomus, ja siksi piispainkokous käynnisti asiassa virallisen kuulemismenettelyn.”
Kommentoin:
Tämä tripla eli kolmen herätysliikkeen johtajat ovat viimeisen vuoden aikana esiintyneet useasti yhdessä. Yhdessä toimiessaan he kykenevät antamaan vahvemman viestin paitsi omille joukoilleen, myös kirkon johdolle. Kirkollinen oppositio on hereillä ja toimintakykyinen…
Lauri Vartiainen, Tom Säilä ja Daniel Nummela. Vuonna 2023. Kuva / P. Selkee
Yhdessä he ovat vahvempia kuin erikseen. Tom Säilä on Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen (SLEY) toiminnanjohtaja. Lauri Vartiainen on Suomen Raamattuopiston (SRO) toiminnanjohtaja. Niin SLEY kuin SRO tahtovat ankkuroitua Raamattuun ja luterilaiseen tunnustukseen.
Herrätysliikekansan ja tavallista perinteistä uskoa - klassista luterilaisuutta - kannattavat saavat rohkaisua kolmikon yhteisesiintymisistä. Monet maanhiljaiset seuraavat mitä tapahtuu. Nousee kukaan merkittävä toimija vastustamaan esimerkiksi piispojen enemmistön yritystä ohjata kirkkolaivaa avioliitto-opetuksessa pois kristinuskon ikiaikaiselta perustalta?
“Tämän yhä siis käynnissä olevan kuulemismenettelyyn suhteen kuvaavaa on ollut se, että vaikka se käynnistettiin sillä perusteella, että Kansanlähetys on rikkonut ilmoitusvelvollisuuden, joka liittyy tuohon sopimuslähetysjärjestönä toimimisessa, niin keskustelua on käyty, kuten Tom Säilä omassa ajankohtaiskatsauksessaan evankeliumijuhlilla totesi, lähinnä virkakysymyksestä ja siihen liittyvistä yhteistyökysymyksistä.
Kommentoin:
Kirkon tilannetta seuraavien on hyödyllistä ymmärtää, että piispakunnan keskinäisissä voimasuhteissa tapahtui juuri viime syksynä oleellinen muutos.
Määrätietoisimmin julkisuudessa perinteisen uskonsisällön puolesta puhunut Mikkelin piispa Seppo Häkkinen jäi eläkkeelle. Hänen tilalleen uudeksi piispaksi valittiin Mari Parkkinen. Nykyään kymmenen piispan joukossa on jo kolme naista. He ovat kaikki avioliittokysymyksessä homoparien kirkollisen vihkimisen ja siunaamisen vahvojan tukijoita. Häkkisen siirtyminen eläkkeelle saattoi olla yksi - jopa ratkaiseva - seikka siihen, että piispainkokous antoi kiistellyt esityksensä avioliittoasiasta.
Enää on jäljellä jäljellä viimeinen este piispakunnassa, Lapuan piispa Matti Salomäki. Hän ainoana tunnusti viranhoidossa klassista avioliittokäsistä, koska jätti eriävän mielipiteen.
Kuopion piispa Jari Jolkkonen jätti pöytäkirjaan perinteistä kantaa tukevan lausuman. Mutta lausuma ei vapauta vastuusta. Jos tahtoo vapautua piispainkokouksen toimielimen päätösvastuusta, pitää jättää eriävä mielipide. Luther-tutkija Jolkkosen hengellinen sortuminen tosipaikassa oli monille yllätys ja murheenaihe. Vaikka asialle annettaisiin mitä perusteluita tahansa, kuten kirkon ykseyden varjeleminen, eivät ne riitä, eivätkä kelpaa.
Piispan on pysyttävä vaikka yksin Raamatun opetuksessa ja luterilaisessa tunnustuksessa. Näin on.
Yleistä pohdintaa: Ehkä piispoista monet ajattelivat ja ajattelevat, että Häkkisen mentyä pois, he kestävät yhden piispallisen soraäänen. Lapuan piispa on toistaiseksi ollut varsin hiljaa. Mutta hän voisi nousta aivan uudelle tasolle ja ottaa apostolista johtajuutta kokonaiskirkon avioliittokäsityksen kohdalla. Kyse siitä pysyykö kirkkomme kristillisellä kannalla vai siirtyykö se tuossa asiassa täysipainoisesti harhaopetuksen tielle.
“Evankeliumiyhdistyksen tavoin Kansanlähetys jätti, Kansanlähetyksen hallitus jätti omat vastauksensa piispainkokoukselle toukokuun lopulla. Iloitsen siitä, että hallituksemme vastasi noihin kysymyksiin kiihkottomasti, mutta selkeästi omasta teologisesta identiteetistämme kiinni pitäen. Teologinen vakaumus ei nimittäin ole rahalla ostettavissa.”
Kommentoin:
Piispainkokous vaati vastauksia useisiin kysymyksiin. Näiden vastausten sisältö ei ole vielä tiedossa. Mutta tiedossa on sekä SLEY:n että Kansanlähetyksen johtajien linjapuheiden lyhyet maininnat vastauksista. Niiden perusteella liikkeet eivät ole ainkaan valmiita tinkimään vakaumuksista. Vastausten sisältö tullee julkiseksi elokuun lopulla piispainkokouksen 3.-4.9. esityslistan julkaisun yhteydessä. Näin oletan, mutta tämä on arvaus. Viimeistään vastaukset ovat kaikille näkyvissä piispainkokouksen pöytäkirjan julkaisun yhteydessä.
“Teologinen vakaumus ei ole rahalla ostettavissa.” Tämä D. Nummelan lause on loistava. Täydellinen. Lausetta voi hyvin pitää vuoden 2024 Polttopiste-puheen teemalauseena.
“Meitä yhdistää evankeliumiyhdistykseen myös se, että samoin kuin he, myös Kansanlähetys haluaa edelleen yrittää jatkaa yhteistyötä Suomen evankelisluterilaisen kirkon kanssa.
Näen tähän olevan aivan hyvät mahdollisuudet, jos vain kirkon puolelta löytyisi siihen tahtoa.
Kuten olemme piispojen kanssa yhdessä sopineet, en tässä yhteydessä kommentoi noita antamiamme tai hallituksen antamia varsinaisia vastauksia, jotta tämä prosessi voidaan käydä rauhassa loppuun. Ja tarvittaessa voimme sitten palata niihin vastauksiin, kun piispankokous on käsitellyt niitä.”
Kommentoin:
Kansanlähetyksen suhdetta kirkkoon voinee kuvat vertauksella avioliittoon. Näiden liitto on melko huonossa tilanteessa. Jopa suurissa vaikeuksissa. Molemmat ovat syvästi pettyneitä toisiinsa. Daniel Nummela ilmaisee, että Kansanlähetys tahtoo vielä yrittää. Vielä on siis halua pyrkiä toimimaan kirkon kanssa yhteistyössä. Mutta Nummelan mukaan ongelmana on kirkon tahtotila.
Tahtooko kirkko elää vielä yhdessä Kansanlähetyksen kanssa niin, että kirkko sallii Kansanlähetyksen elää käytännössä vakaumustensa mukaisesti?
Kansanlähetykseltä voisi myös kysyä: onko asioita - jotka eivät ole “teologisia vakaumuksia” - joissa voisitte nykyistä enemmän joustaa piispojen toiveiden mukaisesti? Onko tällaisia?
Tulisiko kirkon ja Kansanlähetyksen etsiä ulkopuolista konsultaatiota kirkollisen umpisolmun aukaisemiseen?
