Magdeburgin tunnustus. Rohkeat pastorit pelastivat luterilaisuuden. Teologinen ja historiallinen konteksti. Nykypäivänä myös hyödyllinen ajatusväline pohdintoihin.
Martti Luther kuoli 1546. Keisari ja paavi tahtoivat lopettaa luterilaisuuden. Seuraaja mokasi. Mutta Magdeburg piti luterilaisen opin linjan. Bonuksena: kaavio ja Bonhoeffer-linkitys.
- 16.6. klo 20.09. Korjattu artikkelin n. puoliväliin: Vaaliruhtinas pakotti luterilaisia pappeja valkoisen kuoripaidan käyttöön. Entä keisari? En tiedä.
Esittelen Suomessa toistaiseksi liian vähän tunnetun, mutta historiallisesti ja hengellisesti merkittävän Magdeburgin tunnustuksen. Se on arvostettu luterilainen kirkollinen asiakirja vuodelta 1550 Saksan Magdeburgista.
Valaisen sitä niin historiallisessa kuin teologisessa asiayhteydessä. Esittelen myös keskeisiä henkilöitä. Artikkeli tarjoaa lukijalle runsaan ja kattavan tietopaketin tärkeältä ja jännittävältä reformaation ajanjaksolta.
Tämä on historiassa pysyvä artikkeli. En tässä tee sovelluksia nykypäivään. Paitsi jälkikirjoituksessa yhden merkittävän muusta tekstistä selvästi erottuvan poikkeuksen…
TIIVISTELMÄ
Magdeburgin tunnustus
Siinä perusteltiin ensimmäistä kertaa historiassa moniulotteisesti oppi alemman esivallan oikeudesta ja velvollisuudesta vastustaa ylempää esivaltaa kriteerien täyttyessä tietyissä tilanteissa.
Magdeburgin tunnustus vaikutti ratkaisevasti luterilaisuuden säilymiseen vaikeana aikana. Niin sanottua aitoluterilaista linjaa edustava tunnustus sijoittuu kuohuvaan ajanjaksoon, jolloin luterilaisuuden tunnustuspohjaa ei ollut vielä täysin määritelty.
Magdeburgista muodostui opillisesti taistelevan luterilaisuuden keskus. Adiafora-kiista jakoi luterilaisia. Mattias Flacius Illyricuksen ja Magdeburgin tunnustuksen kanta hyväksyttiin myöhemmin oikeaksi ja viralliseksi luterilaiseksi kannaksi.
Tunnustusasiakirjan oppi alemmasta esivallasta on vaikutushistorialtaan merkittävä.
Luterilainen marttyyri ja teologi Dietrich Bonhoeffer tunsi magdeburgilaisten johtavan kirjoittan opetusta. Näin ollen magdeburgilaisten raamatullisella ja teologisella kamppailulla on vaikutushistoriaa myös Bonhoefferin ajattelun taustaan.
Wittenbergin reformaattori Martti Lutherin 1483-1546 kuoleman ja viimeisen luterilaisuuden määrittävän tunnustuskirjan Yksimielisyyden ohjeen 1577 väliseltä ajalta.
Tänä aikana keisari ja paavi yrittivät ajaa luterilaisuuden alas ja palauttaa roomalaiskatolisuuden voimaan luterilaistuneilla Saksan alueilla. Jos se ei onnistunut hyvällä niin sitten pahalla: keisarin kokoamalla armeijalla.
Luterilaiset oppineet kävivät myös keskenään raskaita ja repiviä teologisia vääntöjä.
Erityisesti pastorien, luottamushenkilöiden ja kirkollisten vaikuttajien on hyvä olla tietoinen Magdeburgin pastorien tunnustuksesta. Sillä tämä liittyy olennaisesti luterilaiseen historiaan.
Ajattelen, että jokainen kristitty lukija tai kuka tahansa länsimaisesta historiasta kiinnostunut saa yhden historian palapelin palan paikoilleen tutustumalla aiheeseen.
Tahdon suosituksena lukijalle teemaan syventymiseen mainita vinkkinä: Helsingin yliopiston dogmatiikan dosentti Juha Ahvio on korkeatasoisella tavalla esitellyt Magdeburgin tunnustusta asiantuntijana keskusteluohjelmassa keväällä 2024.1
“…vahvistakaamme selvästi tämä kaupungin yleisestä asenteesta ja tahdosta: että uskontomme säilyttämisen lisäksi mihinkään muuhun ei pyritä; että kun tämä saavutetaan, senaattimme ja kansalaisemme ovat tottelevaisia kaikissa velvollisuuksissaan Majesteettinne lakien mukaisesti.”
- s. 52. Magdeburgin tunnustus. -
Tämä sitaatti ilmaisee selkeästi Saksalaisen Magdeburgin luterilaisten tahtoa olla kuuliainen keisarille. Vastarintaan asettuneet kaupunkilaiset tahtovat vain säilyttää uskontonsa.
Tässä vielä toinen laaja sitaatti, joka antaa lukijalle tuntumaa magdeburgilaisten kristillisyyteen.
“Me käskemme heitä Kristuksen sanan kautta antamaan Jumalalle sen, mikä on Jumalan, ja keisarille, vaikka hän on uskonnoltaan erilainen, se, mikä on keisarin.
He suorittavat nämä kaksinkertaisen kuuliaisuuden velvollisuudet ja käyttäytyvät ilman omantunnon rikosta kummallakaan puolella ja ilman vihamielisyyttä. Kun molemmat osapuolet pitävät itsensä Jumalan ja lakien määräämien velvollisuuksiensa rajoissa.
Jälleen, kun jompikumpi osapuoli poikkeaa näistä rajoista, niin kauheita syntejä ja vakavaa levottomuutta ei voi muuta kuin nousta. Tällä tavalla nyt sinä, Kaarle keisari, ylität valtakuntasi rajat ja laajennat sitä Kristuksen valtakuntaan. Siksi sinä itse olet näiden häiriöiden syy, aivan kuten Elia kerran sanoi Ahabille. Syynä eivät ole ne, jotka eivät halua ja kykene Jumalan vihan ja iankaikkisen rangaistuksen pelon vuoksi antamaan sinulle kunniaa, joka on varastettu Jumalalta.” - s. 52-3. -
Magdeburgilaisten mukaan siis keisarin olennainen virhe on ylittää oman valtansa rajat, määrittelemällä uskontoa. Magdeburgin luterilaiset ovat selvästi syvissä omantunnon ahdistuksissa pyhän Jumalan edessä keisarin vaatimusten tähden.
He tahtovat olla kuuliaisia alamaisia, mutta nyt keisari oli magdeburgilaisten mukaan mennyt liian pitkälle valtapyrkimyksessään sanelemaan hengellisyyteen, uskontoon liittyviä mahdottomia vaatimuksia.
Magdeburgin kirkollinen tunnustus sisältää uskonnollisia ja yhteiskunnallisia asioita. Perusteluita olla tottelematta esivaltaa tietyissä tilanteissa. Kyseessä on arvovaltainen hengellinen kannanotto.
Se on tehty perustelemaan kaupungin vastarinnan oikeutus ja velvollisuus juuri ennen keisarin joukkojen aseellista hyökkäystä.
Magdeburgin tunnustus on kuuluisa siitä, että luterilaisten pastorien ja kirkonmiesten tunnustuksessa julkaistiin historiassa ensimmäistä kertaa perusteellisesti syvällinen oppi alemmasta esivallasta. Tarkemmin ilmaisten sen oikeudesta ja velvollisuudesta vastarintaan ylempää esivaltaa kohtaan, mikäli tietyt kriteerit täyttyvät.
Tämä oppi tunnetaan englanniksi nimellä: The Lesser Magistrate Doctrine.
Artikkelin perustana on latinasta englanninkielelle käännetty: Magdeburg Confession. 13th of April 1550 AD. Library Of Congress Control Number: 2012903108. GreaterSpace, North Charleston, SC. Matthew Trewhella. 2012. Internetissä sama tässä, mutta ilman sivunumeroita.
Tämän lähes 500-vuotta vanhan asiakirjan näkökohtina ovat:
kristillinen usko
saksalainen perustuslaki
Augsburgin tunnustus
luonnollinen laki
uskollinen ja poliittinen tilanne
Saksalaisen Elbejoen varrella sijaitsevan Magdeburgin kaupungin asukkaat joutuivat Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Kaarle V 1500-1558 armeijan hyökkäyksen kohteeksi. Mutta miksi?
Koska Magdeburgin asukkaat tahtoivat pysyä omaksumassaan Martti Lutherin 1483-1546 aloittaman uskonpuhdistuksen sanomassa, asiasisällössä. Siis Raamattuun perustuvassa uskossa, opetuksessa ja jumalanpalveluksessa.
Keisari asevoimineen yhdessä paavin kanssa vaativat roomalaiskatolisten oppien ja käyntäntöjen palauttamisesta. Keisari oli pääosalta voittanut protestanttiset saksalaiset alueet Mühlenbergin taistelussa vuonna 1547.
Luterilaiset pastorit, jotka eivät ojentautuneet roomalaiskatoliseen uskonsisältään ja käytäntöön painostavaan Augsburgin interimin 1548 linjaan joutuivat kärsimään. Osa karkotettiin, satoja vangittiin ja jotkut teloitettiin. Interim oli väliaikainen asetus, josta tuli laki.
“Ihmisiä kiellettiin myös opettamasta, kirjoittamasta tai saarnaamasta asiakirjaa vastaan.”
“Omapäisiä esivallan edustajia kohdeltiin kapinallisina. Pastorit, jotka kieltäytyivät ottamasta väliaikaista päätöstä voimaan, syrjäytettiin, jotkut karkotettiin, toiset vangittiin, toiset jopa teloitettiin.
Švaabissa ja Reinin varrella noin neljäsataa pastoria oli valmiita kärsimään vankeudesta ja karkotuksesta sen sijaan, että he mukautuisivat väliaikaisiin vaatimuksiin. Heidät ajettiin maanpakoon perheineen, ja osa heistä tapettiin.” - Bente, F. Sivusto: The Book of Concordia(piste)org -
He maksoivat enemmin kärsimyksellään hinnan siitä, että tahtoivat pysyä Raamatun opissa, jonka Luther oli kirkastanut. Eräs vanha pastori pysyi lujana historian lehdille jääneellä tavalla suuressa kokouksessa.
“300 saarnaajan kokoontumisessa luostariin Berliiniissä allekirjoittamaan väliaikaisen sopimuksen, vanha sananpalvelija, jonka nimi oli Leutinger, nousi ja julisti Interimin osatekijän Agricolan läsnäollessa: ”Rakastan Agricolaa ja enemmän kuin häntä rakastan vaaliruhtinasta; mutta Herraani Jeesusta Kristusta minä rakastan eniten”, ja tämän sanoessaan hän heitti hänelle allekirjoitettavaksi luovutetun asiakirjan tulisijassa palavan tulen liekkeihin.
Ennen tätä maakreivi Hans, Kuestrinista, oli heittänyt pois kynän, joka ojennettiin hänelle surullisen kuuluisan asiakirjan allekirjoittamista varten, sanoen: "En koskaan hyväksy tätä myrkyllistä sepustusta enkä alistu millekään neuvostolle. Mieluummin miekka kuin kynä; verta ennemmin kuin mustetta!" - Bente, F. Sivusto: The Book of Concordia(piste)org -
Magdeburgista oli tullut nyt ryhdikkään ja alkuperäisen luterilaisuuden viimeinen linnake. Kaupunkia ympäröivät kirjaimellisesti paksut muurit.
Sisäpuolella olivat niin määrätietoiset pappismiehet kuin keisarin joukkoja vastaan asettumaan valmiit maallisen hallinnon edustajat. Magdeburg valmistautui legendaarisenana muistettavaan itsepuolustukseen, oikeudenmukaiseen puolustussotaan.
Lukumääräisesti ylivoimaiset keisarin joukot piirittivät kaupunkia ja paavi antoi roomalaiskatolista uskonnollista tukea.
Mutta Magdeburgin miehet olivat päättäneet taistella loppuun asti. He eivät aikoneet ottaa taka-askelia. Jännitys tiivistyi.
He argumentoivat perusteellisesti oikeutensa ja jopa velvollisuutensa kyseisessä historiallisessa tilanteessa käydä aseelliseen itsepuolustukseen. Koska keisari pyrki julmasti väkivaltalla ja suurella vääryydellä armeijallaan Magdeburgin itsenäisen kaupungin muurien läpi pakottaakseen asukkaat sen ajan mukaiseen roomalaiskatoliseen uskontoon.
TÄRKEIMMÄT HENKILÖT
Seuraavaksi esittelen historiallisen asiayhteyden kannalta tärkeimmät henkilöt. Heidän kauttaan valaisen Magdeburgin tunnustuksen merkittävyyttä sekä historiallista ja teologista kontekstia.
Keisari Kaarle V / Wikimedia Commons.
Keisari Kaarle V 1500-1558 oli liittoutunut Rooman paavin kanssa. Päämääränä heillä oli lopettaa luterilaiset hengelliset uudistukset. Siis palauttaa Saksan alueet vaikka väkivallalla paitsi paavin oppiin myös keisarin kontrolliin.
Schmalkaldenin liitto muodostui Hessenin maakreivi Filip Jalomielisen 1504-1567 ja Saksin vaaliruhtinas prinssi Juhana Fredrik Horjumattoman 1468-1532 välille. Sen solmivat peräti yhdeksän ruhtinasta ja yksitoista valtakunnankaupunkia vuonna 1531. (Wikipedia)
Se oli luonteeltaan uskonnollinen puolustusliitto, keisarin hyökkäyksen varalle. Sillä oli merkittävä yhteiskuntapoliittinen vaikutus. Puolustusliitto tarkoitti ruhtinaiden hallintoalueiden määrätietoista - oikeututuksi katsomaansa puolustusta - keisarin ja paavin vaatimuksia vastaan.
Mielenkiintoisena yksityiskohtamana mainittakoon, että Suomeen suunniteltu ja Suomen eduskunnassa jo kuninkaaksi valittu kuului Hessenin sukuun. Hän oli Hessenin prinssi Friedrich Karl, joka eli vuosina 1868-1949.
“Friedrich Karl ehdittiin valita eduskunnassa Suomen kuninkaaksi 9. lokakuuta 1918, mutta hän ei koskaan ottanut asemaa vastaan ja ilmoitti joulukuussa 1918 kieltäytyvänsä siitä.” (Wikipedia)
Luther kuoli vuonna 1546. Kun vain neljä kuukautta oli kulunut uskonpuhdistajan kuolemasta keisari ja paavi tekijät sopimuksen.
Sen tarkoituksena oli estää reformaation leviäminen ja palauttaa roomalaiskatolisuus voimaan. Myös palauttaa ja vahvistaa vallanpitäjien ja tavallisten asukkaiden kuuliaisuus paaville.
Tähän liittyi suorasanaisesti ilmaistu keisarikunnan valmistautuminen sotatoimiin Schmalkadelin liiton luterilaisia vastaan.
Ratkaiseva oli Mühlbergissä taistelu huhtikuussa 1547. Keisarin joukot ottivat murskavoiton. Schmalkaldenin liiton muodostaneet luterilaiset Hessenin maakreivi ja Saksin vaaliruhtinas otettiin vangeiksi. Tässä vaiheessa reformaation keskuspaikka Wittenberg antautui.
Protestanteille jäi kuitenkin vielä joitakin tukikohtia, kuten Magdeburgin kaupunki.
Välineenä paavin vallan palauttamiseen ja keisarikunnan yhtenäistämiseen toimi Augsburgin interim. Se oli toukokuussa vuonna 1548 Augsburgin valtiopäillä keisarin pitkälti sanelema väliaikaissopimus ja julistus. Se tarkoitti roomalaiskatolisten käytäntöjen ja opetusten palauttamisesta luterilaistuneilla alueilla.
Vaikka merkittävä määrä kirkonmiehiä vastusti Interimiä, niin sen jälkeen vain yksi kokonainen kaupunki oli valmis pitämään lujasti kiinni raamatullis-luterilaisesta uskostaan. Kaupungin hallinto suojeli asukkaita ja vastusti poliittista ja uskonnollista tyranniaa. (The Magdeburg Confession. Historical Setting, s. 31.)
Magdeburg oli luterilaisten viimeinen linnake. Se oli nyt uusi reformaation keskus.
Luterilaiset saivat Augsburgin interimissä hieman myönnytyksiä.
Suurimmat olivat: pappien oikeus mennä naimisiin ja ehtoollisen jakamisen maallikoille molemmissa muodoissa eli leivän ja viinin. Myös ehtoollisrukousta muutettiin - mutta ei Lutherin työtoveri Philipp Melanchthoninkaan 1497-1560 mukaan riittävästi tai ratkaisevasti. (Olson, s. 118)
Historoitsija Violet Soen lausuu näin:
“Myönnyksenä protestanteille lopulliseen tekstiin sisältyi mahdollisuus ehtoolliseen molemmissa muodoissa ja pappien mahdollisuus mennä naimisiin. Mutta vain siihen asti, kunnes kirkolliskokous saattoi muodostaa lopullisen mielipiteen näistä asioista. Sakramenttien opetukset, vanhurskauttaminen ja katolisen hierarkian yleinen rakenne säilyivät koskemattomina, vaikka jokaisessa näistä seikoista tehtiin joitain nyansseja myönnytyksinä.”
- Violet Soen, reformaation ja varhaisen modernin historoitsija -
Augsburgin interimissä vaadittu uskonoppi ja käytäntö oli erittäin pitkälti roomalaiskatolinen:
“…paavin ylivallan tunnustaminen iure divino, samoin kuin piispojen lainkäyttövalta ja sellaisten artiklojen hyväksyminen, joissa kaikki opit selitettiin katolisten dogmien mukaisesti ja joissa totuus ja valhe yleensä sekoitettiin pahasti. Transsubstantiaatio, seitsemän sakramenttia ja muut paavin virheet vahvistettiin, kun taas luterilaiset periaatteet, kuten oppi vanhurskautuksesta yksin uskon kautta, joko kiellettiin tai jätettiin pois.”
- Bente, F. The Smalcald War and the Augsburg and Leipzig Interims. The Book Of Concord -sivusto. -
Erityisen järkyttävää luterilaisille oli, että vanhurskauttaminen yksin uskon kautta joutuisi uuden säännön mukaan menetetyksi.2 Tämä pelkästäänkin oli tietysti liikaa luterilaisille: mahdoton asia antaa periksi.
Lisäksi Paavi ja keisari tarjosivat Augsburgin interimin ehtoja sovellettavaksi vain alkaneen Trenton kirkolliskokouksen 1545-1563 tulevaisuudessa tekemiin päätöksiin saakka.
Paavi Paavali III eli vuosina 1468-1549. Paavina hän toimi 1534- 11/1549. Kuva / Wikimedia Commons.
Keisarin ja paavin linja oli tiukka: vanhaan roomalaiskatolisuuteen piti palata. Augsburgin interimistä tuli keisarillinen laki kesäkuussa 1548. Helmikuussa 1550 paaviksi valittiin Julius III 1487-1555 - interimin velvoitus pysyi voimassa.
Magdeburgin hengellinen johtaja Nikolaus von Amsdorf / Wikimedia Commons. Magdeburgin tunnustuksen ensimmäinen allekirjoittaja.
Pastori, aatelinen, Nikolaus von Amsdorf 1483-1565 kuului aitoluterilaiseksi (gneesio-luterilaiset) myöhemmin nimettyyn ryhmittymään. He seurasivat tarkasti Lutherin uskonopetuksellista linjaa. Aitoluterilaiset eivät olleet valmiita palaamaan roomalaiskatoliseen uskoon, eivätkä tahtoneet tehdä raskaita opillisia kompromisseja.
Esimerkkinä Amsdorfin vaikutuksesta toimii hyvin tilanne, kun Luther joutui olemaan kuolemanvaaraa paossa. Silloin Amsdorf toimi Wittenbergin reformaation johtotehtävissä. Tämä aitoluterilainen teologi kuuluu kiistattomasti reformaation ajan hengellisten johtajien raskaaseen sarjaan.
Amsdorf vaikuttaa kyenneen olemaan samaa aikaan luja kuin kallio opin asioissa, mutta myös vuorovaikutuksellisesti rauhallinen, neuvottelutaitoinen ja “sopusointuinen”:
“Hän oli mies, jolla oli vahva tahto, erittäin sopusointuinen kiistoihin ja paljon oppinut, ja siten hänellä oli ratkaiseva vaikutus uskonpuhdistukseen.”
- Wikipedia: Nicolaus von Amsdorf -
Amsdorf oli Lutherin läheinen ystävä. Myös Lutherin työtoverin Philipp Melanchthonin, Amsdorf tunsi hyvin.
Kolmestaan he kävivät teologisten keskustelujen lisäksi myös oluella. Amsdorf kykeni myös tarvittaessa kritisoimaan niin Lutheria kuin Melanchthonia.
Amsdorf vastusti Lutherin antamaa lupaa kahden vaimon pitämiseen Hessenin maakreiville. Lutherin ja Melanchthonin myöntämästä luvasta muodostui skandaali. Tätä tapausta on pidetty Lutherin virheenä. Myös reformaation johtava maallinen johtaja Hessenin Filip kärsi tilanteen seurauksista: menetti auktoriteettiaan.
Nicholas von Amsdorf kritisoi Melanchthonia usein opin asioissa. Esimerkiksi vuoden 1549 Leipzigin interimin virheellisesta pelastusopista, vanhurskauttamisopista.
Leipzigin interim oli Melanchthonin johtamien luterilaisten teologien yritys luoda asiakirja roomalaiskatolisten kanssa. Se otti Augsburgin interimiä paremmin huomioon luterilaisia kantoja.
Mutta ei kuitenkaan aitoluterilaisten ryhmittymän mukaan ollenkaan riittävästi.
Aitoluterilainen Amsdorf säilytti todistettavasti terveen teologisen itsenäisyyden.
Hän ei mennyt naimisiin ollenkaan, vaan keskittyi uskonpuhdistuksen asioiden edistämiseen. Elämänsä aikana Amsdorf toimi vaativissa reformaatiota edistävissä kirkollisissa tehtävissä. Kuten ensimmäisenä luterilaisena - piispan tehtävään asetettuna - useita vuosia Naumburgissa.
Saksin prinssi vaaliruhtinas (oikeus toimia keisarin valitsijana) ja Luther asettivat Amsdorfin piispaksi. Voidaan siis todeta, että Amsdorfia tukivat niin reformaation johtaja kuin alueen laillinen hallitsija. Ja on toki selvää, että kun uskonpuhdistaja asettaa ensimmäisen luterilaisen miehen piispan virkaan, niin ihan ketä tahansa keskinkertaista ei ensimmäiseksi luterilaiseksi piispaksi valita ja aseteta.
Amsdorf oli reformaation valioluokan luterilainen pappi ja teologi.
Hän pysyi uskollisena myös raskaimpina aikoina. Silloinkin kun uskonnollinen ja maallinen paine mukautua ja antaa periksi oli ankarimmillaan: paavin ankarasti vaatiessa ja keisarin armeijan piirittäessä Magdeburgia.
Nicholaus von Amsdorf ei luovuttanut, vaan tunnusti Magdeburgin tunnustuksen sen ensimmäisenä allekirjoittajana.
Magdebugin tunnustus vastusti Augsburgin interimiä eli “interimistit” Myös Leipzigin interimiä eli “adiaforisteja”. (esim. s. 7, 40 ja 47) Tässä kaksi tekstinäytettä:
"Adiaforistit eroavat myös laajasti apostolisen opin puhtaudesta ja Augsburgin tunnustuksesta tässä artikkelissa." (s, 26. Tässä viitataan artiklaan: “Evankeliumi ja vanhurskauttaminen. Kappale 4.”)
"Vaikka sekä interimistit että adiaforistit mutisevat vanhoja hölynpölyjä katumuksesta, siitä huolimatta interministit säilyttävät kaikkien vanhojen kauhistusten ytimen. Ja koska adiaforistit palauttaa kaikki katumuksen paavilliset "osat" ja piispat (ne sudet kirkoille) lopulta he eivät voi kieltää paavilaisten jumalattomia mielipiteitä, vaikka he haluaisivat niin tehdä; noiden viisasteluiden tulkinta ei ole heidän, vaan vastustajiemme käsissä." (s. 26-7)
Philipp Melanchthon oli Lutherin lähin työtoveri ja reformaation alkuajan toiseksi vaikutusvaltaisin teologi. Kuva / Wikimedia Commons.