Ulkopuolinen taho voisi ehkä osata nostaa jonkun tuoreen ja yllättävän näkökohdan esille, joka mahdollistaisi kirkon ja Kansanlähetyksen suhteen tervehtymistä. Ulkopuolinen neutraali taho - johon molemmat kokisivat luottamusta voisi olla esimerkiksi - Ortodoksisen kirkon tai roomalaiskatolisen kirkon korkeassa asemassa oleva pappi tai jopa piispa. Kun suhde on solmussa, on viisautta etsiä tarvittaessa ulkopuolista apua. Tämän vuoksihan kirkolla on perheneuvontaa
Nyt voisi olla viisautta kutsua kirkolle täysin ulkopuolinen viisas hengenmies pohtimaan tilannetta yhdessä piispojen ja herätysliikkeiden johtajien kanssa, pohdin.
“Tämä käynnissä oleva kuulemismenettely on luonnollisesti aiheuttanut huolta ja pelkoa työntekijöidemme joukossa. Myös monet työmme ystävät ovat lähestyneet meitä kyselen: miten Kansanlähetyksen käy, jos meiltä otetaan pois virallisen lähetysjärjestön asema? Entä mikä on taloudellinen tilanteemme, noiden viime vuoden raskaiden muutosneuvotteluiden jälkeen?
Taloudellinen tilanteemme on kehittynyt tämän vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla hyvin ja käydyt muutosneuvottelut ovat parantaneet talouttamme odotetulla tavalla. Tällä hetkellä tilanne on siis varsin vakaa ja suunta on oikeaan suuntaan menossa. Paljon on tietysti kiinni siitä, että miten tilanne sitten kehittyy loppuvuodesta.
Jos meiltä otetaan pois virallisen lähetysjärjestön asema, niin erityisen suuri merkitys on sillä, miten teen näille juhlille kokoontuneet työmme ystävät reagoitte tuohon asiaan? Heräävätkö joukoissamme ne lukuisat ystävämme, jotka ovat aktiivisesti mukana työssämme, mutta eivät vielä osallistu siihen taloudellisesti antamalla säännöllisesti omastaan työmme mahdollistamiseksi? Entä miten seurakunnat toimivat? Nehän ovat täysin vapaita tekemään yhteistyötä haluamiensa tahojen kanssa.”
Kommentoin:
Liikkeen johtaja tuo esiin kriisin keskelle joutuneen herätysliikkeen kohtaamia seurauksia niin työntekijöiden kohdella kuin taloudelliseen epävarmuuteen. Taloudesta hän toteaa, alkuvuoden olleen hyvin toteutunutta eli liikkeen ystävät eivät ole kriisin keskellä lopettaneet tukeaan. Vaan vaikuttaa siltä, että jopa lisänneet taloudellista lahjoittamista. Nummela pohtii, tuleeko tukijoita lisää, jos virallinen asema kirkossa otetaan pois? Myös Suomen ev.-lut. kirkon seurakuntien antama avustus on epävarmuuden alainen. Seurakuntien tuki on jo vähentynyt viime syksyn kohun seuraksena.
Jos Kansanlähetys menettää virallisen lähetysjärjestön asemansa, arvelen seurauksena seurakuntien taloudellisen tuen vähentyvän nopeasti ja merkittävästi. Seurakuntien solmimat nimikkolähettisopimukset vähentyisivät oleellisesti. Myös yhteiset seurakuntatilaisuudet paikallisseurakuntien ja Kansanlähetyksen välillä vähentyisivät lisää.
“Hyvät kuulijat.
Vakuutan teille tänään, että riippumatta siitä miten kuulemismenettelyssä käy, Kansanlähetys tulee jatkamaan raamatunopetus sekä lähetys- ja evankelioimistyötä. Meidän kutsumuksemme ei ole tämän kuulemismenettelyyn myötä ja sen keskellä muuttunut.
Teemme samaa työtä kuin ennenkin. Kohtaamme työmme kautta edelleen erityisesti niitä ihmisiä, joiden mahdollisuus kuulla evankeliumin ilosanoma ilman lähetystyötä on erittäin vähäinen. Kutsumuksemme on edelleen viedä evankeliumin ilosanomaa syntien sovituksesta kotiovelta aina maailman ääriin saakka.
Kansanlähetyksen identiteetti ei ole asemassa tai omaisuudessa vaan Jumalan lapseudessa.
Jumalan lapsina me saamme tällaisellakin hetkellä rohkeasti uskoa siihen, että Jumalalla on huomiselle suuria suunnitelmia. Älkäämme siis menettekö toivoamme ja näkyämme haasteiden keskellä.
Hyvät yhteistyökumppanimme, olitte sitten seurakuntien tai toisten järjestöjen edustajia, vetoan teihin, ettei arvokas yhteinen työmme päättyisi. Älkäämme menettäkö pysyvää toivomme ja näkyämme muuttuvan maailman keskellä. Varjellaan hyviä suhteita toisiimme samalla, kun kuljemme kohti tulevaisuutta.
Jumalaan ja toisin kristittyihin turvautua saamme meillä ei ole mitään hätää. Pidetään mielessä psalmin 34 sanat: ”Monet vaivat kohtaavat vanhurskasta, mutta kaikista niistä Herra vapauttaa hänet.””
Kommentoin:
Johtaja luo toivon ilmapiiriä ja pyrkii säilyttämää yhteistyökumppanien sitoutumisen vaikka tulevaisuus kirkossa on epävarma.
Tämä on erityisen hienosti ilmaistu: “Kansanlähetyksen identiteetti ei ole asemassa tai omaisuudessa vaan Jumalan lapseudessa.”
“Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ei ole kuitenkaan kuohunut vain Inkerin kirkon pappisvihkimysten jäljiltä. Vaan ehkä ja ennen kaikkea ja vielä voimakkaammin piispojen tekemän aloitteen tähden.
Maaliskuun 12. päivänä tänä vuonna piispat esittivät, että kirkkojärjestyksen kolmannen luvun 12. §:n otettaisiin säännös rinnakkaisista avioliittokäsityksistä. Näistä ensimmäisessä avioliitto ymmärrettäisiin miehen ja naisen välisenä. Ja toisessa avioliittolain 1. §:n mukaisesti kahden henkilön välisenä.
Piispojen esityksessä, kun sitä lukee, sitä pitkää monisivuista esitystä, niin tärkeimmäksi perusteeksi siellä näyttää nousevan kysymys kirkon ykseyden säilyttämisestä.
On huomattava, että esitykselle ei kyetä antamaan yhtään varsinaista raamattuperustetta.
Ei siis yhtään sellaista raamatunkohtaa, joka käsittelisi jollain varsinaisella tavalla suoraan kysymystä samaa sukupuolta olevien suhteista. Joka olisi positiivinen ja tukisi tätä esitystä.
Piispojen esitys on vakava poikkeama Jumalan sanasta.”
Kommentoin:
Herätysliikejohtaja arvioi piispainkokouksen pyrkimyksen muutokseen avioliitto-opetuksessa ja käytännössä olevan dramaattinen poikkeva askel harhaan. Se on jopa suurempi erimielisyydenaihe kirkossa kuin herätysliikkeiden asema.