Philipp Melanchthon kirjoitti Augsburgin tunnustuksen, kaksi muuta virallista tunnustuskirjaa ja ensimmäisen luterilaisen dogmatiikan eli uskonopin esityksen. Lisäksi hän toimi yli 20-vuotta Lutherin tärkeimpänä teologisena keskustelukumppanina.
Parhaat työnäytteet ja uran huippukohdat ovat luterilaisesta näkökulmasta muihin 1500-luvun reformaation teologeihin verrattuna mielestäni täysin ylivoimaiset. Muihin paitsi toki Lutheriin verrattuna.
Mutta myöhemmällä iällään hänen opilliset kannanottonsa alkoivat vaarallisesti pyöristyä ja löysentyä alkuperäisen luterilaisen opin näkökulmasta. Melanchthon etsi kirkollista ykseyttä ja yhteyttä niin roomalaiskatolisiin kuin reformoituihin.
Virallisen luterilaisen opin näkökulmasta voi todeta, että hän suurella kompromissihakuisuudellaan suoraan sanottuna mokasi erittäin pahasti.
Melanchthon muutti osittain vakavalla tavalla opetustaan ja kannanottojaan. Hän saattoi siten koko luterilaisuuden suorastaan eksistententiaaliseen ahdinkoon.
Melanchthonin teologinen maine on luterilaisissa piireissä tahraantunut ja heikentynyt. Syynä ovat Lutherin kuoleman jälkeiset teologiset näkemykset, kannanotot ja väärässä hetkessä pelosta hiljaisuuteen vetäytymisen vuoksi.
Martti Luther kuoli vuonna 1546, jolloin ajatuksellisesti loogisesti johtajan viitta siirtyi reformaation kakkosjohtajan hartioille. Mutta älykkö Melanchthon ei pystynyt pitämään luterilaista kokonaisuutta enää koossa.
Lutherin voimakas leijonan ääni ei enää kuulunut.
Kiistaton johtaja oli poissa. Tilanne oli uusi. Syntyi hengellistä ja opillista levottomuutta. Pian nousi teologisia kiistoja, eikä niitä saatu hallintaan. Luterilaisten pakka levisi.
“Heinäkuun alussa 1548 julkaistussa Augsburgin väliaikaisopimuksen kritiikissä Melanchthon julisti: ”Vaikka sota ja tuho ovat uhattuna, meidän velvollisuutemme on kuitenkin pitää Jumalan Sanaa korkeampana; toisin sanoen emme saa kieltää sitä, minkä tiedämme olevan evankeliumin totuus."
“10. marraskuuta 1548 hän sanoi ennen teologien konventtia: "Muistakaa, että olette totuuden vartijoita, ja harkitse, mitä Jumala on uskonut varjeltavaksi profeettojen ja apostolien kautta ja ennen kaikkea Tohtori Luther. Jos tuo mies olisi vielä elossa, opinmuutoksen aiheuttama onnettomuus ei uhkaisi meitä; mutta nyt kun ei ole ketään, joka on pukeutunut siihen auktoriteettiin, joka hänellä oli, nyt kun ei ole ketään, joka varoittaa, kuten hänellä oli tapana tehdä, ja monet hyväksyvät erehdyksen totuuden sijasta, kirkot on saatettu tuhoon, entinen oikein välitetty oppi vääristyy, epäjumalia palvelevat tavat vakiintuvat, pelko, epäily ja riidat hallitsevat kaikkialla." (Walther, 21.)”
“Vaikka Melanchthon ei hyväksynyt keisarillista interimiä, hän pelkäsi vastustaa sitä avoimesti ja horjumatta. Silti juuri sellainen julkinen ja päättäväinen todistus tarvittiin ja kaikkialla odotettiin Melanchthonilta; sillä häntä pidettiin yleisesti Lutherin loogisena ja laillisena seuraajana ja kirkon teologisena johtajana.”
- Bente, F. The Smalcald War and the Augsburg and Leipzig Interims. The Book Of Concord -sivusto. -
Melanchton opillisesti vastusti Augsburgin interimiä. Yksityiset kannanotot suppean piirin kannanotot eivät riittäneet. Luterilaiset laajalti odottivat häneltä julkista kritiikkiä interimiä kohtaan:
“”Pyytäen Melanchtonia rikkomaan hiljaisuutensa ja antamaan julkisen varoituksen, Aquila jatkaa: ”Sinä pyhä mies, vastaa ja tule auttamaan meitä, puolusta Kristuksen Sanaa ja nimeä ja Hänen kunniaansa (joka on korkein hyvyys maan päällä) sitä vihamielistä kumartelijaa Agricolaa, joka on huijari."
- Bente, F. The Smalcald War and the Augsburg and Leipzig Interims. The Book Of Concord -sivusto. -
Tässä mainittu Caspar Aquila 1488-1560 oli viimeisen päälle reformaation mies. Hän oli ollut puoli vuotta vankilassa, koska ilmoitti seuraavansa Lutherin opetusta. Myöhemmin hän esimerkiksi auttoi Lutheria Vanhan testamentin kääntämisessä ja toimi korkeassa superintendentin kirkollisessa virassa. Aquila vastusti jyrkästi Augsburgin interimiä, ja oli siksi keisarin jopa etsintäkuuluttama. (Wikipedia, Caspar Aquila.)
Aguilan sitaatissa erittäin negatiivisesti mainitsema Johannes Agricola 1494-1566 oli erittäin kiistelty teologi. Luther ja Melanchthon oli jo aikaisemmin kritisoineet Agricolan opetusta.
Nyt Aquila vetosi ja pyysi Melanchthonia apuun. Keisarin interimiä julkisesti kritisoimaan.
Mutta Melanchthon oli jopa valmis jopa hyväksymään sen rauhan vuoksi. (Wikipedia, Augsburg Interim) Vaikuttaa selvästi siltä, että hän ei kestänyt sitä painetta, joka häneen johtajana kohdistui korkean esivallan taholta. Melanchthon vaikuttaa murentuneen hengellisesti keisarillisen vallan edessä.
Aika oli vaikea. Juuri siksi Saksan luterilaiset olisivat tarvinneet rohkaisuksi erityisesti korkeimmissa auktoriteettiasemissa olevien julkista kannanottoa. Siis näyttävän selvällä paimenääneellään suuntaan oikeaan ja varoittavan väärästä.
Luther oli elinaikanaan kärkijohtajan auktoriteettiasemassa. Hän otti kantaa ja varoitti, julkisesti. Pelkuruudesta kukaan ei voinut Lutheria kritisoida.
Luther oli johtanut edestä. Itseään säästämättä.
Hänen johtaman reformaation voimakas julistus, opetus ja harhojen torjuminen oli erittäin tuloksekasta. Lutherin yleistajuiset kirjaset ja kirjat levisivät kauas. Ja saivat sydämet hehkumaan evankeliumin iloa.
Mutta nyt luterilaisuus oli syvässä kriisissä.
Tuhannet luterilaiset papit ja valtava määrä maallikkoja kaipasi teologisen johtajan julkista ääntä, joka voisi rohkaista.
Reformaation johtajan viitta oli asetettu Melanchthonin hartioille. Hän otti kantaa. Mutta kyseisessä hengellisessä taistelutilanteessa pelkurimaisesti vain yksityisesti. Tämä ei auttanut, eikä riittänyt ollenkaan.
“Mutta Melanchthon, jota keisarin uhkaukset pelottivat ja pelkäsi turvallisuutensa puolesta, käänsi kuuron korvan näille pyynnöille. Vaikka vangittu vaaliruhtinas oli päättänyt mieluummin kuolla kuin alistua väliaikaissopimukseen ja vaikka satoja luterilaisia pappeja syrjäytettiin, karkotettiin, vangittiin ja jotkut heistä jopa teloitettiin heidän totuuteen omistautumisensa vuoksi, Melanchthon ei halunnut altistaa itseään keisarin vihalle. Ja ennen pitkää hänen pelkoaan tunnustaa ja kieltäytyä antamasta totuudesta julkista todistusta seurasi avoin kieltäminen. Vaaliruhtinas (Elector) Moritzin (Maurice) käskystä hän suostui laatimaan Augsburgin interimin tilalle kompromissiasiakirjan - niin sanotun Leipzigin väliaikaisen asiakirjan.”
- Bente, F. The Smalcald War and the Augsburg and Leipzig Interims. The Book Of Concord -sivusto. -
Leipzigin interimin yritys ja merkitys kevennettynä sopimuksena jäi Augsburgin interim-kiistan kannalta vain joitakin alueita käsittäväksi.
Siitä seurasi erittäin raskaita uskonopillisia kiistoja luterilaisten keskuudessa. Tämä kiista liittyi myös Augsburgin interimiin. Se tunnetaan adiafora-kiistana.
Siinä oli kysymys siitä: “…onko vainon ja tunnustuksen ollessa kysymyksessä mahdollista omaatuntoa loukkaamatta vastustajien painostuksesta ja vaatimuksesta ottaa käyttöön joitakin pois jääneitä seremonioita, jotka sinänsä ovat ehdonvallan asioita eli sellaisia, joista Jumala ei ole antanut käskyä eikä kieltoa. Voitaisiinko vastustajien kanssa päästä sopimukseen sellaisista seremonioista ja ehdonvallan asioista, vaikka he evankeliumin vihollisina eivät suostu meidän kanssamme sopimukseen opista? Kiistan toinen osapuoli on vastannut myöntävästi ja toinen kieltävästi.” Yksimielisyyden ohje 10. Tiivistelmä.
Adiafora on kreikkaa. Se voidaan suomentaa: ehdonvallan tai yhdentekevät asiat. Asiat, jotka eivät ole ehdottomia vaan periaatteessa vapaita. Flacius: “…laulut, laulaminen, lukukappaleet, henkilöt, ajat, paikat, henkilön vaatteet, kellonsoitto, jne.” (s. 186. Flacius, Adiphora and Tyranny. 2011.) Niistä voi kuitenkin muodostua tilanteen mukaan - jopa tunnustuskysymys - suuntaan tai toiseen.
Luterilainen tunnustuskirja määrittelee näin: “Kirkolliset tavat, joista käytetään nimitystä adiafora eli ehdonvallan asiat. Augsburgin tunnustuksessa pysyvien teologien kesken on syntynyt kiistaa seremonioista eli kirkollisista tavoista, joista Jumalan sanassa ei ole käskyä, eikä kieltoa vaan jotka on otettu kirkossa käyttöön edistämään hyvää järjestystä ja hurskautta.” Yksimielisyyden ohje 10. Tiivistelmä.
Melanchthon ja monet muut suostuivat roomalaiskatolisten seremonioiden ja kirkollisten tapojen pakolliseen käyttöönottoon luterilaisissa messuissa. Kiistassa roomalaiskatolisen uskon symboliksi muodostui valkoinen pappien kuoripaita. Se oli liturginen vaate.
Martti Luther ja luterilaiset alusta lähtien pitivät vapaana ja sallittavana käyttää liturgisia vaatteita. Mutta niiden pakottaminen oli omiaan muuttamaan koko sinänsä ei-tärkeän asian luonteen, symbolisesti erilaiseksi ja suureksi.
Kuoripaidan käyttämineen vaaliruhtinaan pakottaessa viittasi erittäin vahvasti moniin jo virheellisinä luterilaisten poistamiin roomalaiskatolisiin opetuksiin, käytäntöihin ja seremonioihin. (s. 136. Olson, K. Matthias Flacius and The Survival of Luther´s Reform.) (Vaatiko keisari myös kuoripaidan käyttöä? En tiedä.)
Paavin pappien liturgisen vaatteen - kuoripaidan - ja monien muiden asioiden vaatimista ehdottomana aitoluterilaiset pitivät omientuntojen hämmentämisenä ja vääränä toimintana.
Nyt oli kysymyksessä kamppailu oikeasta opista.
Paavilaiset seremoniat muistuttivat ja hämmensivät monien sydämiä sellaisilla opinkäsityksillä, jotka luterilaiset torjuivat.
Melanchthonin asema teologisena johtajana heikentyi merkittävästi luterilaisten keskuudessa. Hän meni joustavuudessa liian pitkälle aiheuttaen syvää hengellistä hämmennystä.
Magdeburgin luterilaiset vastustivat ankarin sanoin sekä Leipzigin interim-väliaikaissopimusta, että sen sisällöllisesti hyväksyneitä teologeja. Nyt oli päällä tunnustustilanne ja vakava kamppailu uskonopista.