Piispat esittävät kahden rinnakkaisen avioliittokäsityksen todellisuutta kirkkoon. Tähän kuuluvat avioliittoon vihkinen ja/tai siunaaminen, kaikkien seurakuntien velvollisuus tarjota kirkkotila ja kirkkoherran viran tehtävän muokkaaminen uuden uskon mukaiseen asentoon. Siis siten, että kirkkoherra toimii takuumiehenä, että hänen seurakunnassa homoparille tarjotaan pyhä kirkkotila toimitukselle. Lisäksi kirkkoherran velvollisuus on järjestää paikalle pappi, kanttori ja suntio. On oleellista muistaa kaikkien kirkkoherrojen olevan lupautuneen pysymään Raamatun opetuksessa. He ovat virkalupauksensa lausuneet pappisvihkimyksessä ja kirkkoherran virkaan asettamisessa. Tässä yksi näyte vakista lupauksista:
“Olet ottanut vastaan kutsun X:n seurakunnan kirkkoherran virkaan. Tahdotko hoitaa tätä virkaa oikein ja uskollisesti Jumalan sanan ja kirkkomme tunnustuksen mukaisesti?
Vastaus: Tahdon.” (Kirkkoherran virkaan asettamisen kaava)
Nummelan analyysi on täysin oikea: piispainkokouksen esityksessä ei ole todellakaan yhtään ainutta kelvollista raamattuperustetta samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimiselle ja/tai siunaamiselle.
Tällä lauseella pappismies Nummela osuvasti upottaa, torjuu ja hylkää piispainkokouksen esityksen: “Piispojen esitys on vakava poikkeama Jumalan sanasta.”
“Kansanlähetys ei yhdy, eikä tule yhtymään tällaiseen Jumalan sanasta luopumiseen.
Liikkeemme kanta avioliitosta on kirjattu selkeästi liikkeemme ylimmän päättävän elimen eli liittokokouksemme hyväksymässä Kansanlähetyksen ohjelmassa. Me pitäydymme opetukseen, Raamatun opetukseen, yhden miehen ja yhden naisen välisestä avioliitosta.
Koska piispojen esityksen takana seisoi 9/10 piispasta on esitys herättänyt suurta huolta suomalaisten Raamattuun luottavien luterilaisten kristittyjen mielissä.
Vaikuttaa siltä, että Suomen kristillisessä kentässä on käynnissä muutoksia, jotka voivat pahimmillaan järisyttää kirkollisia mannerlaattoja.
Kuten ajatusta siitä, että Suomessa on käytännössä yksi lähes kaikkia Suomen luterilaisia kristittyjä yhdistävä luterilainen kirkko.
Huoli ei ole turha. Sillä esitys on kokonaisuudessaan vakava askel suuntaan, jossa kirkkomme tulisi hajoamaan.”
Kommentoin:
Tämä jakso kuuluu ehdottomasti puheen merkittävimpiin kohtiin. Johtaja toteaa herätysliikekansan tarkkaavaisten katseiden ja korvien läsnäolessa kolme isoa asiaa:
Kirkko on luopunut Jumalan sanasta.
Kirkko on lähellä hajoamista.
Kirkko ehkä jopa hajoaa, jos kirkolliskokous päättää hyväksyä piispojen esityksen.
Kirjaamani kolmas asia on perusteltavissa tämän puhejakson voimakkaisiin ilmaisuihin pitkään harkitussa johtajan vuoden odotetuimmassa puheessa. Myös muista liikkeen johdon sisällöistä tulkintani saa vahvistusta.
Polttopisteessä-puhe: “pahimmillaan järisyttää kirkollisia mannermaattoja”, “ajatusta siitä, että Suomessa on käytännössä yksi lähes kaikkia Suomen luterilaisia kristittyjä yhdistävä luterilainen kirkko” ja “jossa kirkkomme tulisi hajoamaan”.
Tiivisti ilmaisten tulkitsen siis:
Että Daniel Nummela on valmis harkitsemaan uuden kirkollisen rakenteen luomista tai kirkon perustamiseen osallistumista, mikäli Suomen ev.-lut. kirkon kirkolliskous hyväksyy piispainkokouksen avioliittokäsitysten esityksen tai lähitulevaisuudessa pitkälti sitä vastaavan esityksen.
Tässä aloitteelliset Kansanlähetyksen henkilöt pyrkisivät kaikella todennäköisyydellä luomaa laajapohjaisen (kuten SLEY, SRO, STI, ym.) edustuksen kirkolliselle rakenteelle tai uudelle kirkolle.
Tämän toteutukseen olisi useita vaihtoehtoja. Kuten onnistuneesti toteutettu Lähetyshiippakunnan toiminnan rakenteellinen muodostaminen. Miten se on toteutettu.
Siis Luther-säätiön siis säätiöpohja yhdistettynä rekisteröimättömään yhdistykseen eli Lähetyshiippakuntaan, joka on teologisesti arvioiden: kirkko. Säätiö ja rekisteröimätön yhdistys.
Jos Suomeen muodostuisi herätysliikepohjainen uusi kirkko, sen piispa saisi oletettavasti kenties piispanvihkimyksen Inkerin kirkon piispalta. Herätysliikkeet ovat tukeneet paljon vuosikymmenien aikana Inkerin kirkkoa, sen työssä on herätysliikkeiden lähetystyöntekijöitä ja piispa Ivan Laptev vihki viime vuonna peräti viisi herätysliikkeiden miestä papiksi.
Myös luterilainen kirkko, kokonaan ilman piispan virkaa, on luterilaisen tunnustuksen kannalta mahdollinen. Mutta ei todennäköinen. Miksi? Koska papiksi vihkimisten on Suomen luterilaisuudessa luontava olla herätysliikepohjaiselle kirkolle niin teologisesti kuin historiallisesti apostolisen seuraannon mukaisen mallin kannalta: miespiispan toimittamia.
“Jos tulkintani on mielestäsi liian pessimistinen tai synkkä, niin ota huomioon, että jo nyt tässä esityksessä puhutaan niin sanotun turvallisen seurakunnan käsitteen varjolla siitä, että jatkossa samaa sukupuolta olevien avioliiton ei voi enää sanoa olevan Jumalan tahdon vastainen eli syntiä.”
Kommentoin:
Pidän välttämättömän tärkeänä, että kirkon työntekijöillä säilyy kaikissa oloissa oikeus ilmaista tarvittaessa Raamattuun ja luterilaiseen tunnustukseen perustavat vakaumukset ja niiden kanssa ristiriidassa olevien opetusten ja tekojen torjunta. Tämä on voitava tehdä tietysti raamatullisia ilmauksia käyttäen: sanoa synti synniksi.
Itse asiassa piispainkokouksen esitys on julkeasti täysin Jumalan lain vastainen. Siitä voi perustellusti todeta: syntinen esitys.
“…sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.” - 1. Joh. 3:4
“Piispojen esitys ei myöskään toisi rauhaa kirkkoomme.
Esimerkiksi piispa Mari Leppänen on Facebook-sivullaan kirjoittanut ja kirkolliskokouksessakin taisi sanoa, että esitys on vain yksi askel yhdenvertaisuuden tiellä. Askel, jonka toteuttamatta jättäminen johtaisi piispan mukaan siihen, että piispat joka tapauksessa ajaisivat asian käytännön tasolla lopullisesti läpi kirkossamme.”
Kommentoin:
Tässä mainittu Turun piispa Mari Leppänen on yksi kolmesta naisesta, jotka toimivat piispoina. Kaikki kolme ovat yksimielisiä ja määrätietoisia homoparien pyhässä kirkkotilassa vihkimisen kannattajia. Näin MTV3-uutissivulla toimittaja 17.5. 2024 kirjoittaa:
“Sitten Leppänen sanoi jotain sellaista, jota ei ole piispan suusta aiemmin kuultu. Jos tämä kirkolliskokous ei kykene tekemään homoseksuaalit hyväksyvää päätöstä, hiippakunnat voivat ohjeistaan pappeja toimimaan kirkolliskokouksesta piittaamatta. Piispa kannusti hiljaiseen kapinaa, joka on alkanut jo nyt. Jos kirkolliskokous ei päästä kaikkia ihmisiä alttarille Jumalan kasvojen eteen, kirkon työntekijät marssivat päättäjien yli ja avaavat ovet itse.” - Linkki MTV-uutisten sivulle ja linkki MTV3-artikkeliin, jossa olevan videon lopussa, piispa Leppänen lausuu lyhyesti asiasta.
Toimittaja on sanoittanut tilannetta tulkinnallaan merkittävästi itse lisää, koska videossa käsittelevä piispan kommentti oli lyhyt. Tietenkään en tiedä mitä julkaistun videonhaastattelun lisäksi on ehkä keskusteltu: jos on.
Ajattelen, että piispa Leppäsen alaisten kirkkomme virallista opetusta puolustavien työntekijöiden, luottamushenkilöiden ja seurakuntalaisten on mahdollista olla valmiudessa puolustamaan sanallisesti kirkon uskonsisältöä ja järjestystä.
Mikäli piispa kehottaa, käskee tai ohjeistaa työntekijöitä, luottamushenkilöitä tai seurakuntalaisia toimimaan tavalla, joka on ristiriidasssa, vastoin, kirkon opetusta, kirkkolakia, kirkkojärjestystä tai jotakin virkalupaustansa vastaan, on hengellisesti, raamatullisesti ja kirkon tunnustuksen mukaista sanallisesti vastustaa ja kieltäytyä rikkomasta kirkkolakia ja -järjestyksen tai syntiä. Piispalla ei ole valtuuksia antaa lupaa synnin tekoon eli Jumalan lain rikkomiseen: samaa sukupuolta olevien avioliittoon siunaamiseen ja/tai vihkimiseen.
“Väärästä opetuksesta on sanouduttava irti. Siksi julkaisimme 20. päivä maaliskuuta yhdessä 10 eri järjestön johtajien kanssa kannanoton raamatullisen avioliittokäsityksen puolesta.
Kannanotossa sitoudumme tekemään työtä sen eteen, että jokaisella kristitylle on Suomessa hengellinen koti, jossa voi hyvällä omallatunnolla olla osallisena myös siinä tilanteessa, jos Suomen evankelisluterilainen kirkko muuttaa avioliittokäsitystään.”
Kommentoin:
Pian kevään kohutun ylimääräisen piispainkokouksen jälkeen 10 järjestön yhteensä 20 johtajaa julkaisivat 20.3. määrätietoisesti sanoitetun kannanoton. Lainatusta tekstistä näkyy, että on olemassa tahtotila toimia sen eteen, että Suomessa on kattava mahdollisuus klassisen luterilaisuuden mukaisiin messuihin, mikäli kirkon opetus virallisesti muuttuu.
Kannanotossa lausutaan myös näin:
“Sanoudumme irti sellaisesta hengellisestä opetuksesta ja niistä opettajista, jotka opettavat avioliitosta Raamatun vastaisesti.”
Miten tätä herätysliikkeiden johdossa tulkitaan, jos esimerkiksi piispa alkaa kehottamaan alaisiaan toimimaan vastoin kirkon avioliittokäsitystä? Se on vielä toistaiseksi hämärässä, vaikka ymmärtäväinen herätysliikkeiden tilannetta tarkasti seuraava voikin jo aavistella tulevia tulkintoja…
Nummelan puheessa on kiinnitettävä huomiota tarkasti sanaan “jos”. Ratkaiseva tilanne muodostuu siis silloin - jos - kirkolliskokous tekee oleellisen muutoksen virallistamalla samaa sukupuolta olevien vihkimisen ja siunaamisen. Joten esimerkiksi mikäli nykyinen piispainkokouksen esitys saa 75% äänistä.
“Nyt tulee tärkee kohta. Kansanlähetyksellä ei ole ensisijaisesti halua irrottautua Suomen evankelisluterilaista kirkosta ja perustaa uutta kirkollista todellisuutta.
Se ei siis ole sellainen tahtotila, johon me pyrimme ja pyrimme rikkomaan nämä suhteet, joita meillä edelleen on hyvin monilla paikkakunnilla. Samalla, samalla on kuitenkin todettava, että johtajina me emme voi hoitaa tehtäviämme vastuullisesti varautumatta tilanteeseen, jossa meidät käytännössä pakotetaan kirkon ulkopuolelle.”
Kommentoin:
Tästäkin ilmenee, että vaikka ensisijaista halua ei ole uuden “kirkollisen todellisuuden” perustamiseen niin siihen on olemassa kuitenkin valmius ja kyky. Nummela ilmaisee, että herätysliikejohtajan tehtävän “vastuullisuuteen” kuuluu varautuminen myös tilanteeseen, jossa liikkeen väkeä “käytännössä pakotetaan kirkon ulkopuolelle”.
“Tilanne on äärimmäisen vakava. Kun Raamatun sana ja kirkkomme tunnustus eivät enää johda kirkkoamme, kadotetaan kirkossa sekä käsitys Jumalan pyhyydestä että ajatus Jeesuksesta ainoana tienä taivaaseen.
Tämä muuttaa myös itse evankeliumin sanoman.
Siten, että vaikka käytetään edelleen sanaa evankeliumi, niin sillä ei enää tarkoiteta ilosanomaa syntien anteeksiannosta Jeesuksessa, vaan sanomaa yhdenvertaisuudesta, tasa-arvosta ja inhimillisen elämän paremmaksi tekemisestä.”
Kommentoin:
Tämä on kuuluu puheen muistiin jäävimpiin kohtiin. Herätysliikejohtaja ilmaisee lukuisien maanhiljaisten ja vähemmän hiljaisten kristittyjen huolenaiheita. Nummela osoittaa sormellaan tarkasti kirkkomme kipupisteeseen. Puhuttelevasti sanottu. Vakavasti varoitettu.
Hän piti puheensa lauantaina, ja jo seuravana päivänä juuri tätä kohtaa siteerasi helluntaiseurakunnan saarnamies. Tässä linkki. Tämä osoittaa sen, että Kansanlähetyksen puheilla on uskottavuutta ja kantavuutta myös kirkkomme rajojen ylitse.
“Kun ristin evankeliumi vääristyy yhdenvertaisuuden evankeliumiksi, tulee meidän yhä selkeämmin nostaa esille lähetyksen maailmanlaaja todellisuus.”
Kommentoin:
Tässä on ilmaistuna yhtä aikaa syvällinen ja surullinen tilannekuva. On tietysti selvää, että kaikki ihmiset ovat Jumalalle rakkaita ja yhtä arvokkaita. Jo pitkään kirkon julistuksessa ja viestinnässä on suuresti ylikorostunut “yhdenvertaisuuden” sanoma, mutta sen jyräämäksi jäänyt klassinen Kristuksen evankeliumin iloinen sanoma. Miksi kirkon papit puhuvat nykyään liian vähän “ristin evankeliumista”, verievankeliumista? Nummela operoi nimenomaan “lähetysjohtajan” nimikkeellä, joten on luonnollista ja muutenkin toki oikein nostaa esiin lähetystyön avaama “todellisuus”.