Luterilaiset yleisesti vastustivat Augsburgin interimin vaatimuksia. Mutta erityisesti Leipzigin interim jakoi syvästi luterilaisten joukot.
Lepzigin interimistä puuttui “yksin uskosta”. Olennainen oli tässä “uskon” lisäksi myös täsmennys “yksin”. Se oli jätetty vain adiaforaksi. Lisäksi luterilaiset suostuisivat 1) vahvasti paavin auktoriteetin alaisuuteen, 2) teksti ilmaisi tekojen olevan välttämättömiä pelastukseen ja 3) myöntymisen adiafora-asioissa roomalaiskatolisuuteen.
- Leipzig interim. In adiaphorism. European history. Britannica. 142-3. Olsen, Oliver K. s. Matthias Flacius and the Survival of Luther's Reform. 2. Edition. Lutheran Press. Minneapolis. 2011.
Tunteiden kuohuntaa nostatti Leizigin interimin sisältö. Melanchthon puolusti sitä. Se oli opetuksellisesti ja hengellisesti suuresti ongelmallinen, aitoluterilaisten kannalta katsoen. Leipzigin interimiä markkinoitiin vieläpä Wittenbergin legendaarisella nimellä.
Mattias Flacius Illyricus 1520-1575 ja muut Magdeburgiin uuteen teologiseen keskuspaikkaan kerääntyneet aitoluterilaiset kokivat Melanchthonin pettäneen reformaation syvimpiä asioita. Hän teki aivan liian raskaita kompromisseja, Magdeburgissa todettiin.
Siitä aiheutui paljon hämmennystä, erimielisyyksiä ja jakaantumista luterilaisten keskuudessa. Melanchthonin seuraajia on jälkeenpäin nimitetty filippisteiksi.
Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että jopa Geneven suuri reformaattori, kalvinismin perustaja, Jean Calvin 1509-1564 joutui puuttumaan asiaan. Calvin kirjoitti Melanchthonille tiukkasanaisen moittivan kirjeen.
“Tämä on puolustuksesi summa: edellyttäen, että opin puhtaus säilyy, ulkonaisista ei pidä kiistellä jyrkästi... Mutta laajennat ei-olennaisten eron liian pitkälle. Tiedät, että paavilaiset ovat turmeleneet Jumalan palvonnan tuhannella tavalla. Monet niistä asioista, joita pidät yhdentekevinä, ovat ilmeisen vastenmielisiä ( suomennosta parannettu 17.6. “indifferent obviously repugnant”) Jumalan Sanalle... Sinun ei olisi pitänyt tehdä niin suuria myönnytyksiä paavilaisille...”
“Etkö huomaa, että silloin jolloin ympärileikkaus oli vielä sallittua, että Paavali, koska viekkaat ja pahantahtoiset linnunpitäjät panivat ansoja uskovien vapaudelle, kieltäytyikö hän salakavalasti myöntämästä heille seremoniaa, joka oli ensimmäisenä Jumalan asettama? Hän ylpeilee, ettei hän antanut periksi heille – ei, ei hetkeäkään – jotta Jumalan totuus säilyisi ehjänä pakanain keskuudessa (Gal. 2:5) ....”
“Kenraalin pelokas hermostuneisuus on häpeällisempää kuin kokonaisen lauman yksittäisiä sotilaita pakeneminen... Sinä yksin, vain vähän väistymällä, aiheutat enemmän valituksia ja huokauksia kuin sata tavallista yksilöä avoimella karkuruudella.”
Jean Calvin näki selkeästi Melanchthonin heikkouden: taipumisen liiallisiin myönnytyksiin pyrkiessään kirkolliseen ykseyteen. Calvin päätti nuhdella Melanchthonia.
Viimeinen luterilainen virallinen tunnustuskirja hyväksyttiin laajalla luterilaisten teologien joukolla vuonna 1577. Yksimielisyyden ohje osoittaa selkeästi, että Melanchthonin linja esimerkiksi adiafora-kiistassa torjuttiin määrätietoisesti.
Sen allekirjoitti yli 8000 pastoria, 3/7 Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan vaaliruhtinasta, 20 prinssiä ja herttuaa sekä suuri määrä muita maallisen hallinnon edustajia. (Wikipedia)
Melanchthonilla ei ollut, Lutherin jälkeisessä asemassaan tarvittavaa opillista lujuutta. Ei myöskään kärkijohtajalta odotettua ja vaadittua rohkeutta julkisiin kannanottoihin esivallan uskonnollista pakotusta vastaan.
Mutta seuraavaksi esiteltävällä kroatialaisella teologilla oli niin voimaa kuin kykyä pitää Lutherin linja myös paavia ja keisaria vastaan.
Mattias Flacius Illyricus oli merkittävä luterilainen teologi. Hän johti luterilaista uskonopillista puolustusta kritisoimalla jyrkin sanoin molempia interimiä. Kuva / Wikimedia Commons
Augsburgin interimiä seuranneena vaikeana aikana Mattias Illyricus Flacius siirtyi Wittenbergistä luterilaisen teologian viimeiseen linnakkeeseen Magdeburgiin. Se oli Elbejoen vieressä oleva reilun 50000 ihmisen linnoitettu kaupunki.
Flacius toimi Magdeburgin keskeisen kirjapainon johtana. Kirjapainoja kaupungissa oli kolme.
Amsdorf oli kaupungin hengellinen johtaja.
Flacius oli johtava teologisten pamflettien ja traktaattien kirjoittaja. Niillä puolustettiin alkuperäistä luterilaista uskonoppia äärimmäisen raskaana aikana. Flaciuksessa ja Magdeburgin tunnustuksessa on sama henki kuin apostoli Paavalilla. Tähän jakeeseen Jean Calvin oli kirjeessään Melancthonille viitannut:
“Mutta me emme hetkeksikään antaneet heille periksi, jotta evankeliumin totuus säilyisi teille puhtaana.” (Gal. 2:5, 1992)
Flacius kirjoitti terävästi, voimakkaasti ja puhuttelevasti laajeille joukoille, sillä kirjoitukse painettiin ja lähetit veivät niitä laajoille alueille. Ja ne vaikuttivat mielipiteisiin. Magdeburgin teologia sai lisää kannattajia. Flacius tykitti voimallisia ja tarkkanäköisiä lauseita:
“Liturgiset muutokset tulevat olemaan ikkuna, jonka läpi susi tulee evankeliseen laumaan.” (s. 10)
“Ne, jotka pukevat alba vestis tuomitsevat ja vainoavat Lutherin oppia,” (s. 12-3)
“Näiden muutosten kautta he luovat taipumuksen ja sisäänpääsyn kaikille paavillisille väärinkäytöksille…” (s. 209)
- Mattias Flacius Illyricus -
Huom. Alba vestis on latinaa ja tarkoittaa: valkoinen vaate. Se viittaa papin kuoripaitaan, joka viittaa room.-kat. papin liturgiseen kuoripaitaan. Siitä oli tullut kiistan symboli. 12-13. Adiaphora and Tyranny. Magdeburg Press. Michigan. 2011.
Wittenberg oli reformaation alkuperäinen keskuspaikka, jonka linnankirkon oveen reformaation aloittaneet teesit naulattiin jo vuonna 1517. (Löydetty Naulaamisesta: Lutherin työtoverin Geor Röhrerin merkintä.)
Flacius vaikutti Wittenbergissä vuosina 1541-1549. Hän valmistui maisteriksi parhaana oppilaana. Pian kroaattti toimi vuosia Hebrean professorina.
Koska Flacius kritisoi voimakkaasti niin keisarin Augsburgin interimiä kuin Melanchtonin Leipzigin interimiä vuodelta 1549 hän joutui lähtemään Magdeburgiin.
Melanchthonin liiallisen joustavuuden vuoksi Wittenberg oli uskonopillisesti menettänyt uskottavuutensa Lutherin alkuperäisen opetuksen vaalijana.
Melanchthonin julkinen hiljaisuus vaikutti suuresti haitallisesti aikana, jolloin juuri eniten häneltä odotettiin julkista Augsburgin interimin torjuntaa.
Hänen asema auktoriteettina mureni palasiksi.
Magdeburgista oli nyt tullut aitoluterilaisen linjan viimeinen teologinen ja fyysinen linnake.
Reformaation johtajuus, hengellinen tuli, oli siirtynyt sinne. Raamatullinen ja apostolinen linja vedettiin nyt Magdeburgista. Sen pasuuna antoi selvän äänen. (1. Kor. 14:8)
Magdeburgin kirjapainot tuottivat suuren määrän molempia interimejä vastustavia poleemisia kirjoituksia. Flacius joutui myös itse kuolemanvaaraan kotonaan Magdeburgissa. Sillä tykin kuula putosi lähelle:
“Kun Flacius oli muuttanut Magdeburgiin, hänestä tuli huomattavin pelottomista kirjailijoista. Kuolema uhkasi, kun piiritysarmeijan tykinkuula halkaisi kattonsa läpi ja laskeutui hänen keittiöönsä.”
- Editoija: Johnston, Wade R. Johdanto s. 15. Adiaphora and Tyranny. Matthias Flacius Illyricus on Christian Resistance and Confession on the Adiaphoristic Controversy. Magdeburg Press. Michigan 2011. -
MITEN MAGDEBURGILAISTEN KÄVI?
Keisari oli liittoutunut Rooman paavin kanssa. Tarkoituksena heillä oli lopettaa luterilaiset hengelliset uudistukset. Suunnitelmana oli palauttaa Saksan alueet roomalaiskatolisuuteen ja keisarin hallintaan.
Vielä vuonna 1550 ei ollut muodostunut Eurooppaan kuuluisaa periaatetta: kenen maa, sen uskonto. Tämä periaate syntyikin pitkälti magdeburgilaisten ansiosta Passaun välirauhan 1552 kautta Augsburgin uskonrauhassa 1555.
Keisari piiritti kaupunkia yli vuoden. Sotilaisjoukkoja keisarilla oli asettaa Magdeburgia vastaan 16000-20000 tuhatta miestä. Magdeburgilla oli 3000 aseellista taistelijaa.
Taisteluissa kaupunkilaisia kuoli 468, mutta keisarin joukkoja menehtyi noin 4000. Poliittiset voimasuhteet muuttuivat, ja keisari joutui vetäytymään. Magdeburg kesti.
Saksin prinssi ja keisarin valitsija Moritz toimi kiistan ratkaisijana vaihtaessaan keisarin puolelta luterilaisten puolelle.
Vaikea kiistatilanne ja sota päättyi, kun Saksin vaaliruhtinas Moritz 1521-1553 päätti vaihtaa keisarin puolelta luterilaisten puolelle.
Hän seurasi tarkkaan ja monipuolisesti poliittista tilannetta. Moritz komensi merkittävää sotajoukkoa ja oli muutenkin erittäin arvovaltainen keisarin valitsijan statuksellaan.
Oletettavasti useat eri syyt vaikuttivat siihen, että hän palasi luterilaisten puolelle. Moritz oli siis aiemmin ollut protestanttien puolella, mutta siirtynyt keisarin kannalle oletettavasti keskeisenä motivaationaan saada keisarin valitsijan asema.
On arveltu, että häntä vaivasi vaimonsa isän protestanttien vahvan tukijan Hessenin maakreivi Filipin jo vuosia kestänyt vankeus. Keisarin, paavin ja protestanttien aseellisen kiistan vuoksi. Hän tahtoi myös ennemmin jäädä muistetuksi luterilaisten vapauttajana kuin heidän petturina. Muitakin syitä lienee.
Yksi kaupunki ryhtyi pakotettuna puolustustaisteluun aikansa suurinta mahdollista vastustajaa vastaan.
Tämä oli kuin muinaisen Daavidin 1040 eKr - n. 970 eKr. kamppailu Goljatia k. n. 1026 eKr. vastaan.
Magdeburg puolustivat olemassaolon oikeuttaan. He eivät luovuttaneet, vaikka veri vuosi. He säilyttivät uskonnonvapauden.
Magdeburgin pastorien ja teologien, Raamattuun perustuva ja Augsburgin tunnustukseen ilmaistu usko, sen voimakas teologinen puolustus, säilytti ratkaisevasti luterilaisuuden säilymisen keisarikunnassa.