“Sen yhteydet ja näkymät. Muuten on vaarana, että suomalainen luterilaisuus marginalisoituu suuruuteensa sokaisemana, suhteessa kasvavaan ja vainottuun kirkkoon maailmalla.”
Kommentoin:
Tämä saattaa monilta kansankirkon ihmisiltä unohtua, koska kansankirkon usein niin rento ja venyvä opetus on Suomen kristillisyyden valtavirtaa. Tilanne muuttuu kun tiedostaa laajemman kuvan kristillisyydestä. Erityisesti kristittyjen vainojen valittavan realiteetin lukuisissa maissa. Nousee mieleen: miksi kirkon johto niin harvoin nostaa esiin muihin kristittyihin kohdistuvat vainot?
“Muutama esimerkki siitä, mitä lähetystyön todellisuus on tänä päivänä. Samaan aikaan, Kansanlähetyksen ja Suomen evankelisluterilaisen kirkon suhteessa on ollut haasteita, niin maailman suurin luterilainen kirkko, Etiopian evankelinen Mekane Yesus -kirkko, haluaa edelleen syventää yhteistyötä kanssamme vahvistaessaan omaa rooliaan lähetyksessä saavuttamattomien kansanryhmien parissa.”
Kommentoin:
Mekane Yesus kirkkoon kuuluu nykyään noin 10 miljoonaa kristittyä. Tämä kirkko on myös voimakas vaikuttaja luterilaisessa maailmassa. Se on jo kauan sitten katkaissut alttarin ja saarnatuolin yhteyden - kansankirkkomme kumppanuuskirkkoon: Yhdysvaltain luterilaiseen kirkkoon (ELCA) ja Ruotsin kirkoon.
“"Tällä hetkellä historiassa maailman luterilaisuus, erityisesti Afrikassa, on uudelleensuuntautumassa", Collver huomautti. "Afrikkalaiset luterilaiset kirkot, jotka ovat täynnä kiitollisuutta evankeliumin vastaanottamisesta kumppaneiltaan, joutuvat kohtaamaan todellisuuden, että jotkut heidän kumppaneistaan ovat luopuneet siitä uskosta, joka heille kerran on annettu."
“Tässä tapauksessa ELCA Churchwide Assembly äänesti vuonna 2009 homo- ja lesbopastoreiden sallimisesta olla palveluksessa (serve in the ministry). Mutta oman yleiskokouksensa jälkeen vuonna 2010 EECMY lähetti kirjeen piispa Mark Hansonille ELCA:sta, jossa se torjui "ELCA:n päätöksen, joka sallii homojen ja lesbojen ryhtyä papeiksi ja osallistua kirkon palvelukseen". Kirje rohkaisi ELCA:ta tekemään parannuksen ja palaamaan "ikuiseen pyhään ja inspiroituun Jumalan Sanaan", huomioimalla EECMY:n "vakavan huolen", "syvän surun" ja "tyrmistyksen" ELCA:n omaksumasta kannasta ihmisten seksuaalisuuteen.”
“Mutta heinäkuussa 2012, vuosia odotettuaan ELCA:lta vastausta eikä saatuaan vastausta, EECMY:n yleiskokous lopulta äänesti, ja kirkkojen välinen yhteys oli ohi. Vuoden 2012 kokouksen virallisessa pöytäkirjassa tehdään selväksi, että EECMY:n jäsenet eivät enää "vastaanota ehtoollista [ELCA:n ja Ruotsin kirkon] johtajilta ja pastorilta" ja että "Etiopian evankelinen kirkko Mekane Yesus ei jaa ehtoollista näille kirkoille." - Linkki LCMS-sivulle.
Ehkä koittaa tulevaisuudessa se päivä, kun Kansanlähetyksen johto päättää katkaista ehtoollisyhteyden niihin Suomen ev.-lut. kirkon piispoihin ja pastoreihin, jotka ilmoittavat siunaavansa ja/tai vihkivänsä homopareja. Pohdin…
“Saamme iloita myös siitä, että tilanteessa, jossa Jumalan omaisuuskansa elää monessa suhteessa keskellä hengellistä etsintää, olemme onnistuneet rekrytoimaan lahjakkaita uuden sukupolven työntekijöitä myös juutalaislähetyksen pariin.
Kansanlähetyksen lähetystyön sydämessä kulkee monen muun säikeen ohella edelleen myös polku vainotun seurakunnan rinnalla. Se polku johtaa Keski-Aasiasta Eurooppaan. Ja edelleen näiden kansojen parissa rakennettavan kirkon työn osallisuuteen. Muun muassa tähän kaikkeen Jumala on kutsunut varustanut ja avannut ovet liikkeellemme 50:n tai yli 50:n vuoden aikana. Tämä lähetyksen ikkuna myös avaa meille näkymän, ja ennen kaikkea yhteyden, veljiimme ja sisariimme maailmalla. Joista monet elävät monta kertaa vaikeammissa tilanteissa ja ahtaammalla kuin me itse elämme.
Nostan tämän lähetyksen näkymään esille siksi, että sisäänpäin kääntynyt Suomen evankelisluterilainen kirkko saattaa huomaamattamme hämärtää meiltäkin Jumalan lähetyksen ja eskatologisen näkymän. Suomalainen kirkkopolitiikka ei kuitenkaan ole mikään maailman napa.”
Kommentoin:
Kansanlähetyksen näköala on laaja. Se ei suinkaan ole rajoittunut vain Suomeen. Eskatologia eli raamatullinen lopun aikoja käsittelevä opetus puuttuu pitkälti valtalinjan kirkollisesta viestinnästä. Onko monelle suomalaiselle kirkon toimijalle käynyt niin, että kotimainen kirkkopolitiikka ja hengellisesti epämääräinen teologian yliopisto-opetus on kaventanut näköaloja aivan liikaa?
“Tärkeä näkymä on myös pohjoismaisten kumppaniemme piirissä tapahtuva muutos. Me emme ole yksin näiden kysymysten kanssa. Naapurimaissa on samansuuntainen kehitys samat ideologiat, samat kysymykset ja saman tapaiset taistelut kuin meillä.”
Kommentoin:
Kansanlähetyspäivillä oli vieraana lähetysjohtaja Daniel Ringhdal, Evangelisk Luthersk Mission (ELM). Yksi ideologia johon Nummela viittaa on kaikella todennäköisyydella sukupuoli-ideologia / sateenkaari-ideologia.
“Moni miettii mitä minun tulisi tässä tilanteessa tehdä?
Herätysliikejohtajien kannanotossa rohkaisemme tavallisia Raamattuun luottavia kristittyjä hakeutumaan sinne, missä Jumalan sanasta pyritään pitämään kiinni. Meidän tulee hakeutua niihin seurakuntiin ja herätysliikkeiden messuyhteisöihin, joissa Jumalan sanan opetuksesta pidetään kiinni.”
Kommentoin:
Tämä on jälleen merkittävä viesti. Arvioni mukaan se ilmentää monien kokemaan tarvetta pastorien entistä tarkempaan valintaan - kirkollisen hengellisen epämääräisyyden ja epäluotettavuuden - takia. Nummela kehottaa tai ohjaa (“tulee”) Kansanlähetyksen jäseniä ja ystäviä hakeutumaan messuihin, “joissa Jumalan sanan opetuksesta pidetään kiinni.”
Tätä ohjausta ilmensi myös arvovaltainen herätysliikejärjestöjen johtajien kannanotto viime keväällä. Nyt linjapuheessa, myös hengellinen johtaja näyttää liikkeensä väelle suuntaa.
Onko lähellä aika, että keskusteluun isomminkin alkaa nousta se, että osalle herätysliikeväestä klassisen kristinuskon mukaista opetusta tahtoville kristityille ei enää kelpaa kenen tahansa papin (tai miespapin) kirkolliset toimitukset?
“Kansanlähetyksen teologinen linja on ollut vuosien saatossa vakaa. Liike on kirjannut kantansa virkakysymykseen ja suosituksensa yhteistyöstä jo 1980-luvulla. Avioliittokantamme on puolestaan kirjattu ensimmäistä kertaa virallisesti vuoden 2011 ohjelmaan. Aiheen noustua voimakkaammin esille kirkollisessa keskustelussa.
Polttopiste-puheissa on kesäjuhlillamme läpi vuosikymmenten muistutettu Raamattuun pitäytymisen tärkeydestä.
Katsoin itse tätä puhetta valmistellessani aikaisempia puheita. Ja jotenkin ilahduin ja rohkaistun siitä, että minä olen hienossa jatkumossa. Kaikki edeltävät johtajamme, jotka ovat olleet samassa asemassa kuin itse olen tänä päivänä, ovat hyvin saman tyyppisesti, jopa samoin sanankääntein, muistuttaneet suomalaista kristikansaa siitä, että meidän tulee pysyä Raamatun sanan totuudessa.
Kyse ei ole siis siitä, että Kansanlähetys olisi nyt muuttunut ja muuttumassa.”
Kommentoin:
Nummela tahtoo painottaa, että nimenomaan kirkko on muuttunut. Kansanlähetyksen linja on pysynyt samana, mutta muutos on totta kirkossa.
“Kyse on kirkossamme tapahtuneesta hämmästyttävän nopeasta irtiotosta Raamatun auktoriteetista.”
Kommentoin:
Painava lause: “Kyse on kirkossamme tapahtuneesta hämmästyttävän nopeasta irtiotosta Raamatun auktoriteetista.”
Tässä on taustalla sekulaareissa yliopistoissa toteutettuva pappiskoulutus. Sinänsä vika ei ole yliopistoissa, vaan kirkossamme.
Kirkko voisi helposti järjestää yliopisto-opintojen ohessa teologian opiskelijoille raamattukoulutusta tai vaikka perustaa pappisseminaarin, kuten Suomen ortodoksikirkko on tehnyt. Mutta valtavalla budjetilla operoiva kansankirkkomme ei ole selvästikään nähnyt tarpeelliseksi oleellisesti nykyistä enemmän tukea hengellisesti tulevien kirkollisen opetusviran haltijoiden vahvistumista apostolisessa opissa ja opetuksessa.
Kirkolla on Järvenpäässä oma koulutuskeskus, jossa se antaa papistolle hengellistä koulutusta. Mutta se kohdistuu kirkon työssä jo oleville.
Herätysliikkeet ovat, ansiokkaasti, järjestäneet kaikille avointa tukea teologian opiskelijoita varten jo lähes 30-vuotta Suomen teologisessa instituutissa (STI). Mutta kirkon johto ei ole lähtenyt tätä tukemaan, mikä on osaltaan vähentänyt STI:n luentoihin ja tilaisuuksiin osallistujien määrää.
“Kenenkään ei pitäisi tällaisessa tilanteessa yllättyä siitä, että teologisesta vakaumuksestansa kiinni pitävät järjestöt ovat kirkon viimeaikaisten irtiottojen keskellä joutuneet lisäämään itsenäistä toimintaa. Toisin sanoen, kun toimintamme oli vielä 15-vuotta sitten jopa 90-prosenttisesti herätysliikkeen ja seurakuntien yhteistä toimintaa, on yhteinen toiminta tänä päivänä vähäisempää, koska emme kelpaa joillekin seurakunnille kumppaniksi pyrkiessämme pitäytymään Raamatun sanan opetukseen.
Tämä on ilmiö, johon Kansanlähetys ei ole millään tavalla pyrkinyt, vaan johon kirkon linjaukset ovat meidät ajaneet.
Meillä on useammalla paikkakunnalla kokemuksia esimerkiksi siitä, miten vuosia, jopa yli 10-vuotta jatkunut yhteistyö on kylmästi katkaistu uuden kirkkoherran valitsemisen jälkeen. Ilman, että omassa toiminnassamme tai linjauksissamme olisi tapahtunut mitään muutoksia.”
Kommentoin:
Konkreettisella tavalla Nummela ilmaisee kirkossa toteutuneen hengellisen ja toiminnallisen jakautumisen. Kirkko on muuttunut.
“Tähän liittyy myös asia, jonka nostin viime vuoden puheessani esille. Työssämme näkyy nimittäin tänä päivänä yhä selkeämmin ero kahden eri ryhmän välillä: toisen ryhmän jäsenet kuuluvat Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon ja toisen eivät kuulu.
Tänään haluan palata tähän samaan aiheeseen.
On nimittäin keskeisen tärkeää, että Suomen evankelisluterilaisen kirkon identiteettikriisin keskellä hyväksymme sen tosiasian, että yksilöinä me teemme keskenämme erilaisia ratkaisuja sen suhteen haluammeko kuulua tällaiseen kirkkoon.
Näistä henkilökohtaisista ratkaisuista huolimatta, meidän tulee tunnistaa yhteinen haluamme etsiä Jumalan johdatusta hänen sanastaan ja rakastaa toisiamme sillä rakkaudella, jolla Jeesus on rakastanut meitä. Teiltä, jotka olette jättäneet Suomen evankelisluterilaisen kirkon, mutta pitäydytte edelleen luterilaiseen uskoon, pyydämme erityistä kärsivällisyyttä.
Me etsimme tällä hetkellä aktiivisesti ratkaisua siihen, miten voimme tukea hengellistä elämäänne täysipainoisesti myös jatkossa. Tietä eteenpäin etsiessämme on erittäin tärkeää verkostoitua yhä paremmin ja laajemmin.
Tämän takia olemme viime vuosina syventäneet yhteistyötä erityisesti niiden kumppaneiden kanssa, jotka jakavat liikkeemme luottamuksen Raamattuun Jumalan sanana. Kotimaassa voimme nähdä tämän toteutuneen esimerkiksi Evankeliumiyhdistyksen ja Raamattuopiston kanssa, joiden johtajia olemme saaneet pitää tämän kesän Kansanlähetyspäivillä vieraina. Tämä on meille suuri ilo ja kunnia.”
Kommentoin:
Lähetysjohtajan mukaan kirkon “identiteettikriisi” on aiheuttanut tilanteen, jossa monet klassista luterilaisuutta kannattavat ihmiset ovat päätyneet eroamaan kirkon jäsenyydestä.
Kansanlähetyksen ja muiden perinteistä uskoa opettavien järjestöjen tilaisuuksiin osallistuu ihmisiä, jotka eivät kuulu mihinkään kirkkoon. Tästä seuraa kysymyksiä esimerkiksi ehtoolliseen osallistumisen kohdalla sekä vaikea tilanne kristillisen kasteen toimittamisen kohdalla. Kasteen toimittamisen seuraus on: seurakunnan ja kirkon jäseneksi liittyminen.
Mutta messuyhteisö ei ole virallinen seurakunta. Tietojeni mukaan ainakaan vielä herätysliikkeissä ei ole kastettu messuyhteisön jäsenyyteen. Luterilainen pappi ei saa kastaa messuyhteisön jäseneksi. Kasteisiin on kirkossa oma ohjeistus, jonka noudattaminen kuuluu papin velvollisuuksiin.