Kaupungin maallinen hallinto ja kaupunkilaiset tahtoivat puolustaa uskonnonvapauttaan. Heille oli erittäin tärkeää raamatullinen uskonsisältö. He perustelivat syvällisesti kokemansa oikeuden asettua valinneessa äärimmäisessä tilanteessa keisarillista ja paavillista tyranniaa vastaan.
Seuraavaksi tutustumme Magdeburgin tunnustuksen sisältämiin perusteluihin.
RAAMATTU JA LUONNOLLINEN OIKEUS - KATSAUS ARGUMENTAATIOON
Magdeburgin tunnustus perustuu enimmiltään Raamatun ja luonnollisen lain argumentteihin. Raamattuun perustuva kristillinen oppi ja opetus on Magdeburgin pastorien mukaan oikein ilmaistu vuoden 1530 luterilaisessa päätunnustuksessa eli Augsburgin tunnustuksessa.
Magdeburgin tunnustus kuvaa yhteiskuntaan liittyvää teoriaansa. Ja esittää avioliiton kuvitellussa tilanteessa, jossa maallinen esivalta kumoaa ja asettaa päinvastaisen lain. Tässä lainaus:
“Jos siis nyt johtaja tai keisari etenee sellaiselle hulluuden huipulle vain siinä luonnollisen tiedon järjestyksessä, joka hallitsee kansalaiselämää ja oikeudenmukaisuuden yhteiskuntaa, että hän kumoaa avioliittoja ja kaikkea siveyttä koskevan lain ja asettaa itse päinvastaisen lain kiertelevien epäpuhtaiden himojen vuoksi, että kaikkien ihmisten vaimot ja tyttäret joutuvat prostituoiduiksi;…” (s. 60)
Magdeburgin tunnustustuksessa on 3-osaa
Ensimmäinen kuvaa magdeburgilaisten raamatullis-luterilaisen vakaumauksen: he tahtovat uskoa, opettaa ja tunnustaa Augsburgin tunnustuksen mukaisesti.
Ensimmäinen osa toimii samalla erittäin mielenkiintoisesti Augsburgin tunnustuksen arvovaltaisena kuvauksena ja tulkintana. Tämä mahdollistaisi tarkan vertailun yksityiskohtaisellakin tasolla Augsburgin tunnustuksen ja magdeburgilaisten sanoittaman sen kuvauksen välillä. Mutta se vaatisi toisen artikkelin.
“Kristitty lukija, sinulla on nyt tiivistelmä opista, joka perustuu profeetallisiin ja apostolisiin kirjoituksiin. Ja jonka Jumalan miehen, pyhän Lutherin, muisto on näinä viime päivinä jälleen paljastanut. Antikristuksen hallituskauden suurista varjoista – oppi, joka ilmaistiin Augsburgin tunnustuksen artikloissa. Ja kuuluu edelleenkin Jumalan ainutlaatuisessa hyvyydessä, turmeltumattomana ja puhtaana seurakunnissamme.”
- Magdeburgin tunnustus, s. 45. Epilogi uskon tunnustukseen -
Toinen osa käsittelee vastarintaa. Tähän nyt syvennymme.
Magdeburgin tunnustuksen kansilehdellä on maininta kolmesta raamatunkohdasta:
“Psalmi 18: Kuninkaittenkin edessä kerron arkailematta sinun liitostasi. Roomalaiskirje 13 Ei sen, joka tekee oikein, tarvitse pelätä viranomaisia, vaan sen, joka tekee väärin. Apostolien teot 9 Saul, Saul, miksi vainoat minua? Paha sinun on potkia pistintä vastaan.”
Tähän liittyen Wade R. Johnson opinnäytetyössään kirjoittaa:
“Tunnustus alkaa kolmella Raamatun kohdalla kansilehdellä ja ne ovat merkittäviä: Psalmi 119:46 (viitataan väärin latinaksi psalmiksi 18, mutta oikein saksaksi), joka on Naatanin kehotus Daavidille katua; Roomalaisille 13:3; ja Apostolien teot 9:4,5. Merkittävin on Roomalaiskirje 13:3, koska tunnustajat eivät seuraa Lutherin käännöstä, vaan käyttävät omaansa poikkeamalla olennaisesti Lutherin käännöksestä.”
“Tunnustajat lisäävät kolme sanaa, verorden ja von Gott, jotka auttavat selittämään, kuinka he käyttävät kohtaa väitteensä tueksi. "Ensinnäkin he ovat hyviä, ja toiseksi, terrorisoimalla heitä, hallitsija on hylännyt Jumalan antaman valtuutuksensa hallita." Tämä on heidän argumenttinsa perustavanlaatuinen kohta ja perusta alemman esivallan opille, jonka he perustelevat Tunnustuksessa.
Että kun ylempi esivalta (“magistrate” eli tai tuomari) on hylännyt oikean valtuutuksensa Jumalalta hallita, alempi esivalta (“magistrate” tai tuomari) voi ja todellakin täytyy (must) puuttua asiaan puolustaakseen valtakuntaansa ja alamaisiaan.”
- Johnston, Wade R. Professor Robert von Friedeburg. Erasmus University, Rotterdam. 2013. These Adiaphotistic Devils: Matthias Flacius Illyricus In Statu Confessionis, 1548-1552. s. 113-4. -
Luterilaisen kirkon Missouri-synodin pappisteologi David P. Ramirez on tehnyt raamatunselityksellistä arvioita Magdeburgin tunnustuksesta. Hänen mukaansa yllä mainitut kolme raamatunkohtaa sävyttävät sitä.
“Nämä kohdat asettavat sävyn koko tunnustukselle. Psalmi 18 viittaa kirkon tarpeeseen opettaa ja tunnustaa totuus poliittisille hallitsijoille. Roomalaiskirjeen 13:n erityinen osa, jota lainataan, viittaa siviilihallinnon luontaisiin rajoituksiin ja sen erityiseen tarkoitukseen – olla pahan kauhu ja rangaista sellaisista teoista, jotka eivät ole hyviä. Ja Apostolien teot 9 vastaa ihmeellisesti Magdeburgilaisten tilanteen yksityiskohtia. Saulin tavoin myös keisari Kaarle V ja hänen joukkonsa vainosivat kirkkoa ja jumalallisen totuuden julistamista.”
- Ramirez, David P. S.T.M. The Exegesis of Lutheran Resistance Theory. CTSFW Exegetical Sectional. 2022 Pr. David P. Ramirez S.T.M. -
Luterilaisuus tunnetaan vahvasta maallisen ja hengellisen esivallan arvostuksesta. Magdeburgin tunnustus käsittelee noin puolentaista sivun verran esivalta opetuksen kannalta keskeistä apostoli Paavalin roomalaiskirjeen 13. luvun opetusta esivallasta. Toinen keskeinen kohta on Matteuksen evankeliumin 22. luvun opetus.
Lukuisiin muihinkin Raamatun kohtiin Magdeburgin pastorit vetoavat. Keskityn kuitenkin nyt näihin kahteen, jotka kuuluvat tärkeimpien raamatunkohtien joukkoon.
ROOMALAISKIRJE 13 - ESIVALTAA TULEE TOTELLA, MUTTA SILLÄ ON RAJANSA
Tässä laajahko sitaatti Paavalin roomalaiskirjeen opetusta esivallasta:
“Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa. Joka vastustaa esivaltaa, nousee siis Jumalan säädöstä vastaan, ja ne, jotka näin tekevät, saavat rangaistuksensa. Ei sen, joka tekee oikein, tarvitse pelätä viranomaisia, vaan sen, joka tekee väärin. Jos siis tahdot elää pelkäämättä esivaltaa, tee oikein! Silloin saat siltä kiitosta. Se on Jumalan palvelija ja toimii sinun parhaaksesi. Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen. Siksi on suostuttava esivallan alaisuuteen, ei vain rangaistuksen pelosta vaan myös omantunnon vaatimuksesta. Sen vuoksi te verojakin maksatte, sillä viranomaiset ovat Jumalan palveluksessa, kun he hoitavat tehtäviään.”
- Roomalaiskirje 13:1-6. -
Magdeburgilaisten argumentaatio perustuu siihen, että esivallan viranomaiset ovat Jumalan asettaman järjestyksen palveluksessa. Viranomaisia tulee totella.
Mutta jos viranomaiset vaativat sellaista mikä ei ole Jumalan asettaman luonnollisen lain mukaisen järjestyksen mukaista vaan on sen, Raamatun lain tai kristillisen uskonopin vastaista, silloin tilanne muuttuu.
Silloin viranomaiset eivät enää ole - Magdeburgin tunnustuksen mukaan - viranhoidossaan Jumalalta saadun aseman ja valtuutuksen palveluksessa. Lakien ei tulisi olla “ristiriidassa Sanan kanssa”:
“Aivan kuten kirkko on Jumalan asetus, jossa Jumala haluaa olemassa olevan opettajien ja oppijoiden järjestyksen, niin myös politiikka ja talous ovat todella Jumalan säädöksiä, joissa Hän myös haluaa olemassa olevan esimiesten ja oppilaiden järjestyksen. Alempia hallitsevat lait ja käskyt, jotka ovat yhtä mieltä järjen kanssa ja jotka eivät ole ristiriidassa Sanan kanssa.” - s. 41 -
Tässä vielä laajampi sitaatti. Lisään sulkuihin englanninkielisen käännöksen joitakin tärkeitä sanoja sanoja sekä mahdollisen vaihtoehtoisen, merkitystä täydentävän, suomennoksen.
”Esivalta (virkamies, viranhaltija, tuomari, laillinen auktoriteetti, Magistrate) on Jumalan määräys (asetus, ordinance) kunniaksi hyville teoille ja kauhuksi pahoille teoille (Room. 13).
Sen tähden, kun hän alkaa olla hyvien töiden kauhu ja pahan kunnia, hänessä ei ole enää Jumalan käskyä, vaan paholaisen käsky (ordinance of God, but the ordinance of the devil), koska hän tekee näin.
Ja joka vastustaa sellaisia tekoja, se ei vastusta Jumalan käskyä, vaan paholaisen käskyä.
Mutta sen, joka vastustaa, on välttämätöntä, että hän vastustaa omalla asemallaan kutsumuksensa vuoksi.
Sen vuoksi seuraavaksi toisen esivallan, joko vahingon aiheuttajaa ylemmän tai tasavertaisen, tai alemman vahinkoa kärsivän, joka on itse Jumalan asetus (ordinance) esivallan kautta, kutsuttu kunniaksi hyville teoille ja kauhuksi pahalle puolustettava omia kansalaisiaan Jumalan käskystä.
Ja kuten esimies ei voi muuttaa tätä määräystä ja käskyä itsensä suhteen, niin hän ei myöskään voi muuttaa niitä toisen tapauksessa.
Hän ei myöskään voi antaa lupaa vainota hyviä tekoja ja edistää pahaa – ei enempää kuin voi tehdä Jumalan oikeudesta ja luonnon oikeudesta (right of God and the right of Nature) epävanhurskasta.
Kun hän lisäksi syrjäyttää alemman esivallan (“magistrate”: tuomari, virkamies, auktoriteetti) joka ei ole halukas tottelemaan häntä sellaisessa rikoksessa, ja korvaa hänet jollakulla, joka on halukas, juuri sillä tosiasialla, että hän nyt kunnioittaa ja edistää pahoja tekoja sekä häpäisee ja tuhoaa hyvän, hän ei ole enää Jumalan määräys, vaan paholaisen määräys.
Ja hän tekee tämän hyvän esivallan (“magistrate”: auktoriteetti, tuomari, virkamies) viraltapanon mitättömäksi Jumalan tuomion edessä (deposition of the good magistrate invalid before the judgment of God), ja syrjäytetty on edelleen velvollinen Jumalalle suorittamaan esivallan velvollisuuden ihmistensä keskuudessa.
Toisin sanoen edistää hyviä tekoja ja nuhdella pahaa siinä, joka sitä tekee, jopa hänen esimiestänsä. Aivan kuten Paavali puhuu loputtomasti tuossa kohdassa (Room. 13), ketään ei tule sulkea pois, vaan kohtella korkeampaa tyrannia paholaisen asetuksena (tai määräyksenä, ordinance).
Mutta jos alemmista esivalloista tärkeämmät ja suurin osa itse myös laiminlyö työvelvollisuutensa, he myöntävät suuren rikoksen pelkällä laiminlyönnillä.