On hyvä muistaa, että Suomessa on muitakin luterilaisia kirkkoja kuin Suomen ev.-lut. kirkko. Jos ihminen tahtoo kuulua luterilaiseen kirkkoon, mutta ei jostain syystä kansankirkkoon. Muun luterilaisen kirkon papit voivat tietysti kastaa oman kirkkonsa ja seurakuntiensa jäsenyyteen. Inkerin kirkolla ja Suomen ev.-lut. kirkolla on sopimus Inkerin kirkon pappien toiminnasta.
“Samoin olemme edelleen olleet aktiivisia Suomen teologisen instituutin yhteydessä, jossa olemme saaneet yhdessä kahdeksan muun yhdistyksen kanssa pohtia ja edistää teologiaan ja opiskelijatyöhön liittyviä kysymyksiä.
Tämän suhteen olen iloinnut siitä, miten Suomen teologinen instituutti on Soili Haverisen ja Vesa Ollilaisen johdolla ottanut askeleita kohti tulevaisuutta. Hyvä esimerkki tästä on norjalaisen Fjellhouge International Univercity Collegen kanssa solmittu Memorandum of Understanding -sopimus teologian kandidaatin tutkintoon tähtäävän koulutusyhteistyön aloittamisesta Suomessa. Se on erittäin hieno ja tärkeä asia.”
Kommentoin:
Tämä klassisen kristinuskoa painottava teologinen yliopistotutkintokoulutus on merkittävä asia. Se herättää monia kysymyksiä ja avaa näköaloja.
Tällä koulutuksella on vuosien ja vuosikymmenen aikana mahdollisuus vahvistaa myös kansankirkon tulevien paimenten raamatullisuutta opetuksessa. Mutta on epävarmaa kuinka suosituksi tämä koulutus kehittyy ja miten kirkkomme suhtautuu siihen. Alustavasti ja vajavaisin tiedoin olen tällä hetkellä ymmärryksessä, että kandidaatin tutkinto tuosta koulutuksesta ja sen päälle teologian maisterivaiheen paperi suomalaisen yliopistosta sekä kirkon vaatimien opintosisältöjen täyttyminen.
On kuitenkin muistettava, että kirkko itsenäisesti päättää keitä vihitään sen pappisvirkaan. Nykyoloissa tämä edellyttää yhteisvihkimykseen osallistumista. Eli jos herätysliiketaustainen mies on perinteisellä virkakannalla pappisviran sukupuolesta, kirkko vaatii kaikilta yhteisvihkimykseen osallistumista.
Jos tähän ei suostu, ovi kirkon vihkimykseen pysyy suljettuna. Kirkko ei vaikuta antavan armoa tässä asiassa: yli 20-vuotta linja on ollut tiukka. Lisäksi on huomattava, että naisia piispan virassa on jo kolme. Kymmenen vuoden päästä heitä voi olla esimerkiksi 7/10. Monet miesteologit eivät ole valmiita polvistumaan naispiispan eteen asettuakseen hänen käsien alle pappisvihkimyksen toimituksessa.
“Lähetysyhteistyössä toimimme monella alueella edelleen yhdessä Kylväjän kanssa. Ja lähetystyön saralla he ovatkin meille edelleen läheisin kotimainen kumppani, jonka kanssa jaamme erityisesti yhteisen näyn perinteisen lähetystyön tärkeydestä. Sellaisen lähetystyön tärkeydestä, jossa me julistamme ihmisille Jumalan lakia ja sitten evankeliumin ilosanomaa, ilosanomaa syntien sovituksesta ja anteeksiannosta.
Olemme myös pyrkineet syventämään yhteyksiä muihin Pohjoismaisiin herätysliikkeisiin ja lähetysjärjestöihin. Ja tämän työn yhtenä hedelmänä saamme näillä päivillä pitää ulkomaisena päävieraanamme ELM:n johtajaa Daniel Ringdahlia, joka puhuu meille myöhemmin tänään vielä tuolla lähetysjuhlassamme.”
Kommentoin:
Lähetysyhdistys Kylväjä on yksi niin sanottuun viidesläisyyteen sijoittuva herätyskristillinen kirkollinen toimija. ELM:n johtajan mainitsin jo aikaisimmin.
“Kun nyt katsomme tulevaisuuteen, niin me saamme olla luottavaisia. Työssämme on monia kantavia rakenteita sekä hyviä avauksia, joiden uskon tuottavan jatkossa paljon hyvää hedelmää.
Ensimmäinen näistä on pyrkimys rakentaa uusia jumalanpalvelusyhteisöjä koko Suomen alueelle.
Ehkä kysyt: miksi meidän tulee rakentaa jumalanpalvelusyhteisöjä? Onko Kansanlähetyksen identiteetti ehkä kenties kuitenkin nyt muuttumassa?
Ajattelen niin, että Kansanlähetyksen identiteetti ei ole muuttumassa. Liikkeemme on nimittäin alusta asti halunnut tarjota hengellisen kodin niille ihmisille, jotka ovat mukana toiminnassamme. Aiemmin tämä on tapahtunut pitkälti niin, että liikkeemme on hoitanut ihmisten sielut ja hengellisen opetuksen, kun taas paikalliset seurakunnat ovat hoitaneet kirkolliset toimitukset ja sakramentit.
Tänä päivänä liikeemme monilla aktiivisilla jäsenillä ei enää kuitenkaan ole aktiivista suhdetta omaan paikallisseurakuntaansa. Parokiaalijärjestelmä on murtunut erityisesti nuorten parissa.
Kysymykseksi nousee näin se, minne johdamme ihmiset, jotka tulevat uskoon evankelioimistyömme kautta? Ja tässä tilanteessa on rohjettava sanoa, että osassa paikallisseurakunnista esiintyy sellaista opetusta ja toimintaa, ettei niiden pariin voi hyvällä omallatunnolla johtaa uskoon tulleita ihmisiä.
Tämä on toinen syy siihen, miksi meidän on pyrittävä järjestämään messuja useammalla paikkakunnalla.”
Kommentoin:
Tässä johtaja ilmoittaa tärkeässä linjapuheessa, että Kansanlähetys pyrkii tarjoamaan koko maan kattavan messuyhteisöjen kokonaisuuden. Tämä on mahdollista SLEY:n ja SRO:n kanssa yhteistoiminnalla. Myös muita järjestöjä tullee mukaan. Mutta perusongelma heillä on edelleen: mistä pappeja ja kirkollisesti sallittuja ehtoollisenviettopaikkoja?
Toisaalta, jos herätysliikkeet tekevät päätöksen messujen järjestämisestä kirkon sääntöjen näkökulmasta - ulkopuolisin - ratkaisuin niin tällöin palapelin palat alkavat asettua nopeasti paikoilleen. Mutta sillä on myös seurauksia: järjestöjen asemalle kirkossa, taloudelle ja kirkon sääntöjä rikkoville papeille.
Toisaalta, jos herätysliikkeet aikovat tehdä ja ottaa itselleen kirkollisesti nykyistä laajemman tilan ja toimintamahdollisuudet, sitten moni seuraa miten tilanne kehittyy.
Nummela nostaa jälleen esiin osassa kirkon seurakuntia toteutuvan opetuksen. On sellaista, että hän ei koe enää mahdolliseksi ohjata uskoon tulleita ihmisiä sellaisen opettajan ja opetuksen vaikutuspiiriin. On täysin kiistatonta, että kristillisessä uskossa juuri opetuksen sisältö on erittäin tärkeä asia.
“Tämä jumalanpalveluyhteisöjen rakentaminen ei saa kuitenkaan johtaa siihen, että muutumme väärällä tavalla pappiskeskeiseksi liikkeeksi. Samalla lailla, kun näitä päiviä, joille nyt olemme kokoontuneet, on ollut rakentamassa monta sataa vapaaehtoista ihmistä hyvin erilaisista taustoista, ammateista ja ikäryhmistä tarvitsee myös jokainen seurakunta työhönsä monenlaista osaamista. Jokainen meistä on kutsuttu rakentamaan seurakuntaa ja viemään evankeliumia eteenpäin omalla paikallamme.
Tämän suhteen haluan myös nostaa esille yhden monelle meistä kipeän asian. Joukossamme on nimittäin monia ihmisiä, joilla ei ole säännöllistä jumalanpalvelusyhteyttä. Syntinen ihminen tarvitsee säännöllisen yhteyden sakramentteihin ja toisiin kristittyihin. Pidetään siis huoli siitä, että kukaan meistä joudu olemaan yksin kristityn vaelluksellaan. Ja pyritään rakentamaan yhteisöjä niin, että jokaisella olisi paikka, johon kuulua.
Kun katson tulevaisuuteen niin rukoukseni on, että pysymme avoimina niin, että ihan uudet ihmiset ovat tervetulleita joukkomme. Kansanlähetyksestä on sanottu, että yksi sen vahvuus on siinä, että sen joukkoon kelpaa kuka tahansa. Jokainen on tervetullut. Ja näin myös haluaisin tulevaisuudessa asian olevan.
Tämän mukaisesti yhteisömme ovat kaikille avoimia. Ja myös jumalanpalveluksiimme voi osallistua kuka tahansa. Jos siis mietit tätä puhetta kuunnellessasi, että joukkoomme olisi kiva kuulua myös läpi vuoden niin älä epäröi, vaan hakeudu toimintaamme omalla paikkakunnallasi. Olet tervetullut mukaan.”
Kommentoin:
Tässä Nummela rohkaisee ja kutsuu ihmisiä mukaan liikkeensä toimintaan. Alkuseurakunnasta nouseva klassinen uskonelämän hoitamisen neljän asian (tuolin neljä jalkaa) malli on edelleen oleellisen tärkeä: Kristitty tarvitsee: opetusta, kristittyjen yhteyttä, ehtoollista ja rukousta. - Ap. t. 2:42
Huomaa: nämä kaikki toteutuvat messussa samalla kertaa. Tämä kertoo messun tärkeydestä. Tästä avautuu raamatullinen ja luonnollinen näkökulma siihen, miksi juuri messuyhteisöt ovat Kansanlähetykselle erittäin tärkeitä. Jos kirkon johto antaa tilaa niin muutamassa vuodessa Nummelan johtamalla liikkeellä voi monia messuyhteisöjä lisää. Yhdessä toteutettuina SLEY:n ja SRO:n kanssa.
“Lopuksi. Viime aikoina monet muut uskon ja etiikan asiat ovat jääneet homoseksuaalisuuskysymyksen jalkoihin. Tämä on siinä mielessä ymmärrettävää, että meidän ei tule laiminlyödä niitä taisteluita, joihin meidät tässä ajassa vedetään.
Samalla on kuitenkin tärkeää, että opetuksemme, julistuksemme keskiössä säilyy aina ikuisuus näkökulma.
Juuri evankeliumi syntien sovituksesta ja anteeksiantamuksesta synnyttää nimittäin aitoa luottamusta Jeesukseen Herranamme ja ikuisen elämän antajana. Tähän ristin evankeliumin luovuttamattomuuteen on oikeastaan vain kaksi syytä: elämän lyhyys ja iankaikkisuuden pituus.”
Kommentoin:
“meidän ei tule laiminlyödä niitä taisteluita, joihin meidät tässä ajassa vedetään.” Hyvin ja osuvasti sanottu. Myös monet saavat näistä Kansanlähetyksen lähetysjohtajan sanoista voimaa arkeen.
Ikuisuusnäkökulma usein tai jopa yleensä jää yleiskirkollisessa puheessa pois tai marginaaliin. Valitettavasti näin on todettava.
“Kun kesän jälkeen käymään syksyyn ja piispat tekevät oman päätöksensä lähetysjärjestöasemamme suhteen, niin kaiken keskellä haluan rohkaista sinua pysymään luottavaisena.
Miten käykin, niin Jumalan johdatuksessa on aina hyvä olla. Totuus voittaa aina lopulta. Luota siis rohkeasti Jumalan johdatukseen ja Hänen sanaansa.
”Ole vain rohkea ja ole luja. Noudata tarkoin sitä lakia, jonka palvelijani Mooses sinulle antoi. Älä poikkea siitä oikealle äläkä vasemmalle. Silloin menestynyt kaikessa mihin ryhdyt.” (Joos. 1:7)
Kommentoin:
Syyskuun alussa toteutuva piispainkokous tekee päätöksen esittää lähetysjärjestöaseman pois ottamista Kansanlähetykseltä ja/tai Evankeliumiyhdistykseltä. Jos - ei esitä - niin prosessi tämän statuksen osalta päättyy. Mutta jos - esittää - kirkolliskokoukselle niin se käsittelee asiaa marraskuussa. Nummela tahtoo ankkuroitua lopulta koittavaan “totuuden voittoon”, kävi tässä ajassa miten tahansa.
Pitkän ja perusteellisen puheensa hän päättää tarkasti ja luonteikkaasti valittuihin suolaisiin sanoihin Joosuan kirjasta. Nousee mieleeni, että olisi rohkaisevaa jos kirkkomme piispatkin kehottaisivat tämän raamatunkohdan mukaisesti…
Raamatunkohdan sanat voinee puheen asiayhteydessä tulkinta yhtä aikaa niin moittiviksi kuin kehottaviksi.
Puhe moittii opetuksellisesta Jumalan laista “poikkeamisesta” ja kehottaa “noudattamaan tarkoin” opetuksia, joita tulee noudattaa. Daniel Nummela on nyt painavan puheensa pitänyt. Siinä hän on kuvannut tarkasti Kansanlähetyksen kannalta tilannetta ja viitoittanut suuntaa eteenpäin.
Nummelan Polttopisteessä-puhe on ollut nimensä mukainen. Herätysliikejohtaja on avoimesti, suorasanaisesti ja määrätietoisesti linjannut: miten hän näkee, että asiat ovat, miten niiden tulee olla ja mihin Kansanlähetys pyrkii.
Hei! Kiitos jälleen hyvästä videosta! Tilanne on vaikea kaikinpuolin. Niinhän se on, että ’enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmistä’. - Muutenkin on tuttu paikka tuo Kansanlähetys. Olin siellä nuorena toimistossa työssä. Jeesus johdattaa siellä edelleen, kiitos Herralle! Terveisin: Katriina Jäntti
Yksi naispiispa ajaa erityisen voimakkaasti tilannetta jossa herästysliikeläiset eivät voi olla enää kirkon jäseniä ja näin ollen eivät myöskään valitsemassa seuraavaa arkkipiispaa... Tästä ei voi tehdä kuin sen johtopäätöksen, että hän petaa varmanpäälle päästäkseen seuraavaksi arkkipiispaksi.