Eikä noiden miesten esimerkki myöskään puolustele muita virkamiehiä (nämä ovat tekstissäkin suluissa: (vähempiä ja vähälukuisempia)) Jumalan edessä. Tai estä heitä, jotta he eivät yksittäin joutuisi velvollisuuteen suorittaa sinnikkäästi esivallan virkaa (obligation to persevere in doing the office of a magistrate) kukin omalla paikallaan ja tavallaan.” - s. 57-8 -
Näin ollen Magdeburgin tunnustuksen mukaan esivallan virallinen toimija saattaa menettää Jumalan edessä tosiasiallisen asemansa.
Esivallan virkatoimijan asema laillisena (hengellisesti ja/tai juridisesti) auktoriteettina joko yksittäisissä toimissaan tai jopa kokonaan, voi tulla tai tulee kyseenalaistetuksi tai menetetyksi.
Näin voi käydä silloin jos esivallan edustaja toimii vastoin moraalia tai kirkon, apostolista, Jumalan ilmoitetun tahdon mukaista oikeaa opetusta.
Magdeburgilaiset olivat vahvasti luterilaisia - perustautuivat lujasti Raamattuun. He uskoivat, opettivat ja tunnustivat luterilaisen Augsburgin tunnustuksen opettavan puhdasta ja oikeaa uskonsisältöä.
Lainaan erään Magdeburgin tunnustukseen perehtyneen pastorin sanoja, Roomalaiskirjeen 13. luvun osalta:
”Määritelmästä: Roomalaiskirjeen 13 tunnustetaan yhdeksi opin sijaintipaikaksi (sedes doctrinae) ja se tukee yleistä käskyä kunnioittaa kaikkea auktoriteettia. Roomalaiskirjeen 13 luonnostaan rajoittava luonne kuitenkin pannaan merkille ja tunnustetaan, että on tilanteita, jolloin on velvollisuus vastustaa esivaltaa, joka toimii virkansa ulkopuolella ja sitä vastaan – jokainen oman asemansa mukaan.”
- Ramirez, David P. S.T.M. The Exegesis of Lutheran Resistance Theory. CTSFW Exegetical Sectional. 2022 Pr. David P. Ramirez S.T.M.
MATTEUS 22 - KEISARILLE MIKÄ KEISARILLE KUULUU JA JUMALALLE MIKÄ JUMALALLE KUULUU
Matteuksen evankeliumissa Kristus sanoo:
““Näyttäkää sitä rahaa, jolla maksatte veronne.” He ottivat esiin denaarin. Jeesus kysyi heiltä: “Kenen kuva ja nimi siinä on?” “Keisarin”, he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: “Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu.”” - Matt. 22:19-21 -
Näin ollen on selkeä erottelu: keisarille kuuluvat asiat ja Jumalalle kuuluvat asiat.
Tässä laaja sitaatti Magdeburgin tunnustuksesta:
“Kun Kristus käskee myöntävällä ja selkeällä johtopäätöksellä, että keisarille kuuluvat asiat on annettava keisarille ja asiat, jotka ovat Jumalan, annettava Jumalalle, me teemme johtopäätöksen oikeutetusti myöntävästä kielteiseksi.
Samoin selkeän päätelmän avulla aivan kuten dekalogin negatiiviset käskyt sisältävät aina myöntävän lauseen suoralla päätelmällä.
Ja niinpä tämän käskyn voimalla ei sitä, mikä on Jumalan, saa antaa keisarille, aivan kuten apostolit antavat tämän säännön ja käskyn: "Meidän tulee totella ennemmin Jumalaa kuin ihmisiä." (men)
Ja kieltäytymällä tottelemasta esimiehiä niissä asioissa, jotka ovat vastoin Jumalaa, he eivät loukkaa esimiehensä majesteettia, eikä heitä voida tuomita itsepäisiksi tai kapinallisiksi, kuten Daniel sanoo: "En ole tehnyt rikosta sinua vastaan, oi kuningas.”
Kaksi syytä vapauttaa heidät tästä vastuusta: Ensinnäkin siksi, että ne, jotka käyttävät esivaltaa, eivät vaadi tätä kuuliaisuutta Jumalan asettamana esivaltana (ordinance of God), vaan ihmisinä. (men) Se on, heillä ei ole ylemmyyttä Jumalan sanasta.
Apostolit näyttävät halunneen arvioida tätä tapausta oman lausuntonsa mukaan. Sitten, vaikka he jäisivätkin todellisiksi tuomareiksi (esivallaksi, magistrates), niin silti, kuten ihmisten riveissä (ranks) ylimmän vallan laki voittaa alemman lain, niin jumalalliset lait väistämättä syrjäyttävät ihmisten lait.” - s. 63 -
Yllä oleva sitaatti ilmaisee, että myönteisestä määrittelystä jakaa tietyt asiat keisarille ja tietyt Jumalalle, magdeburgilaiset ilmaisevat tähän loogisesti liittyvän negatiivisen päättelyn. Eli on asioita jotka eivät kuulu keisarille, koska ne ovat Jumalalle kuuluvia.
Jos keisari vaatii Jumalan tahdon rikkomista eli synnintekoa, ei häntä tule totella. Koska enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä. Esivallalla ei ole lupaa ottaa ylemmyyttä Jumalan sanasta: “jumalalliset lait väistämättä syrjäyttävät ihmisten lait”.
VASTARINNAN PUOLUSTUS
Magdeburgin kaupungin hallinto tahtoi kokemansa välttämättömyyden vuoksi puolustaa uskontoaan ja asukkaitaan.
He tahtoivat säilyttää uskonnonvapauden raamatulliseen luterilaiseen uskonsisältöön ja jumalanpalvelukseen. Magdeburgin kaupunkilaisille tässä oli kyse enemmästä kuin vain maallisesta asiasta. Nimittäin heille kiista nousi pelastuskysymyksen tasolle.
“Jos joku vielä tarttuu johonkin tässä kirjoituksessa, joka on sanottu melko ankarasti itseään tai muita vastaan, pohtikoon vain, mistä on kysymys ja että kutsumuksessamme meidän oli asetettava Jumalan kunnia ihmisten kunnian edelle, aivan kuten hänen oli tehtävä hänen oma kutsumuksensa; ja että meidän täytyi arvostaa tämän kuolevaisen ruumiin terveyttä vähemmän kuin sielumme ikuista pelastusta…”
- s. 7. Magdeburgin tunnustus. -
Ytimessä oli kysymys vastarinnan oikeudesta ja velvollisuudesta. Voivatko tai pitääkö viranomaisten ja kristittyjen säilyttää hallintonsa vaikka vastoin ylempää esivaltaa?
Magdeburgilaiset pohtivat pitääkö heidän jopa voimalla ajaa pois se, joka pakottaa kaupunkilaisia hylkäämään tosi opin ja todellisen jumalanpalveluksen sekä vaatii hyväksymään epäjumalanpalveluksen.
Magdeburgin tunnustus lupaa keisarille lojaalisuuden ja kuuliaisuuden, kunhan he vain saavat pitää oman uskontonsa.
Heidän mukaansa keisarin ja kirkon hallintavaltojen (dominion) erillisyyttä ei tule unohtaa. Keisarin valta ei ylety uskontoon. Vaan se kuuluu Kristukselle.
Tässä tekstinäyte, joka kuvaa magdeburgilaisten hätätilannetta. Keisarista oli tullut “suuri tyranni”.
”Siksi me jälleen vahvistamme varmasta Jumalan Sanasta. Kun ylempi esivalta yrittää pakottaa paavillista epäjumalanpalvelusta kansalaisille murskatakseen tosi jumalanpalveluksen ja Hänen tosi uskovat, kuten nyt on alkanut tapahtumaan epäoikeudenmukaisilla otteilla heidän lakien kanssa, vaikka he teeskentelisivät toisin, silloin hurskaalla hallinnolla ei ole ainoastaan kykyä, vaan velvollisuus vastustaa heitä niin pitkälle kuin kykenevät. Puolustaakseen oikeaa oppia, jumalanpalvelusta, elämää, säädyllisyyttä, alaistensa omaisuutta ja suojella heitä vastoin suurta tyrannia.” - s. 55. -
NELJÄ TASOA - MILLOIN JA MITEN VASTARINTA ON SALLITTUA?
Seuraavaksi esittelen ehkä tunnetuimman asian Magdeburgin tunnustuksesta: esivallan vääryyksien neljän tason luokituksen.
Siinä on kysymys esivallan toimijan tekojen epäoikeudenmukaisuuden ja epämoraalisuuden asteen arvioinnista: vähäisestä, pieneen tyranniin, suureen tyranniin ja antikristillisyyteen.
Magdeburgilaiset arvioivat keisarin toiminnan olevan antikristillisellä tasolla:
“Tämän tekevät korkeimmat esivaltamme. He yrittävät tuhota väkisin todellisen Jumalan tuntemisen meidän ja kaikkien ihmisten keskuudessa kaikilta jälkeläisiltä. Ilman tätä tietoa Jumalaa ei voida todella palvoa, eikä kukaan kuolevainen voi pelastua. He haluavat oikeuttaa vääriä ja pilkkaavia mielipiteitä Jumalasta ja istuttaa ne kaikkien ihmisten sydämiin ja vahvistaa Antikristuksen ja paholaisen ainoan vallan Kristusta vastaan. - s. 61. -
Magdeburgilaiset kokivat olevansa äärimmäisessä tilanteessa. He tulkitsivat keisarista tulleen enemmän kuin tyranni. Keisari toimi täysin avoimen antikristillisesti, Magdeburgin kaupungissa ajateltiin.
Alemman esivallan vastarinnan teoriaan liittyy maallisen ja hengellisen hallintovallan distinktio. Esivallan vääryyden tason arviointi. Myös ihmisen asema, tehtävä ja kutsumus, jossa hän on. Eli tiivistetysti: hallintovallat, tasot ja asema. Teorian mukaan ihmisen tulee toimia kutsumuksensa mukaan. Siksi Magdeburgin pastorit laativat tunnustuskirjoituksen, koska he olivat kirkollisessa sanan virassa.
Neljä tasoa voidaan tiivistää, mutta ei täysin sisällöltään avata seuraavasti. Tarkoitukseni on tarkasti kirjoittaa mitä Magdeburgin tunnustus sanoo. Lisään jokaiseen kohtaan sitaatin, josta näkyy jotain olennaista. Tarkemmin voi lukea suoraan Magdeburgin tunnustuksesta.
“Ensinnäkin, kuten kaikilla ihmisillä, niin varsinkin esivallalla on luonnollisen heikkoutensa vuoksi omat paheensa ja syntinsä, joilla he, joko tietoisesti tai tahallaan, tekevät joskus vaurioita, jotka eivät ole kohtuuttoman hirveitä, mutta korjattavia.” - s. 58. -
Ensimmäinen: Ihmisten luontoon kuuluvan heikkouden aiheuttamat paheet ja synnit, joita korkeampi esivalta tekee joskus — tietäen tai tahallaan -Aiheuttaen vahinkoa ilman suurta julmuutta.
Toimintaohje alemmalle esivallalle: He voivat hoitaa virkaansa vakavasti varoittamalla tai muilla siviilitavoilla, heidän pitäisi. Kunnioitus tulee muistaa. Alempi esivalta voi ottaa vahingot kantaakseen, mutta ei syntiä. (…”let them bear the harms they can bear but without sin”…) Ei tule paljastaa, vaan peittää ylempien häpeä.
“Toinen taso on hirvittävien ja pahamaineisten vahinkojen (injuries) taso. Kuten silloin, kun valtion johtaja tai keisari toivoo yksittäiseltä johtajalta epäoikeudenmukaisella väkivallalla, vastoin valaansa ja lakejaan, viedä heiltä elämän, puolison tai lapset, tai perinnön tai lain kautta hankittu etuoikeus ja suvereniteetti. - s. 58. -
Toinen: Tällä tasolla vahingot ovat kauhistuttavia ja pahamaineisia. Silloin ylempi esivalta toimii epäoikeudenmukaisen väkivaltaisesti, vastoin valaa ja lakeja.
Toimintaohje alemmalle esivallalle: Kukaan ei ole pakotettu Jumalan käskystä sellaiseen oikeuksiensa menettämiseen. Toisaalta alemman esivallan virkamies (office of a magistrate) ei ole pakotettu välttämättä puolustautumiseen. Mutta välttämättömään puolustukseen on oikeus.
Toivomus kuitenkin on, että alempi esivalta on valmis kärsimään vahinkoja ja jättämään koston Jumalalle. Kun vahingot vaikuttavat yhteen tai harvoihin ihmisiin.
Kolmas: Tällä tasolla alempaa esivaltaa pakotetaan syntiin. Eikä ole mahdollista kärsiä asiaa, ilman syntiä.
“Todettakoon tässä esivallan vahingon kolmas aste, jossa alempi esivalta on niin pakotettu tekemään tiettyä syntiä, ettei hän voi kärsiä sitä ilman syntiä, jos puolustus jätetään pois - jonka vuoksi hän itse kantaa miekkaa. Kuten silloin, kun farao käski kätilöt tappamaan heprealaisten poikalapset tai jos hän käskisi Mooseksen auttamaan israelilaisten vainoamisessa.” - s. 59. -
Toimintaohje alemmalle esivallalle: On puolustauduttava.
Raamatullisina esimerkkinä on juutalaisten kätilöiden kieltäytyminen surmata poikalapsia, Vaikka faarao käski. Kätilöt huijasivat faaraota, koska pelkäsivät Jumalaa. Lasten elämä oli tärkeämpi kuin esivallan käsky. (2. Moos. 1:15-21) Myös jos Moosesta olisi pyydetty auttamaan israelilaisten vainoamisessa, ei hän olisi saanut sellaiseen ryhtyä.
Toisella ja kolmannella tasolla esivallasta tulee tyranni.
Alemman esivallan arvostelman tulee olla oikea ja tarkka. On nimittäin vaarana sortua itse epäoikeudenmukaisuuteen ja korkeiden lakien rikkomiseen. Myös huhujen yllytykseen.
Neljäs: Korkeimmalla tasolla esivallasta tulee enemmän kuin tyranni. Esivalta vainoaa juonikkuudella ja aseilla. Tässä painotus on henkilöiden sijaan, niissä oikeuksissa itsessään, joita ihmisille kuuluu.
Tässä ei ole kyse äkillisestä tai hetkellisestä vihasta. Vaan tarkoituksellisesta ja sitkeästä yrityksestä tuhota hyvät teot, asiat (good works). Neljännen tason termi esivallalle on “more than tyrannical” ja “bear-wolf”
Tällä paholaismaisella toiminnalla on pyrkimyksenä tuhota lait ja jumalalliset lupaukset. Tarkoituksena on poistaa ja korruptoida aitoa asioista perillä olemista (knowledge). Erityisesti oikean jumalanpalveluksen ja pelastuksen, tunteminen ja uskovat ihmiset.
Tähän vääryyteen yllytetään neljännellä tasolla korkeimpia viranomaisia: maallisia ja kirkollisia. Kuten profeettojen, Kristuksen ja apostolien aikana.
“Neljäs ja korkein esimiesten aiheuttaman vaurion taso on enemmän kuin tyrannimainen. Juuri kun tyrannit alkavat olla niin vihaisia, että he vainoavat kavaluudella ja aseilla. Eivät niinkään alempien esivaltojen henkilöitä ja heidän alamaisiaan, vaan heidän oikeuttaa jopa silloin, kun niihin liittyy loukkauksia.
Erityisesti kenen tahansa korkeimman ja tarpeellisimman tason oikeuden. Ja että he vainoavat Jumalaa, persoonallisen oikeuden tekijää, ei millään äkillisellä ja hetkellisellä raivolla, vaan tarkoituksella ja sitkeällä yrityksellä tuhota hyvät teot kaikille jälkeläisille.
Jos joku etenee hulluudessa tällä tavalla, jopa korkein hallitsija, joka tekee niin tietämättään, hän ei ole vain karhususi (johon Luther vertaa kiistassaan tyrannia), vaan hän on itsekin Paholainen. Joka ei voi tehdä mitään pahempaa ja suurempaa, paitsi mitä hän tekee enemmällä tiedolla. Ja tämä on hänen virkansa olemuksen ydin Paholaisen valtakunnassa, muodollinen syy.
- s. 59. -
Toimintaohje alemmalle esivallalle:
Magdeburgin tunnustus linjaa, että tilanteen vakavuuden ollessa tällä tasolla on kaikkein alimmankin esivallan pyrittävä estämään tyrannian johtoa. Vastarinta on silloin oikeutettua ja välttämätöntä.
Yllä on kuvattuna magdeburgilaisten neljän tason malli. He kuvaavat miten miten ja millä perusteilla Magdeburgissa vastarinnan teoria ymmärrettiin. Niin he arvioivat asioiden, merkitysten ja tilanteiden vakavuutta sekä vastarinnan oikeutusta ja velvoitusta.
He korostivat laillisen alemman esivallan toimijoiden tehtävää ja vastuuta. Mikäli ylempi esivalta toimii väärin.
Neljän tason mallin magdeburgilaiset johtivat:
1) Raamatusta.
2) Muuttumattomista luonnon periaatteista.
3) Tapahtumien todistamisesta. (s. 61. The Magdeburg Confession.)
Tästä Magdeburgin tunnustuksen alemman esivallan oikeutetun vastarinnan teoriasta kiinnostunutta lukijaa suosittelen tutustumaan luterilaisen tohtori pastori Ph.D. Ryan C. MacPhersonin kirjoituksiin kuten tämä ja YouTube-haastatteluihin, kuten tämä.
KEHOTUS
Teos sisältää myös kolmannen osan: kehotus. Siinä lukijaa kehotetaan ymmärtämään tilanteen vakavuus ja toimimaan viisaasti.
Hurskaita varoitetaan ankarasti: ei saa millään tavalla auttaa ja tukea vastustajien toimintaa: Magdeburgin vainoamista ja hyökkäystä sitä vastaan. Nyt oli asiakirjan mukaan aika tunnustaa Kristusta paitsi sanoin myös teoin.
Asiakirjan mukaan elämän mukavuus, palkinnot ja kunnia saattavat estää vahvaa uskoa. Kristuksen aikana tapahtui monissa ihmisissä muutos nopeasti Jeesuksen kannattajista, ristiinnaulitsemisen vaatimiseen. (s. 74-5) Samoin magdeburgilaisten tilanteessa tukijat kävivät vähiin.
Asiakirja näkee syynä luopumiseen ensin Raamatusta ajatuksissa, sitten asettumisessa vastoin omaatuntoa, josta seuraa jatkoa. (s. 75)
Artikkelen alkupuolella toin esiin uskonopillista kiistatilannetta, joka kaipaa vielä luterilaisen opin virallisen tunnustuskirjan vuoden 1577 linjausta adiafora-kiistasta. Hieman kertausta.
Luterilaisten alueiden luopuminen uskonpuhdistuksen opetuksesta oli alkanut vuoden 1548 Augsburgin valtiopäivien seurauksena.
Siellä keisari linjasi Interimin eli väliaikaisen sopimuksen. Lain, jonka mukaan seurakunnissa täytyi ottaa käyttöön roomalaiskatolisia opetuksia, käytäntöjä ja seremonioita.
Sellaisia, jotka olivat ristiriidassa uskonpuhdistuksen oppien kanssa. Seurakunnille sallittiin joitakin myönnytyksiä, mutta ne eivät olleet alkuperäisen reformaation hengellisen opetuksen näkökulmasta ollenkaan riittäviä.
Luterilaisten hallintoalueiden johtajat olivat lupautuneet vuoden 1548 valtiopäivillä muokkaamaan seurakuntiensa asioita siten, että keisarin Interim-sopimus, laki otetaan käyttöön.
Luterilaisten pastorien ja teologien suuri enemmistö vastusti Augsburgin interimiä. Mutta Philipp Melanchthonin oli uskonopillisten kompromissien mies rauhalla perustellen.
Magdeburgin pastorit moittivat luopumuksesta. He tulkitsivat tilanteen tietoisena Raamatusta luopumisena.
Magdeburgin tunnustuksen mukaan keisarillisen esivallan vaatimukset ovat luoneet tilanteen, jossa alemman esivallan täytyy kieltäytyä noudattamasta ylemmän käskyä. Raamatusta he löytävät useita esimerkkejä, joissa oli oikeutettua olla noudattamatta korkeamman tahon määräystä.
Nimittäin esimerkiksi apostoliseen sääntöön ja kuninkaan henkivartijoiden kieltäytymiseen käskytä vääryyteen:
“Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.” - Ap. t. 5:29 - (s. 63)
Vanhan testamentin tapahtumasta, jossa kuningas Saul määräsi, että eräs pappien joukko pitäisi surmata. Silloin kuningas Saulin omat henkivartijat kieltäytyivät tottelemasta kuningasta. Siinä näkyy periaate, jossa alempi esivalta kieltäytyy tottelemasta ylemmän esivallan epäoikeudenmukaista ja moraalitonta käskyä. - 1. Sam. 22 - (s. 79-80)
Kehotuksen osaan kuuluu periaate, että ei riitä ettei itse osallistu vainoon. Tulee myös auttaa heitä joita vainotaan.
Tässä kohtaa tahdon vielä tuoda lukijan nähtäväksi alkuperäisen virallisen luterilaisen tunnustuskirjan Yksimielisyyden ohjeen adiafora-asiaa käsittelevän artiklan. Sitä ennen kaksi muuta lainaus adiafora-asiasta.
“Formula (Hän viittaa Yksimielisyyden ohjeen artiklaan) hyväksyi Flaciuksen periaatteen: nihil est adiaphoron in statu confessionis et scandali. Vaikka sanat välttelivät nimiä, ne tosiasiassa myönsivät, että magdeburgilaiset olivat olleet oikeassa vastarinnassaan.”
- Wade Johnston Associate Professor of History and Theology Wisconsin Lutheran College. 2023.
“(Saks. Stand der Bekenntnispflicht). Kirjaimellisesti "tunnustuksen tila". FC (Ep X 2, 11; SD X 2, 3, 10, 25) puhuu tapauksista ja ajoista, jolloin tunnustus vaaditaan, esimerkiksi vainon aikana, kun evankeliumin viholliset yrittävät pakottaa noudattamaan adiaforaa* tai tukahduttamaan puhdas oppi pyhästä evankeliumista. Tällaisissa tapauksissa uskovien on otettava tunnustuksellinen kanta, ts., he löytävät olevansa tunnustuksen tilanteessa (in statu confessionis). M. Flacius Illyricus: "Nihil est adiaphoron in casu confessionis et scandali" ("Mikään ei ole adiaforonia, kun kyseessä on tunnustus ja loukkaus").”
Virallisesti luterilaiset teologit saivat sovittua yllä olevissa sitaateissa ilmaistun adiafora-kiistan. Siis ehdonvallan asioita käsittelen erimielisyyden ratkaisun lähes 30-vuotta magdeburgilaisten alkaneen ja onnistuneen hengellisen ja maallisen puolustustaistelun jälkeen.
Seuraavaksi sitaatti Yksimielisyyden ohjeesta, joka vahvisti Flaciuksen ja Magdeburgin tunnustuksen (esim. s. 7, 26, 40 ja 47) erittäin kriittisen suhtautumisen: “adiaforistehin” eli Melanchthonin kannattajiin adiafora-kiistassa.
“Uskomme, opetamme ja tunnustamme niin ikään, että tunnustustilanteessa, kun Jumalan sanan viholliset pyrkivät kukistamaan pyhän evankeliumin puhtaan opin, me olemme velvolliset avoimesti ja julkisesti, sekä sanoin että myös teoin ja käyttäytymisellämme Jumalan sanan perusteella tunnustamaan oppia ja kaikkea mitä uskontoon kuuluu. Velvoitus koskee koko Jumalan seurakuntaa, joka ainoaa kristittyä, mutta erityisesti sananpalvelijoita, koska he ovat Jumalan seurakunnan johtajia. Sellaisessa tilanteessa ei vastustajille ole annettava periksi edes ehdonvallan asioissa. Ei ole sallittava, että he väkisin tai kavalasti saavat meidät noudattamaan sellaisia tapoja, koska heidän päämääränään on heikentää oikeaa jumalanpalvelusta ja istuttaa sekä vahvistaa epäjumalanpalvelusta.”
- Yksimielisyyden ohje X:10.
MAGDEBURGIN TUNNUSTUKSEN LAAJEMPI ASIAYHTEYS
Magdeburgin tunnustusta voi tarkastella myös laajassa aatehistoriallisessa asiayhteydessä. Tällöin voidaan todeta seuraavia asioita, jotka lyhyesti mainitsen lukijan omia pohdintojen inspiroimiseksi.
Magdeburgin tunnustuksen laajempaan kontekstiin kuuluu niin sanottu oikeutetun sodan teoria. Tähän viittasi teologi Juha Ahvio käsitellessään Magdeburgin tunnustusta.
Oikeutetun sodan teoriaa ovat kristillisen kirkon historiassa kehittäneet esimerkiksi kirkkoisä Augustinus 354-430 sekä roomalaiskatolinen filosofi ja teologi Tuomas Akvinolainen 1225-1274. Roomalaiskatolisen kirkon katekismus käsittelee oikeudenmukaisen sodan teoriaa kohdassa 2309.
John Knox 1504-1572 oli skotlantilainen uskonpuhdistaja. Hän ojensi Magdeburgin tunnustuksen kuningatar Maria I 1542-1587 korkealle virkamiehelle väittelyssä.
Jean Calvinin seuraaja Theodore Beza 1519-1605 oli syvästi vaikuttunut Magdeburgin tunnustuksesta. Sillä oli vaikutusta vaikuttivat länsimaisiin yhteiskuntiin, kuten Thomas Granmeriin 1489-1556 ajan Englantiin ja Yhdysvaltain perustajaisiin.
Mainittakoon vielä, että Adolf Hitlerin 1889-1945 natsihallinnon aikana vastarintaan nousi luterilainen pappi Dietrich Bonhoeffer 1906-1945. Bonhoeffer oli tietoinen Magdeburgin tunnustuksesta.
Hän vetosi myös luterilaisen virallisen tunnustuskirjan Yksimielisyyden ohjeen adiafora-artiklan linjaukseen. Hänen serkku oli tehnyt opinnäytetyön tästä aiheesta.
“Tämä on status confessionis -logiikka, sellaisena kuin se on kehitetty flacialaisessa, anti-interim, aitoluterilaisessa traditiossa, joka saa arvovaltaisen ilmaisun Yksimielisyyden ohje X:ssä. Bonhoefferin käyttämä status confessionis noudattaa tätä gnesio-luterilaista perinnettä sekä teologisesti että historiallisesti. Teologisesti Bonhoefferin status confessionis noudattaa juuri esitellyn Yksimielisyyden ohjeen logiikkaa.”
- s. 11-2. DeJonge, Michael P. “Bonhoeffer, status confessionis, and the Lutheran Tradition”
Tässä vielä sitaatti:
“Bonhoeffer tunsi myös jonkun verran Flaciukselta. Hän lainaa suoraan kirjaansa oikeasta ja väärästä adiaphorasta tavalla, joka tiivistää uskollisesti Flaciuksen näkemyksen siitä, että tavallisina aikoina on ero evankeliumin ja adiaphoran välillä, mutta statu confessioniksessa ero katoaa evankeliumin vuoksi (2013, 703– 5). Yksi todennäköinen lähde Bonhoefferin tietämyksestä anti-interim-perinteestä on hänen teologinen keskustelukumppaninsa ja serkku Hans-Christoph von Hase.
Kirkkotaistelun alkuvuosina von Hase kirjoitti konseptista pro gradu -tutkielman status confessionis, jonka lähdemateriaalina oli vuoden 1548 anti-interim poleeminen kirjallisuus. Myöhemmin hän julkaisi kirjan, joka kattaa suuren osan samasta materiaalista (1940). Ottaen huomioon, mitä tiedämme von Hasen ja Bonhoefferin suhteesta, on todennäköistä, että he keskustelivat näistä asioista.
Lyhyesti sanottuna on olemassa ylivoimaiset todisteet, joiden perusteella voidaan päätellä, että Bonhoeffer tunsi tämän flacilaisen, anti-interim, gneesio-luterilaisen perinteen. Nämä todisteet sisältävät suoria viittauksia, vihjeitä ja enemmän aiheellisia todisteita.” - s. 12-3. DeJonge. -
Tämä on erittäin mielenkiintoista, ja tuo Magdeburgin tunnustusta myös Saksan 1930-40-luvun järkyttävän historian kautta lähemmäksi nykyaikaa. Luterilainen sankariteologi Bonhoefferin serkku oli adiafora-kiistaan syvällisesti perehtynyt.
Bonhoeffer sai siis todistettavasti merkittäviä vaikutteita vastarinta-toimintaansa niin Flaciukselta kuin luterilaisesta virallisen tunnustuksen artiklasta.
“Hän tunsi tietysti Yksimielisyyden ohjeen opiskelijasta asti. Hän opetti sitä intohimolla myös omille opiskelijoilleen Finkenwaldessa. Kuten Bethge raportoi,
Bonhoefferin tunnustuskirjoitusten kopiossa jokainen Yksimielisyyden ohjeen sivu on peitetty alleviivatuilla kohdilla, huutomerkeillä ja kysymysmerkeillä. Myöhemmillä Finkenwalden kursseilla siitä tuli tämän luentosarjan hallitseva teema. Hänen muistiinpanonsa koko seminaarikaudelta sisältää peräti kahdeksankymmentäyksi aihetta ja kysymystä tästä aiheesta, joiden parissa hän määräsi ordinoitavat työskentelemään. Hän rakasti Yksimielisyyden ohjetta . . . (Bethge 2000, 92).” - s. 12. DeJonge. -
Magdeburgin tunnustuksen lopussa sanotaan näin:
“Erinomaisten miesten tulee suoraselkäisellä luonteella tehdä myös suoraselkäisiä tekoja: tulee toivoa hyvää, ja kantaa rohkeasti mitä tahansa Jumala antaa.”
PS Alkusanoissa mainitsin yhdestä historiallisen artikkelin poikkeuksesta, jossa teen sovelluksen nykypäivään. Nyt on se aika.
Sateenkaarilippu on nykyaikana symboli, jota kirkon ja seurakuntien ei pidä toiminnassaan käyttää. Koska sen käyttö kyseenalaistaa klassista kristinuskoa. Sateenkaarilippu viestii useita käsityksiä, jotka ovat ristiriidassa Raamatun, luterilaisen tunnustuksen ja ekumeenisen perinteen kanssa.
Kaikilla ihmisillä on yhtäläinen ja luovuttamaton ihmisarvo. Kaikki ihmiset ovat Jumalalle rakkaita. Kirkon ovet ovat avoinna kaikille ihmisille.
Adiafora-kiistassa 1548-1552 itsessään neutraalista alban kaltaisesta vaatekappaleesta - pappien valkoisesta kuoripaidasta - oli luterilaisissa kirkoissa muodostunut roomalaiskatolisen uskonopin symboli. Silloisessa tilanteessa vaaliruhtinas vaati kyseisen vaatekappaleen käyttöä. Ainakaan vielä seurakunnilta ei vaadita sateenkaaritunnusten esilläpitoa.
Valkoisen liturgisen vaatteen käyttö loi vaikutelman ongelmallisinä pidetyistä paavillisista opetuksista ja käytännöistä. Sen käytön vaatiminen oli osa yritystä kyseenalaistaa ja muuttaa virallista luterilaista opetusta kiistanalaisissa asioissa toisenlaiseksi: roomalaiskatoliseen suuntaan. Kuoripaita loukkasi, hämmensi ja aiheutti turvattomuutta luterilaisille. Aikanaan jännitteinen opillinen kiistatilanne päättyi. Nykypäivänä valkoinen alba viestii ihmisen pukemista Kristuksen vanhurskauteen. Sen käyttöön ei liity mitään ongelmaa. Valkoinen liturginen vaate ei enää merkitse samaa, mitä se lähes 500-vuotta sitten. Alban käyttö on nykyään kirkossa kaikkien hyväksymä, eikä siihen liity kiistaa. Symbolinen merkitys on muuttunut.
Nykyaikana sateenkaarilippu symbolina vaikuttaa hämmentävästi ja ristiriitoja aiheuttavasti seurakuntien uskonnolliseen sisältöön: hengelliseen opetukseen. Koska se viestii kristinuskon kanssa jännitteisiä ja ristiriitaisia käsityksiä. Siksi seurakuntien ei ole oikein, vaan on väärin, mainostaa sateenkaarilipulla toimintaansa.
Sateenkaari itsessään on moraalisesti neutraali. On hyvä muistaa, että sillä on myönteinen raamatullinen tausta. (1. Moos. 9.) Asiayhteys mitä asioita ja sisältöjä sateenkaareen ja sateenkaarilippuun yhdistetään merkitsemään ja tarkoittamaan ratkaisee. Lippu on usein vallan ja valloituksen merkki.
On vaara, että Suomen ev.-lu. kirkko omaksuu sen uskonopille ja traditiolle vieraan aatteen: nykyajan sateenkaari-ideologian. Niin on osittain jo käynyt ulkoisen paineen ja sisällä olevien toimijoiden vaikuttamana.
Sateenkaarilippu on ideologiselta merkitykseltään monessa asiassa kristinuskon ihmiskäsityksen ja opetuksen kanssa syvässä ristiriidassa. Esimerkiksi avioliittokäsityksen kohdalla. (Useat Pride-liput, kuten Progress Pride-lippu.)
Sateenkaarilipun voimakkaan symbolin yhdistäminen pyhään kirkkotilaan ja seurakuntien toimintaan aiheuttaa monille uskonnollisten tunteiden loukkaamista ja hengellistä turvattomuutta.
Sateenkaarilippu symbolina murentaa sitä käyttävien pappien, kirkon työntekijöiden ja seurakuntien hengellistä uskottavuutta.
Pyhään kirkkotilaan - erityisesti lukupulpettiin, saarnatuoliin ja alttarille -asetettu sateenkaarilippu tai vastaava sateenkaaritunnus on symbolisti järkyttävä teko. Moni kristitty saattaa kokea sen pyhäinhäväistyksenä.
“Kirkko on avoin kaikille, mutta ei kaikelle.”
- Piispa Seppo Häkkinen, Facebook-sivun julkaisu 26.6. 2019. -
LÄHDE:
Magdeburg Confession. 13th of April 1550 AD. Library Of Congress Control Number: 2012903108. GreaterSpace, North Charleston, SC. Matthew Trewhella. 2012.
KIRJALLISUUTTA, ÄÄNITE JA VIDEOPUHE
Ahvio, Juha. Magdeburgin tunnustus 1550. Radio Patmos. Ajankohtaisfoorumi 19.5. 2024.
Bente, F. The Smalcald War and the Augsburg and Leipzig Interims. The Book Of Concord -sivusto.
Calvin, Jean. Kirje Phillipp Melanchthonille 16.6. 1550. Christian Classics Eternal Library. Nettisivu. 15.6. 2024.
Dejonge, Michael. “Bonhoeffer, status confessionis, and the Lutheran Tradition” [This is a pre-publication author’s version. For the final, published version see Stellenbosch Theological Journal no. 2.3(2017): 41–60.] University of South Florida
Flacius, Matthias. Adiaphora and Tyranny. Magdeburg Press. 2011.
Johnston, Wade R.. Wisconsin Lutheran Seminary Symposium on the Two Kingdoms. Church and State Throughout The Centuries: Tales of Conflict and Confusion. 2023.
Kiilunen, Jaakko. Kuuliaisuuden raja. Martti Lutherin esivaltakäsityksen kehitys vuosina 1520-1530. Pro gradu. Valtio-oppi. Jyväskylän yliopisto. 2013.
MacPherson, Ryan C. "Lutheran Theology and Political Resistance" with Dr. Ryan C. MacPherson Part I: The Magdeburg Confession of 1550. YouTube: The LCC Ottawa Circuit Webinar Series presents. 2020.
MacPherson, Ryan C. Artikkeli. The Magdeburg Interpretation of Romans 13: A Lutheran Justification for Political Resistance.
MacPherson, Ryan C. Artikkeli. 4 Levels of Injustice: Knowing When to Suffer Patiently and When to Resist.
Olson, Oliver K. Matthias Flacius and the Survival of Luther's Reform. Lutheran Press, Inc.; 2nd Corrected Edition. 2011.
Trewhella, Matthew J. The Doctrine of The Lesser Magistrates. By Matthew Trewhella. 2013.
Ajankohtaisfoorumi. Radio Patmos. 19.5. 2024.
“The Interim required Evangelical Churches to restore nearly all of the papal abuses that they had been freed from by the Reformation. Chief among these was the renunciation of the doctrine of justification by faith alone.” Kearney, s. 1; Soen, s. 8.